Pianosonaatti nro 8 (Beethoven)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ludwig van Beethovenin pianosonaatti nro 8 op. 13 c-molli, lisänimeltään Sonate Pathétique (suom. Pateettinen sonaatti), on "Jäähyväissonaatin" ohella toinen niistä kahdesta sonaatista, jonka lisänimi on peräisin säveltäjän omasta kynästä. Se on sävelletty vuosina 17981799 ja omistettu ruhtinas Karl Lichnowskylle. Sonaatti on ehkä ensimmäinen Beethovenin sonaatti, joka on tullut hyvin tunnetuksi. Se kuuluu monien huippupianistien ohjelmistoon ja sitä on levytettykin varsin runsaasti. Sonaatti kestää noin 18–21 minuttia esitystemposta riippuen.

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sonaatin ensimmäisen osan alku.

Sonaatissa on kolme osaa:

  1. Grave. Allegro di molto e con brio
  2. Adagio cantabile
  3. Rondo. Allegro.

Ensimmäinen osa on sonaattimuotoinen. Siinä Beethoven on nerokkaasti onnistunut yhdistelemään nopeaa ja hidasta. Ensimmäisen osan hidas alku, grave, vaihtuu nopeaan, joskin yhtä surulliseen teemaan, jossa vasen käsi soittaa nopeita oktaavitremoloita. Joseph Haydnin Rummunpäristyssinfonia (sävelletty kolme vuotta aiemmin vuonna 1795) on todennäköisesti vaikuttanut tämän osan syntyyn, molempien teosten kertauksissa on havaittavissa selviä yhtäläisyyksiä. Sen takia mm. ensimmäisen osan lopussa on alkua vastaava hidas kohta.

Adagio alkaa kauniilla ja tunnetulla teemalla, joka pitäisi saada mahdollisimman cantabile (laulavasti). Tämä teema kertautuu kolmesti. Ensimmäisellä kerralla teema on hiljainen ja kaunis. Sen jälkeen Beethoven kasvattaa hieman ohutta sävelkudosta, mutta rauha säilyy. Väliosaan mennessä sävellaji vaihtuu As-duurista Es-duuriin. Sen jälkeen teema kertaantuu kolmannen kerran, jonka jälkeen alkaa aivan uudenlainen väliosa, nyyhkimistä as-mollissa. Nyyhkiminen vaihtuu varsin pian forteen, jonka jälkeen sama teema jatkuu As-duurissa. Lopussa teema kertaantuu jälleen, tällä kertaa säestys on vaihtunut trioleihin. Osa päättyy rauhalliseen As-duuri-harmoniaan.

Viimeinen osa on myrskyisä rondo. Se noudattaa tyypillistä rondomuotoa (ABACABA). Osan toistuvat sforzandot ja surullisen kaunis teema tekevät siitä jännittävän. Sykkivä rondo on hieno vastakohta synkälle alulle.

Mahdolliset vaikutteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joseph Haydnin "Rummunpäristyssinfonian" lisäksi Beethovenin epäillään saaneen vaikutteita teokseen Mozartin sonaatista KV 457. Se on myös c-mollissa, ja vasemman käden oktaavikuvioilla uskotaan olevan yhtäläisyyksiä Pathétiqueen. Samanlaisuuksia löytyy myös adagiosta; melodian uskotaan olevan peräisin saman sonaatin hitaasta osasta.

Myös Jan Ladislav Dusíkin sonaatin op. 35 nro 3 c-molli on uskottu vaikuttavan tähän sonaattiin; alkuosan levottomuus on hieman samankaltaista kun Beethovenilla. Sonaatit ovat loppujen lopuksi kuitenkin hyvin erilaiset.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]