Filip I (Orléans)

Filip I Orléansin herttua pitelee lapselle tarkoitetttua Ranskan kuninkaallista kruunua, hänellä on kaulassaan Pyhän Hengen ritarikunnan, Ordre du Saint-Espritristi, Pierre Mignard, 1680–1690 -luku.

Filip I (21. syyskuuta 1640 Saint-Germain-en-Laye – 9. kesäkuuta 1701 Saint-Cloud'n palatsi, Ranskan kuningaskunta), jota kutsuttiin myös Ranskan Filipiksi tai Monsieur’ksi, oli Ranskan kuninkaan Ludvig XIV:n nuorempi veli.

Hänen titteleitään olivat Ranskan perintöruhtinas, Orléansin herttua, Anjoun herttua (vuoteen 1668 asti), Chartresin herttua, Valois’n herttua ja Joinvillen ruhtinas. Filipistä polveutui Ranskan hallitsijasuvun, Bourbonien, nuorempi haara eli Orléans-suku, joka hallitsi Ranskaa vuosina 1830–1848.

Lapsuus ja kasvatus

Ranskan monarkia (Kapeting-dynastia, Bourbon-haara)

Henrik IV

• Ludvig XIII
• Gaston Orléans
• Henriette-Marie

Ludvig XIII

• Ludvig XIV
• Filip I, Orléansin herttua

Ludvig XIV

• Ludvig, Grand Dauphin
  • Ludvig, Burgundin herttua
  • Filip V, Espanjan kuningas
  • Kaarle, Berryn herttua
    • Ludvig XV

Ludvig XV

• Ludvig, Dauphin
  • Ludvig XVI
  • Ludvig XVIII
  • Kaarle X

Ludvig XVI

• Ludvig XVII

Ludvig XVII

Ludvig XVIII

Kaarle X

Petit Monsieur eli Filip (oik.) äitinsä Anna Itävaltalaisen ja vanhemman veljensä Ludvig XIV:n kanssa, n. 1641–1650.

Filip oli Ranskan ja Navarran kuninkaan Ludvig XIII ja Espanjan infanta Anna Itävaltalaisen toinen poika, joka syntyi kaksi vuotta myöhemmin kuin veljensä Ludvig. Hän sai syntyessään Anjoun herttuan tittelin ja oli kruununperijänä vuosien 1643–1661 välisen ajan, kunnes syntyi kruununprinssi Ludvig.

Filipiä kutsuttiin liikanimellä petit Monsieur, jotta hän erottuisi Ludvig XIII:n veljestä Gaston de Francesta, jota puolestaan alettiin kutsua liikanimellä grand Monsieur. Veljensä valtaantulon ja setänsä kuoleman jälkeen hän sai kantaa koko komeudessaan titteliä Monsieur kuninkaan veli. Samalla hän sai haltuunsa Orléansin herttuakunnan apanage-läänityksenä.

Jo lapsena, varttuessaan Fronde-kapinan aikana, Filip osoitti omaperäistä käyttäytymistä. Hänen mielileikkinsä oli ihon puuteroiminen ja mekkojen käyttäminen. Hänen homoseksuaalinen tai oikeamminkin biseksuaalinen käyttäytymisensä sekä pinnallinen käyttäytymisensä sai tukea sekä äidiltä että kardinaali Mazarinin taholta, sillä järjettömästi käyttäytyvä prinssi aiheuttaisi vähemmän ongelmia ja vaaraa veljelleen, eikä ryhtyisi vaatimaan valtaa itselleen. Kasvattajat eivät halunneet toistaa Gaston Orléansin (Ludvig XIII veljen) esimerkkiä, jotta Filip olisi ryhtynyt valtakunnan herrojen kanssa kapinaan kuningasta vastaan.

