Pierre Drieu La Rochelle

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pierre Eugène Drieu La Rochelle (3. tammikuuta 1893 Pariisi15. maaliskuuta 1945 Pariisi) oli ranskalainen kirjailija, jonka tuotanto käsitti romaaneja, novelleja ja esseitä. Hän oli myös toimittaja ja poliittinen kirjoittaja ja aktivisti, joka toimi Ranskassa fasismin näkyvänä puolestapuhujana sekä yhteistyömiehenä saksalaisten natsien kanssa Ranskan miehityksen aikana.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Drieu La Rochelle syntyi normandialaiseen kansallismieliseen porvarisperheeseen, joka oli muuttanut asumaan Pariisin XVII kaupunginosaan. Perheessä oli vaikeita taloudellisia että aviollisia ongelmia. Hän saattoi kuitenkin käydä arvostettua yhteiskunnallisiin aloihin painottunutta korkeakoulua École libre des sciences politiquesia. Ensimmäisen maailmansodan seurauksena hän sai vakavia henkisiä ongelmia, ja lisäksi hän haavoittui kolmesti. Vuonna 1934 ilmestynyt novellikokoelma La Comédie de Charleroi ilmentää hänen kokemuksiaan sodasta. Sotaseikkailujen lisäksi hänellä oli myös useita rakkausseikkailuja, sillä hän on argentiinalaisen Victoria Ocampon ja myös Christiane Renault’n (autotehtailija Louis Renault’n puoliso) rakastaja.

Drieu oli henkisesti ja tyylillisesti lähellä surrealisteja eritoten 1920-luvun aikana. Heistä läheisin oli ehkä Louis Aragon, johon kuitenkin ystävyys myöhemmin katkesi. Hän oli kiinnostunut ranskalaisesta fasismiin suuntautuneesta Action française -liikkeestä mutta ei kutenkaan liittynyt sen mihinkään virtaukseen. Hän tuli yleisesti tunnetuksi vuonna 1922 julkaisemallaan esseellä ”Mesure de la France”. Drieu voidaan luokitella 1920-luvun aikana tasavaltalaiseksi, uskonnottomaksi, antiklerikaaliksi ja individualistiksi, joka oli lähellä tuolloista Radikaalia puoletta.

1930-luvulla hän julistautui samalla kertaa sekä sosialistiksi että fasistiksi, mikä olisi voinut olla hänen erilaisten ajatustensa ratkaisumalli ja samalla vastaus nykyaikaisen yhteiskunnan materiaaliseen rappioon. Vähän ennen toista maailmansotaa hän liittyi fasistiseen Parti populaire français -puolueeseen ja ryhtyi sen lehden päätoimittajaksi. Aivan sodan aattona hän kuitenkin erosi puolueesta ja lehden toimituksesta.

Ranskan miehityksen aikana hän johti La Nouvelle Revue française -aikakauslehteä ja otti voimakkaasti kantaa saksalaisten natsien kanssa tehtävän yhteistyön puolesta. Pariisin vapautuksen jälkeen hän ei kuitenkaan suostunut maanpakoon eikä piiloutumaanlähde?, vaikka useat hänen ystävänsä, eritoten André Malraux, sitä hänelle suosittelivat. Yritettyään useita kertoja itsemurhaa hän lopulta kuoli 5. maaliskuuta 1945.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Interrogation, 1917
  • Fond de cantine, 1920
  • État-civil, 1921
  • La Valise vide, 1921
  • Mesure de la France , 1922
  • Plainte contre inconnu, 1924
  • L’Homme couvert de femmes, 1925)
  • Le Jeune Européen, 1927
  • Genève ou Moscou, 1928
  • Blèche, 1928
  • Adieu à Gonzague 1929
  • Une femme à sa fenêtre, 1930
  • L’Europe contre les patries 1931
  • Le Feu Follet 1931
  • Journal d’un homme trompé 1934
  • La Comédie de Charleroi 1934
  • Socialisme fasciste, 1934
  • Béloukia, 1936
  • Doriot ou la vie d'un ouvrier français, 1936
  • Avec Doriot, 1937
  • Rêveuse Bourgeoisie, 1937
  • Gilles, 1939 (teos sensuroitiin ja ilmestyi uudelleen sensuroimattomana 1942
  • Ne plus attendre, 1941
  • Notes pour comprendre le siècle, 1941
  • L’Homme à cheval, 1943
  • Les Chiens de paille, 1944 (tuhottu, mutta teos ilmestyi uudelleen 1964)
  • Mémoires de Dirk Raspe, 1944 (keskeneräinen, ilmestyi 1966)
  • Le Français d’Europe, 1944 (tuhottu, ilmestyi 1994)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Victoria Ocampo, Drieu, esipuhe, Julien Hervier, Pariisi, Bartillat, 2007. ISBN-2841004126
  • Pierre Andreu, Drieu, témoin et visionnaire, Pariisi, Grasset, 1952.
  • Pierre Andreu, Frédéric Grover, Drieu La Rochelle, Pariisi, Hachette, 1979 ; uusi painos 1989.
  • Dominique Desanti, Drieu La Rochelle ou le séducteur mystifié, Pariisi, Flammarion, 1978.
  • Frédéric Grover, Drieu La Rochelle, Pariisi, Gallimard, 1979.
  • Arnaud Guyot-Jeannin, Drieu La Rochelle, antimoderne et européen, Pariisi 1999.
  • Julien Hervier, Deux individus contre l’histoire : Drieu La Rochelle et Ernst Jünger, Klincksieck, 1990
  • Jean-Louis Loubet del Bayle, L’illusion politique au XXe siècle. Des écrivains témoins de leur temps, Pariisi, Economica. 1999.
  • Cahier de l'Herne erikoisnumero, Drieu La Rochelle, Pariisi, Édition de l’Herne, 1984.
  • Marie Balvet, Itinéraire d’un intellectuel vers le fascisme : Drieu La Rochelle , PUF 1984.