Piippolimakotilo
| Piippolimakotilo | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Nilviäiset Mollusca |
| Luokka: | Kotilot Gastropoda |
| Lahko: | Vesikeuhkokotilot Basommatophora |
| Heimo: | Limakotilot Lymnaeidae |
| Suku: | Lymnaea |
| Laji: | stagnalis |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Lymnaea stagnalis |
|
| Katso myös | |
Piippolimakotilo (Lymnaea stagnalis) on suurin Suomessa esiintyvä vesikotilolaji. Sen kuori on suippo, teräväkärkinen, 25–50 mm pitkä. Elävänä kotilo on tummahko; tyhjänä kuori on kiiltävän kellanruskea ja osittain läpikuultava. Vartalo on kellanharmaa.[3]
Piippolimakotilo on hyvin yleinen matalissa vesissä kuten rehevissä järvissä, lammikoissa ja vähäsuolaisissa merenlahdissa. Se liikkuu vesikasveja myöten, ruokailee liikkuessaan ja nousee useita kertoja tunnissa pintaan hengittämään. Piippolimakotilon vatsapuolella on raastinrautamainen kieli, jolla se raastaa ruokansa vesikasveista ja pohjakivistä. Se syö leviä, vihreitä lehtiä, lampipolyyppeja, kalanraatoja yms. Sitä on kutsuttu myös isolimakotiloksi.[4]
Piippolimakotiloita esiintyy koko Euroopassa, Aasian pohjoisosissa ja Pohjois-Amerikassa.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Budha, P.B., Dutta, J. & Daniel, B.A.: Lymnaea stagnalis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2010. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 8.8.2014. (englanniksi)
- ↑ Risto Väinölä: Piippolimakotilo – Lymnaea stagnalis Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
- ↑ a b ARKive (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Kurtto, Arto ym.: Suomalaisen luonto-opas. Yli 500 Suomen luonnon kasvia ja eläintä, s. 440-441. Tammi, 1996. ISBN 951-30-6601-0.