Pihatähtimö

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pihatähtimö
Muur bloem.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Kohokkikasvit Caryophyllaceae
Suku: Tähtimöt Stellaria
Laji: media
Kaksiosainen nimi
Stellaria media
(L.) Vill.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Pihatähtimö Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Pihatähtimö Commonsissa

Pihatähtimö eli vesiheinä[1] (Stellaria media) on yksivuotinen, pienikukkainen kohokkikasvien heimoon kuuluva kasvi. Laji on hyvin laajalle levinnyt maailmanlaajuisesti.

Suomessa yleisellä lajilla on noin 50 kansankielistä nimeä, muun muassa sianpinaatti, kanannokkima ja linnunruoho.[2][3]

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pihatähtimön kukkia.
Pihatähtimökasvusto.
Stellaria media

Yksivuotinen ja usein myös talvehtiva pihatähtimö kasvaa 10–30 cm korkeaksi muodostaen mattomaisina kasvustoja. Se on rento tai koheneva, varsi on toispuoleisesti karvainen. Vaaleanvihreät lehdet kasvavat pareittain vastakkain. Kaljut lehdet ovat yleensä ruodillisia lukuun ottamatta ylimpiä lehtiä. Lehtilapa on puikea. Kukinto on kaksihaarainen viuhko, joka joskus on muuntunut yksikukkaiseksi. Valkoiset, hieman tähtimäiset kukat ovat selväperäisiä. Verhiö ja teriö ovat viisilehtisiä. Valkoiset terälehdet ovat 2–3 mm pitkiä ja jakautuneet lähes tyveen asti kahdeksi liuskaksi. Terälehdet ovat enintään verholehden pituisia tai saattavat joskus puuttua kokonaan. Emiö on kolmilehtinen, heteitä on tavallisesti 3–7 kappaletta. Pihatähtimön kukinta-aika on pitkä, Suomessa se ulottuu toukokuusta lokakuuhun. Tämän vuoksi laji kukkii samaan aikaan kun siinä on myös kypsiä siemeninä. Hedelmä on 4–6,4 mm pitkä, munamainen kota, joka aukeaa kuusiliuskaisesti.[4][5] Itsepölytteisenä lajina pihatähtimö tuottaa runsaasti siemeniä huonoissakin kasvuolosuhteissa.[2]

Pihatähtimö muistuttaa suuresti lehtoarho (Moehringia trinervia), jonka erottaa parhaiten pihatähtimöstä kolmisuonisten lehtien perusteella. Laji muistuttaa myös melko paljon kookkaampia lehtotähtimöä (Stellaria nemorum) ja vataa (Myosoton aquaticum).[6]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pihatähtimö on kosmopoliittinen laji, joka on ihmisen mukana levinnyt erittäin laajalle maapallolla. Sitä kasvaa muun muassa koko Euroopassa, Keski-Siperiassa, Keski-, Etelä- ja Itä-Aasiassa ja monin paikoin Oseaniassa. Laji kasvaa myös Pohjois-Afrikassa ja monin paikoin Keski- ja Etelä-Afrikassa. Pihatähtimö on levinnyt suurimpaan osaan Pohjois-Amerikkaan ja moniin paikkoihin Etelä-Amerikassa. Laji karttaa vain kaikkein arktisimpia seutuja sekä kuivimpia alueita.[7] Pihatähtimöä onkin sanottu maailman yleisimmäksi kukkakasviksi, jota tavataan Tulimaasta Grönlantiin ja Huippuvuorille ja merenpinnan tasosta miltei viiden kilometrin korkeuteen Himalajalla.[1]

Suomessa pihatähtimö on Etelä-Suomen rannikolla ja Pohjois-Lapissa alkuperäislaji, muualla maassa muinaistulokas.[4] Lajia tavataan koko Suomessa, jossa se on paikoin erittäin yleinen Keski-Lappia myöten.[8]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pihatähtimö on tyypillinen ihmisen muokkaaman kulttuuriympäristön laji. Se viihtyy kausikosteilla, avoimilla mutta varjoisilla kasvupaikoilla. Pihatähtimöä tapaa muun muassa viljely- ja joutomailla, pihoilla, kaduilla, tienvierillä, rehevissä metsissä, rannoilla ja varjokallioilla.[4] Lajia tavataan myös merenrannoilla ja merensaariston lintuluodoilla. Näiden kasvupaikkojen yksilöt kuuluvat usein eri rotuun kuin kulttuuriympäristöissä kasvavat yksilöt.[4][9]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pihatähtimöä on käytetty ihmisravinnoksi salaattina ja nautittu pinaatin tapaan. Yleisemmin sitä on kuitenkin hyödynnetty kanojen ja häkkilintujen rehuna.[9] Lajia on käytetty myös sikojen ruoaksi.

Toisaalta pihatähtimö on hankala rikkaruoho, koska se tuottaa niin paljon siemeniä.[2] Pihatähtimömassasta ei ole juuri haittaa varsinaisille viljelyskasveille, mutta se haittaa kasvien hoitoa ja sadonkorjuuta.[6]

Pihatähtimö on tunnettu ja paljon hyödynnetty rohdoskasvi. Ulkoisesti käytettynä kasvin puristemehu tai murskattu kasvi on tärkeä rohto haavojen, rohtumien ja ihottumien hoidossa. Sisäisesti sitä on käytetty muun muassa hengitysteiden vaivoihin, virtsatieoireisiin ja peräpukamiin.[3] Sillä on hoidettu myös reuman ja kihdin oireita sekä käytetty suoliston toiminnan edistämiseen.[6] Pihatähtimön pääasiallisina vaikuttavina aineina ovat pii ja kalium[3]. Lisäksi se sisältää flavonolien aineryhmään kuuluvaa rutiinia (C27H30O16).[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Helsingin kasvit – Kukkivilta kiviltä metsän syliin. Toim. Kurtto, Arto & Helynranta, Leena. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Yliopistopaino, Helsinki 1998.
  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Helsinki 1982.
  • Väre, Henry, Suomen rantakasvio. Metsäkustannus Oy, Helsinki 2011.
  • Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva (toim.): Ålands Flora. 2. painos. Espoo: Carl-Adam Hæggström, 2010. ISBN 9789529278503.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Helsingin kasvit 1998, s. 62.
  2. a b c Oulun kasvit 2005, s. 358.
  3. a b c Suomen terveyskasvit 1982, s. 192.
  4. a b c d Retkeilykasvio 1998, s. 106.
  5. Väre 2011, s. 47.
  6. a b c d Yrttitarha (hakusana 'pihatähtimö' Viitattu 20.3.2012.
  7. Arne Anderberg: Den virtuella floran: Våtarv (Levinneisyyskartta) 1999. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 20.3.2012. (ruotsiksi)
  8. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Pihatähtimön levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 20.3.2012.
  9. a b Ålands flora 2010, s. 138.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]