Filip kasvatettiin jotta hänestä tulisi naismainen ja heikko mies, ja siten veljensä täydellinen vastakohta. Hänet vietiin usein leikkimään toisen ikäisensä lapsen kanssa, joka oli François-Timoléon de Choisy (tuleva abbé de Choisy), jonka tämän äiti puki myös mekkoon Anna Itävaltalaisen pyynnöstä ja Filipiä miellyttääkseen. Tosin oli aivan tavallista, että tuona aikana pojat käyttivät mekkoa aina viisi-kuusivuotiaiksi saakka. Filip pukeutui mekkoihin vielä aikuisenakin ja pukeutui mielellään nuoreksi neidoksi hovin naisia kiusoitellakseen.

Kuningataräidin ja Mazarinin suunnitelmat Filipin kasvatuksen suhteen olivat vähällä romahtaa, kun vanhempi veli Ludvig XIV sairastui vakavasti vuonna 1658. Hoviväki hääri Filipin ympärillä, sillä hän oli ensimmäinen perimysjärjestyksessä, mutta hänen saamansa kasvatus ei ollut suinkaan tähdännyt samaan kuninkaalliseen tehtävään kuin vanhemman veljen saama kasvatus.

Aikuisuus

Filip I Orléansin herttua haarniskassa taustalla taistelukenttä. Michel Corneille vanhempi 1600-luku.

Filip suosi koko elämänsä ajan avoimesti miespuolisia rakastajia, erityisesti Philippe de Lorrainea (1643–1702), joka tunnettiin nimellä Chevalier de Lorraine, ja käyttäytyi vapaasti naisellisesti. Filip oli Orléansin suvun perustaja, joka oli hallitsevan Bourbon suvun nuorempi haara, ja siten Ludvig Filip I:n esi-isä suoraan ylenevässä polvessa, joka hallitsi Ranskaa vuosina 1830-1848.

Taisteltuaan kunniakkaasti Flanderissa Espanjan Alankomaitten vallankumoussodassa 1667–1668, Monsieur, kuten Orleansia yleisesti kutsuttiin, palasi sotilaselämään Hollannin sodan aikana 1672–1678 ja saavutti 11. huhtikuuta 1677 suuren voiton Casselissa Vilhelm III Oranialaisesta ja valtasi St Omerin. Ludvig XIV:n sanottiin olleen kateellinen veljensä menestyksestä; joka tapauksessa Orléans ei koskaan enää komentanut armeijaa. Tarkan henkilökohtaisen hallinnon avulla hän lisäsi suuresti Orléansin suvun omaisuutta.

Filipin kiinnostus kohdistui pukuihin ja jalokiviin, juhliin ja etikettiin, taide-esineisiin ja nuoriin poikiin. Kuuluisa muistelmienkirjoittaja Saint-Simonin herttua kuvaa häntä seuraavasti:

»Filip oli pieni mies, jolla oli iso vatsa ja niin korkeat kengänkorot, että hän näytti kävelevän puujaloilla. Hän oli yhtä turhantarkka puvustaan kuin nainen ja kasasi ylleen sormuksia, rannerenkaita, jalokiviä, ruusukkeita ja nauhoja. Kaiken lisäksi hän maalasi kasvojaan ja levitti ympärilleen hajuvesien tuoksua.»

Hänellä oli lukuisia suosikkeja, joista tärkeimpiä olivat Châtillonin kreivi ja erityisesti Philippe de Lorraine. Lorrainen vaikutus Filipiin oli merkittävä ja hän manipuloi tätä aina hänen kuolemaansa saakka. Lorraine vehkeili Filipin vaimoja vastaan ja sai mitä erilaisimpia suosionosoituksia Filipiltä, kuten hänen palatsiensa parhaat asunnot.

Avioliitot ja lapset

Monsieur eli Filip (vas.) ja oikealla veli Ludvig XIV kuninkaallisen perheen ympäröimänä.

