Pianosonaatti nro 4 (Beethoven)

Wikipedia
Ohjattu sivulta Pianosonaatti 4 (Beethoven)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ludwig van Beethovenin pianosonaatin nro 4 Es-duuri op. 7 sävellysajasta ei ole tarkkaa tietoa, mutta se julkaistiin vuoden 1797 lokakuussa. Sonaatti oli Beethovenin pisin aina Hammerklavierin ilmestymiseen asti, ja se nautti suurta arvostusta jo aikalaistenkin keskuudessa. Sonaatti on omistettu Beethovenin oppilaalle kreivitär Babette Keglevicsille. Keglevics asui Beethovenia vastapäätä, ja Beethoven saattoi tulla hänen luokseen opettamaan aamutakki päällä ja tohvelit jalassa. Sonaatista on käytetty nimeä Die Verliebte (suom. rakastunut nainen), koska Beethoven oli tiettävästi ihastunut oppilaaseensa, mutta lisänimi ei ole enää kovin tunnettu.

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sonaatissa on neljä osaa:

  1. Allegro molto e con brio
  2. Largo, con gran espressione
  3. Allegro
  4. Rondo. Poco allegretto e grazioso.

Ensimmäistä osaa kantavat eteenpäin kahdeksasosat vuoroin oikeassa, vuoroin vasemmassa kädessä. Tahtilaji on keinuva 6/8. Koraalimainen sivuteema rauhoittaa tunnelman hetkeksi, mutta energiset kahdeksasosat jatkavat eteenpäin. Tunnelma huipentuu loisteliaisiin Es-duuri-oktaavihyppyihin heti B-duuri-urkupisteessä kiertelyn jälkeen. Sivuteema liikkuu c-mollissa, samalla idealla kuin pääteemakin, kunnes muutamat hiljaiset soinnut hivuttavat pääteeman jälleen alkuun. Tällä kertaa urkupisteenä on Es-duuri, minkä jälkeen siirrytään As-duuriin. Osan kooda on Beethovenin pisimpiä.

Toinen osa on hieno Largo hieman asiaankuulumattomassa sävellajissa, C-duurissa. Tämä ei ole varhais-Beethovenia, pikemminkin päinvastoin. Alku koostuu rauhallisista soinnuista, jotka kasvavat hieman osan edetessä. Muutamat fortissimo-soinnut ovat alku tulevalle As-duuri-taitteelle, joka kasvaa kasvamistaan aina forte-osioon asti. Siinä on perustana voimakkaat oktaavit, joita rauhoittaa korukuvio ylärekisterissä. Osa kertautuu alusta lähes samanlaisena, kunnes melodian ottaa vastuulleen vasen käsi oikean soittaessa murrettuja oktaaveja. Lopulta tunnelma rauhoittuu, ja osa päättyy C-duuriin.

Kolmas osa on allegro, joka alkaa miellyttävällä ja ehkä tarttuvallakin teemalla. Alkuteeman kertauksen jälkeen vuorossa on minore eli mollitaite. Se koostuu trioleista es-mollissa. Jännityksen purkauduttua alkuteema palaa, ja osa päättyy niin kuin se on alkanutkin.

Viimeinen osa, rondo, on lähinnä vuorottelua Es-duurin ja c-mollin välillä. Alussa oikea käsi vie melodiaa eteenpäin, vasen soittaa ensimmäisestä osasta lainattua säestyskuviota. Teoksen keskiosassa on myös molliväliosa, jossa oikea käsi soittaa sointuja vasemman säestäessä c-mollissa. Teoksen kooda alkaa E-duurissa, josta se kuitenkin pääsee livahtamaan takaisin alkuperäiseen Es-duuriin. Vasemman käden soittaessa nopeita murtosointuja ja oikean korukuviollisia yksittäisiä nuotteja osa ja samalla koko sonaatti päättyy.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]