Venäjän tiedeakatemia

Venäjän tiedeakatemian nykyinen keskuspaikka Moskovassa.

Venäjän tiedeakatemia (ven. Росси́йская акаде́мия нау́к, РАН, Rossijskaja akademija nauk, RAN) on Venäjän ylin tieteen instituutio. Neuvostoliiton aikana sen nimi oli Neuvostoliiton tiedeakatemia ja aiemmin Pietarin tiedeakatemia tai Keisarillinen tiedeakatemia. Tiedeakatemian pääpaikka on Moskovassa. Akatemia koostuu toisaalta henkilöjäsenistä (akateemikoista ja kirjeenvaihtajajäsenistä, joita kumpiakin on noin 500), toisaalta lukuisista eri tieteenalojen instituuteista (tutkimuslaitoksista).

Organisaatio

Venäjän tiedeakatemia on järjestäytynyt toisaalta yhdeksään tieteenalakohtaiseen osastoon, toisaalta kolmeen maantieteelliseen haaraosastoon valtion itäosissa (pääosaston lisäksi) ja 14 alueelliseen tiedekeskukseen valtakunnan länsiosassa.

Haaraosastot

• Venäjän tiedeakatemian Siperian haaraosasto. Osasto perustettiin 1957 ja sen keskuspaikka on Novosibirskissä. Lisäksi sillä on tutkimuskeskusket Tomskissa, Krasnojarskissa, Irkutskissa, Jakutskissa, Ulan-Udessa, Kemerovossa, Tjumenissa ja Omskissa. Vuonna 2005 haaraosastossa oli yli 33 000 työntekijää, näistä 58 akatemian jäseniä.
• Venäjän tiedeakatemian Uralin haaraosasto, joka perustettiin 1932 ja jonka keskuspaikka on Jekaterinburg. Sen muut tutkimuskeskukset sijaitsevat Permissä, Tšeljabinskissä, Iževskissä, Orenburgissa, Ufassa ja Syktyvkarissa. Vuonna 2007 haaraosastossa oli 3 600 tutkijaa, joista 89 akateemikkoja ja kirjeenvaihtajajäseniä.
• Venäjän tiedeakatemian Kaukoidän haaraosasto, jonka päämaja on Vladivostokissa. Vladivostokin Primorjen tutkimuskeskuksen lisäksi haaraosastoon kuuluvat Amurin tiedekeskus Blagoveštšenskissa, Habarovskin tiedekeskus, Sahalinin tiedekeskus Južno-Sahalinskissa, Kamtšatkan tiedekeskus Petropavlovsk-Kamtšatskissa sekä Koillinen tiedekeskus Magadanissa.

Alueelliset tiedekeskukset

Alueelliset tiedekeskukset ovat eri alojen tutkimuslaitosten alueellisia ja paikallisia yhteenliittymiä valtakunnan länsi- ja eteläosissa.

Kazanin tiedekeskus Puštšinon tiedekeskus Samaran tiedekeskus Saratovin tiedekeskus Vladikavkazin tiedekeskus Dagestanin tiedekeskus Kabardi-Balkarian tiedekeskus Karjalan tiedekeskus

Komin tiedekeskus Kuolan tiedekeskus Venäjän tiedeakatemian tiedekeskus Tšernogovka Pietarin tiedekeskus Ufan tiedekeskus Eteläinen tiedekeskus (Donin Rostov) Troitskin tiedekeskus (Moskova) Permin tiedekeskus

Historiaa

Alkuperäinen Keisarillisen tiedeakatemian päärakennus Kunstkamera Pietarissa.

Pietari Suuri perusti Tiedeakatemian senaatin päätöksellä 28. tammikuuta 1724 Pietariin. Tiedeakatemian varhaisia jäseniä olivat mm. Leonhard Euler, Anders Lexell, Christian Goldbach, Nicholas II Bernoulli, Daniel Bernoulli, Caspar Friedrich Wolff, Joseph-Nicolas Delisle, Georg Wolfgang Kraft ja Gerhard Friedrich Müller.

1700-luvun lopussa tiedeakatemia kokosi suuren venäjän kielen sanakirjan. Tuohon aikaan venäläiset tutkimusmatkailijat luotasivat oman maansa etäisimmät kolkat tiedeakatemian tuella.

Vuonna 1925 Neuvostoliitto nimitti tiedeakatemian myös neuvostojen maan tieteen ylimmäksi instituutioksi. Eri neuvostotasavaltoihin perustettiiin omat tiedeakatemiansa:

• Ukraina - Академія наук Української РСР; per. 1918
• Valko-Venäjä - Акадэмія Навукаў Беларускай ССР; per. 1929
• Uzbekistan - Ўзбекистон ССР Фанлар академияси; per. 1943
• Kazakstan - Қазақ ССР Ғылым Академиясы, per 1946
• Georgia - საქართველოს სსრ მეცნიერებათა აკადემია, per. 1941
• Azerbaidžan, per. 1935
• Liettua - Lietuvos TSR Mokslų akademija, per. 1941
• Moldova - Академией Штиинце а РСС Молдовенешть. per. 1946
• Latvia - Latvijas PSR Zinātņu akadēmija, per. 1946
• Kirgisia, per. 1954
• Tadžikistan, per. 1953
• Armenia, per. 1943
• Turkmenistan, per. 1951
• Viro - Eesti NSV Teaduste Akadeemia, per. 1946.

Tiedeakatemia siirtyi Moskovaan vuonna 1934. Venäjä sääti lain tiedeakatemiastaan 2.12.1991.

Nobel-palkittuja Venäjän tiedeakatemian henkilöitä

Ivan Pavlov, lääketiede, 1904 Ilja Metšnikov, lääketiede, 1908 Ivan Bunin, kirjallisuus, 1933 Nikolai Semjonov, kemia, 1956 Igor Tamm, fysiikka, 1958 Ilja Frank, fysiikka, 1958 Pavel Tšerenkov, fysiikka, 1958 Lev Landau, fysiikka, 1962 Nikolai Basov, fysiikka, 1964

Aleksandr Prohorov, fysiikka, 1964 Mihail Šolohov, kirjallisuus, 1965 Aleksandr Solženitsyn, kirjallisuus, 1970 Leonid Kantorovitš, taloustiede, 1975 Andrei Saharov, rauha, 1975 Pjotr Kapitsa, fysiikka, 1978 Žores Alfjorov, fysiikka, 2000 Aleksei Abrikosov, fysiikka, 2003 Vitali Ginzburg, fysiikka, 2003 Andre Geim, fysiikka, 2010

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Venäjän tiedeakatemia Wikimedia Commonsissa
• Tiedeakatemian verkkosivut