Peyronien tauti

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Peyronien sairaus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Peyronien tauti aiheuttaa erektoituneen peniksen kaareutumisen taudin aiheuttaman plakin tai kyhmyn puolelle

Peyronien tauti eli induratio penis plastica on miesten sairaus, jonka keskeinen oire on siittimen alueelle muodostuva plakki tai kova, sidekudoksinen kyhmy.[1] Erektiossa siitin käyristyy kovettuman puolelle, mikä saattaa haitata yhdyntää.

Vaivaa esiintyy arviolta yhdellä prosentilla miehistä.[2] Toisen tutkimuksen mukaan 40–70-vuotiaista miehistä Peyronien tauti on 1–3,7 prosentilla.[3] Tautia on tavattu myös tätä nuoremmilla.

Aiemmin on etenkin lievissä muodoissa kehotettu olemaan odottavalla kannalla. Nykyisin kuitenkin kehotetaan hakeutumaan urologin vastaanotolle jo alkuvaiheessa, sillä sairaus ei yleensä spontaanisti parane ja voi olla tarjolla hoitoja, joiden avulla sen eteneminen hidastuu tai pysähtyy. Jos sairaus on pitkäaikainen ja hankaloittaa sukupuoliyhdyntää, potilaalle saatetaan suorittaa leikkaus. Taudin tarkkaa aiheuttajaa ei tunneta. Joillakin potilailla sairaus paranee ajan kanssa, useimmiten se ei etene tai oireet muuttuvat. [4]

Peyronien tauti on nimetty Ludvig XV:n kirurgi François Gigot de la Peyronien mukaan, joka kuvasi sairauden 1700-luvulla.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.