Philip Zimbardo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Philip Zimbardo

Philip G. Zimbardo (s. 23. maaliskuuta 1933) on yhdysvaltalainen psykologi, joka tunnetaan parhaiten vuonna 1971 järjestämästään Stanfordin vankilakokeesta.

Zimbardo suoritti alemman korkeakoulututkinnon Brooklyn Collegessa ja maisteriksi ja filosofian tohtoriksi hän valmistui Yalen yliopistosta.

Opetettuaan New Yorkin yliopistossa Zimbardo sai viran vuonna 1968 Stanfordin yliopistosta, jossa suoritti kuuluisan vankilakokeensa. Siinä valittiin 24 college-opiskelijaa, jotka arvottiin vankien ja vartijoiden rooleihin yliopiston kellarikerroksessa sijainneeseen vankilaan. Opiskelijat alkoivat pian esittämään roolejaan ja vartijoista tuli sadistisia ja vangeista masentuneita sekä passiivisia. Kokeen piti kestää kaksi viikkoa, mutta se jouduttiin lopettamaan jo kuuden päivän jälkeen.

Kokeen jälkeen Zimbardo perusti ujousklinikan Menlo Parkiin, Kaliforniaan. Hänen tutkimuksensa ujoudesta johtivat myös useaan kirjaan aiheesta. Näistä on suomennettu Ujous (Shyness). Zimbardo on kirjoittanut monia muitakin kirjoja, kuten Psychology and Life, jota käytetään Yhdysvalloissa oppikirjana.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ujous: Mitä ujous on? Mitä ujoudelle voi tehdä?. (Shyness: What it is, what to do about it, 1977.) Lyhentänyt ja sovittanut suomeksi Paula Leistén. Helsinki: Kirjayhtymä, 1978. ISBN 951-26-1453-7.
Tämä tieteenharjoittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.