Pierre Vidal-Naquet

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pierre Vidal-Naquet (23. heinäkuuta 1930 Pariisi29. heinäkuuta 2006 Nizza, Ranska) oli ranskalainen historioitsija, hellenisti ja ranskalaisuuden asianajaja. Hän on erityisen tunnettu kielteisestä suhtautumisestaan kidutuksiin Algeriassa, maan sisällissodan aikana sekä Kreikan everstien sotilashallintoa, hän toimi myös aktiivisti niitä negationistejä vastaan, jotka kieltävät kaasukammioiden olemassaolon.[1]

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1944 toukokuussa Gestapo pidätti Pierre Vidal-Naquet’n vanhemmat Marseillessa ja heidät kuljetettiin Auschwitziin. Tältä matkaltaan he eivät koskaan palanneet.

Hän opiskeli historiaa ja väitteli filosofian tohtoriksi sekä suoritti agrégation-tutkinnon. Hän keskitti tutkimustyönsä Antiikin Kreikkaan, juutalaisten historiaan sekä nykyhistoriaan. Hän erikoistui juuri Antiikin Kreikan historiaan, joka on hänen erityismieltymyksensä. Kuitenkin hän työskentelee myös nykyhistorian historian parissa ja julkaisee teoksia Algerian sisällissodasta sekä Shoah[2].

Intellektuellina hän sitoutui voimakkaasti ihmisoikeuksien puolustamiseen ja toimi voimakkaasti Algerian sisällissodassa käytettyä kidutusta vastaan. Hän oli perustamassa sodan aikana Audin-komiteaa[3] . Hän toimi viimeisiin aikoihin asti negationismia vastaan, koska tämän aatteen kannattajat pyrkivät kieltämään kaasukammioiden olemassaolon.

Pierre Vidal-Naquet oli myös anti-stalinistinen marxilainen ja on oli lyhyen aikaa Michel Rocardin johtamassa Yhdistyneessä sosialistipuolueessa (PSU). Hän suosi myös kannanotoillaan ja kirjoituksillaan ”Socialisme ou barbarie” -lehteä[4].

Yhdessä Michel Foucaultin ja Jean-Marie Comenachin kanssa ne 8. helmikuuta 1971 julkaisivat manigestin valkoloiden olosuhteista ja tarpeellisuudesta. Hän toi myös Yhdistyneiden Kansakuntien julistaman rauhankulttuurin ja väkivallattoman vuosikymmenen ranskalaisessa toimintaryhmässä.

Heinäkuussa vuonna 2003 hän julkaisi yhdessä useiden juutalaisten kanssa julistuksen ”Toisenlainen juutalainen ääni”, jossa selkeästi tuettiin Palestiinan kansaa.

Pierre Vidal-Naquet oli professori École des hautes études en sciences sociales -korkeakoulussa (EHESS) ja toimi myös sen johtajana.

Keskeiset teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin Kreikasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pierre Vidal-Naquet & Jean-Pierre Vernant: La Grèce ancienne - Du mythe à la raison. Le Seuil, 1990.
  • Pierre Vidal-Naquet & Jean-Pierre Vernant: La Grèce ancienne - L'espace et le temps. Le Seuil, 1991.
  • Pierre Vidal-Naquet & Jean-Pierre Vernant: La Grèce ancienne - Rites de passage et transgressions''. Le Seuil, 1992.
  • Pierre Vidal-Naquet & Jean-Pierre Vernant: Mythe et tragédie en Grèce ancienne. La Découverte, 2000.
  • Pierre Vidal-Naquet: Les Grecs, les historiens et la démocratie. La Découverte, 2000.
  • Pierre Vidal-Naquet & Jean-Pierre Vernant: Œdipe et ses mythes. Complexe, 2001.
  • Pierre Vidal-Naquet: La Démocratie grecque vue d'ailleurs. Flammarion, 2001.
  • Pierre Vidal-Naquet: Le Chasseur noir - Formes de pensées et formes de société dans le monde grec. La Découverte, 1991.
  • Pierre Vidal-Naquet: Le Miroir brisé : tragédie athénienne et politique. Les Belles Lettres, 2001.
  • Pierre Vidal-Naquet & Jean-Pierre Vernant: Travail et esclavage en Grèce ancienne. Complexe, 2002.
  • Pierre Vidal-Naquet: Le Monde d'Homère. Perrin, 2002.
  • Pierre Vidal-Naquet: Fragments sur l'art antique. Agnès Viénot, 2002.
  • Pierre Vidal-Naquet: L'Atlantide. Petite histoire d'un mythe platonicien. Les Belles Lettres, 2005. ISBN 2-251-38071-X.
  • Pierre Vidal-Naquet & Michel Austin: Économies et sociétés en Grèce ancienne. Périodes archaïque et classique. Armand Colin, 1972.
  • Pierre Vidal-Naquet: Le Bordereau d'ensemencement dans l'Égypte ptolémaïque. Fondation Égyptologique Reine Élisabeth, 1967.

Algerian sisällissodasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pierre Vidal-Naquet: L'Affaire Audin, 1957-1978. Éditions de Minuit, 1989.
  • Pierre Vidal-Naquet: La Torture dans la République : essai d'histoire et de politique contemporaine (1954-1962). Éditions de Minuit, 1972.
  • Pierre Vidal-Naquet: Les Crimes de l'armée française Algérie 1954-1962. La Découverte, 2001.
  • Pierre Vidal-Naquet: La Raison d'État. La Découverte, 2002.

Juutalaisista, lopullisesta ratkaisusta ja negationismista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pierre Vidal-Naquet: Les Assassins de la mémoire. Le Seuil, 1995.
  • Pierre Vidal-Naquet: Les Juifs, la mémoire et le présent. Le Seuil, 1995.
  • Pierre Vidal-Naquet & Arno Mayer: La Solution finale dans l'histoire. La Découverte, 2002.

Jean Moulinista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pierre Vidal-Naquet & Arno Mayer: Le Trait empoisonné. La Découverte, 1993.

Muistelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pierre Vidal-Naquet & Arno Mayer: Mémoires t.1 - La brisure et l'attente 1930-1955. Le Seuil, 1998.
  • Pierre Vidal-Naquet & Arno Mayer: Mémoires t.2 - Le trouble et la lumière 1955-1998. Le Seuil, 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Artikkeli on adaptoitu käännös ranskankielisestä Wikipediasta.
  2. Termi "shoah" tarkoittaa saksalaisten ja heidän liittolaistensa tavoitetta tuhota ainakin kaksi kolmasosaa juutalaisväestöstä toisen maailmansodan aikana.
  3. Maurice Audin (19321957)oli nuori algerialainen matemaatikko. Hänestä tuli symboli ranskalaisten käyttämälle kidutukselle, sillä hän katosi kidutuksen yhteydessä Koksaan ei ole saatu tarkempaa selkoa tapahtuneesta. Hän väitteli tohtoriksi "in absentia" joulukuussa 1957
  4. Socialisme ou barbarie (Sosialismi vai barbaria) –lehden perusti vuonna 1946 Kansainvälinen kommunistinen puolue (PCI) ja se oli omaksunut nimensä Rosa Luxemburgin käsitteistöstä.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Artikkelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haastattelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]