Englannin Henrietten kanssa

Filip avioitui 31. maaliskuuta 1661 serkkunsa Henrietta Englantilaisen (1644-1670) kanssa, ja heidän lapsensa olivat:

• Marie Louise d’Orléans (27. maaliskuuta 1662 – 12. helmikuuta 1689), Espanjan ja Intian kuningatar avioiduttuaan Kaarle II:n kanssa, heillä ei ollut jälkeläisiä
• Philippe Charles d’Orléans, Valois’n herttua (16. heinäkuuta 1664 – 18. joulukuuta 1666), kuoli 2-vuotiaana
• Orléansin herttuatar Anne Marie (27. elokuuta 1669 – 26. elokuuta 1728) avioitui 10. huhtikuuta 1684 Savoijin herttua, Sardinian kuningas Viktor Amadeus II:n kanssa ja hänestä tuli Sardinian kuningatar. Hän peri äitinsä kautta oikeuden Englannin kruunun perimysjärjestykseen, jonka hän siirsi Savoijin hallitsijasuvulle. Heidän jälkeläisissään on lukuisia Italian ja Espanjan ruhtinassukujen jäseniä. Heidän lapsiaan olivat Ludvig XV:n äiti Burgundin herttuatar Marie Adelaïde (1685–1712), Espanjan kuningatar Maria Luisa ja Sardinian kuningas Kaarle Emanuel III.

Aviopuolisoiden suhdetta alkoi ensimmäisen avioliittovuoden rasittaa aviomiehen homoseksuaaliset suhteet.

Élisabeth Charlotte Wittelsbach von Pfalzin kanssa

Filip avioitui toisen kerran 21. joulukuuta 1671 Baijerin Pfalz-prinsessan Élisabeth Charlotte Wittelsbach von Pfalzin (1652–1722) kanssa ja heidän lapsensa olivat:

• Alexandre Louis d’Orléans, Valois’n herttua (2. kesäkuuta 1673 – 16. maaliskuuta 1676), kuoli 2-vuotiaana
• Filip II d’Orléans (2. elokuuta 1674 – 2. joulukuuta 1723) peri isänsä tittelit ja nousi Ranskan sijaishallitsijaksi. Hänestä alkaa Bourbon-suvun Orléans-linja eli kuningas Ludvig Filip sekä kaikki nykyisin Ranskan valtaistuinta tavoittelevat orléanistit.
• Élisabeth Charlotte d’Orléans (13. syyskuuta 1676 – 23. joulukuuta 1744), Lothringenin ja Barin herttuatar avioiduttuaan Lotringenin herttua Leopold I:n (1679–1729) kanssa. Heille syntyi 14 lasta, joista ensimmäiset seitsemän kuoiivat lapsina isorokkoon; vanhin aikuiseksi elänyt poika Frans I oli Itävallan keisarinna Maria Teresian puoliso ja vanhin eloon jäänyt tytär Élisabet Thérèse (1711–1741) avioitui 1737 Sardinian kuningas Kaarle Emmanuel III:n kanssa, heille syntyi kolme lasta joista viimeisen synnytykseen Élisabet Thérèse menehtyi.

Kuolema

Filip kuoli 60-vuotiaana infarktiin 9. kesäkuuta 1701 Saint-Cloud´n palatsissa lyyhistyen poikansa Filip II:n käsivarsille. Tämä seurasi isäänsä Orléansin herttuana.

Lähteet

• Christian Bouyer, « Le duc d’Orléans, frère de Louis XIV », Pygmalion
• Philippe Erlanger, « Monsieur, frère de Louis XIV », Hachette, 1953
• Saint-Simon, « Mémoires », 1691–1723
• Dirk Van der Cruysse, « Madame Palatine, Princesse Européenne », Fayard, 1988. ISBN 2-213-02200-3
• Nancy Nichols-Barker, « Brother to the Sun King: Philippe, Duke of Orléans », 1989

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Filip I Wikimedia Commonsissa