Piikkihärkylä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Piikkihärkylä
Polystichum aculeatum 01.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Sanikkaiset Pteridophyta
Alakaari: Saniaiset Pteridophytina
Luokka: Pteridopsida
Lahko: Polypodiales
Heimo: Alvejuurikasvit Dryopteridaceae
Suku: Härkylät Polystichum
Laji: aculeatum
Kaksiosainen nimi
Polystichum aculeatum
(L.) Roth
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Piikkihärkylä Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Piikkihärkylä Commonsissa

Piikkihärkylä (Polystichum aculeatum, syn. P. lobatum) on pääasiassa Euroopassa ja Aasiassa kasvava monivuotinen saniainen. Suomessa laji on löydetty ainoastaan kerran 1920-luvulla.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itiöpesäkeryhmiä piikkihärkylän lehdyköiden alapinnalla.

Piikkihärkylän maavarsi on lyhyt ja pystyhkö. Kimppuina kasvavat lehdet ovat 30–80 cm pitkät. Ne ovat lyhytruotisia, nahkeita ja talvehtivat vihreinä. Soikea lehtilapa on 10–20 cm leveä ja 2–3 kertaa parilehdykkäinen. Lehdyköiden hampaat ovat otakärkisiä. Lehtilavan alapinnassa olevien itiöpesäkkeiden katesuomut ovat kilpimäisiä. Piikkihärkylän itiöt kypsyvät heinä-elokuussa.[1]

Piikkihärkylä saattaa risteytyä samoilla kasvupaikoilla suippohärkylän (P. lonchitis) kanssa.[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piikkihärkylä kasvaa Euroopassa Espanjasta Kreikkaan, Romaniaan ja Puolaan saakka. Pohjois-Euroopassa lajia tavataan Britteinsaarilla, Tanskassa, Etelä-Norjassa ja -Ruotsissa sekä Baltian maista. Piikkihärkylää tavataan myös Aasiassa Turkissa, Kaukasuksen alueella, sekä hyvin satunnaisena laajalla alueella Iranista Intiaan, Kiinaan ja Japaniin saakka. Lajia tavataan satunnaisesti myös Afrikasta, Pohjois-Amerikasta ja Etelä-Amerikasta.[2] Suomesta piikkihärkylä on löydetty ainoastaan kerran, Pielaveden Taipaleenkylästä vuonna 1923. Esiintymä sijaitsi 600 kilometriä lähimmistä lajin muista esiintymistä. Mahdollisesti Pielaveden esiintymä oli tuulen mukana tulleiden itiöiden synnyttämä satunnaisesiintymä. Lajia ei ole löydetty muualta Suomesta ja se katosi ainoalta kasvupaikaltaan jo 1920-luvun aikana. [3][4]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päälevinneisyysalueellaan piikkihärkylä on varjoisten vuoristometsien kalkinsuosijakasvi. Laji ei kestä liiallista auringonvaloa ja kärsii suuresti metsien avohakkuista. Suomen ainoa piikkihärkylän esiintymä kasvoi lehtomaisen sekametsän etelärinteellä. Esiintymä hävisi muutamassa vuodessa keräilyn takia.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kettunen, Taina: Piikkihärkylä. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 121.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Retkeilykasvio 1998, s. 51.
  2. a b Den virtuella floran: Uddbräken Viitattu 6.10.2011. (ruotsiksi)
  3. a b Kettunen 1997, s. 211.
  4. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Piikkihärkylän levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 6.10.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]