Pierre Séguier

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Charles Le Brun, Pierre Séguier, 1660.

Pierre Séguier (28. toukokuuta 1588 Pariisi26. tammikuuta 1672) oli ensimmäinen Ranskan kuninkaan kansleri, Villemorin herttua, poliitikko ja tuomari.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pierre Séguier syntyi tunnettuun juristiperheeseen, joka oli alkujaan Quercystä. Hänen isoisänsä Pierre Séguier (1504–1580) oli ollut Pariisin parlamentin Suuren salin eli keskeisimmän ja tärkeimmän istuntohuoneen presidentti vuosina 1554–1576, ja hänen isänsä Jean Séguier, Autryn herra, oli Pariisin siviilihallinnon luutnantti varhaisen kuolemansa (1596) hetkellä.

Aluksi Pierre Séguier kävi jesuiittakoulua La Flèchessä, ja sieltä hän siirtyi setänsä Antoine Séguiren kasvatukseen ja koulutukseen. Tämä setä oli puolestaan perinyt isoisän tehtävät Pariisin parlamentissa ja siirtyi myöhemmin eli 1620 hovin oikeudelliseksi avustajaksi, maître des requêtes -virkaan, joka oli hovin arvokkain tehtävä.

Pierre Séguier avioitui Madelaine Fabryn kanssa ja heille syntyi kaksi lasta:

  • Marie Séguier (1618–1710) avioitui kardinaali Richelieun veljenpojan Pierre César de Cambout, Coislin markiisin ja kuninkaan armeijan luutnantin kanssa. Hänestä tuli Orléansin kardinaalin Pierre IV du Cambout de Coislin äiti,
  • Charlotte Séguier (1622–1704) avioitui vuonna 1639 Maximilien III de Bethune, Sullyn herttuan kanssa ja sittemmin vuonna 1668 Henri de Bourbon-Verneuil’n kanssa.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina16211624 Séguier toimi Guyennen herttuakunnan intendenttinä eli talousministerinä, ja tässä tehtävässä hän solmi läheiset ystävyyssuhteet Épemon herttuan kanssa. Hän kuitenkin aloitti juristin uransa Ludvig XIII:n aikana esittelijänä Pariisin parlamentissa, ja myöhemmin hän peri setänsä Antoinen viran istuntosalin presidenttinä vuonna 1624.

Vuonna 1633 hänestä tuli kardinaali Richelieun oikeusministeri eli sinetinvartija, ja sen jälkeen 11. joulukuuta 1635 Ranskan kansleri eli lähinnä pääministeri. Hän johti sellaisia tunnettuja oikeudenkäyntejä kuin markiisi Cinq-Marsin tapaus vuonna 1642 ja Nicolas Fouquet’n oikeudenkäynti vuonna 1661.

Vuonna 1639 hän sai vastuulleen Normandiassa syntyneen talonpoikaiskapinan, jonka syynä oli suolaveron (gabelle) korotus. Hän toimi erityisen ankarasti ja julmasti ja surmautti useita kumouksellisia.

Kardinaali Richelieun kuoltua vuonna 1643 Ségulierista tuli Ranskan akatemian suojelija, ja hänethän oli valittu akatemian jäseneksi jo aiemmin eli vuonna 1635. Hän liittoutui kardinaali Mazarinin kanssa. Hän oli keskeinen vaikuttaja kuningatar Anna Itävaltalaisen nousussa sijaishallitsijaksi vuonna 1643, koska hän vaikutti voimakkaasti Pariisin parlamenttiin, joka rikkoi Ludvig XIII:n testamentin. Näin Mazarinista tuli pääministeri ja Ségulieristä valtioministeri.

Vuonna 1652 Fronden kapinan aikana Séguier liittoutui aluksi kuningas Ludvig XIII veljen Gaston Orléansin ja Louis II Condén kanssa kapinallisten puolelle, kunnes hän kohtasi kuninkaan Pontoisessa elokuussa 1652. Hän kuitenkin menetti oikeusministerin virkansa, ja sai sen takaisin vasta vuonna 1656.

Séguier kuoli 28. tammikuuta 1672, ja hänen haudattiin juhlallisin menoin 18. huhtikuuta 1672 Pontoisen karmeliittaluostariin.

Testamentti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henri-Charles de Coislin luovutti Saint-Germainin apottiluostarille Séguierin rikkaan ja monipuolisen kirjaston, jonka hän oli testamentilla tältä saanut. Tämän kirjaston teokset kerättiin vuoden 1793 jälkeen Ranskan kansalliskirjaston kokoelmiin. Toinen osa Séguierin asiakirjoista on tallennettu Eremitaašin museoon Pietariin.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kardinaal de Richelieu.jpg Edeltäjä:
Ranskan akatemian jäsen
Tuoli 1
1635–1672
Seuraaja:
Claude Bazin de Bezons