Peurahiiri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Peurahiiri
Deer mouse, Peromyscus maniculatus 8360 lores.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka: Theria
Osaluokka: Istukkanisäkkäät Eutheria
Lahko: Jyrsijät Rodentia
Alalahko: Hiirimäiset jyrsijät Myomorpha [2]
Yläheimo: Muroidea
Heimo: Cricetidae [2]
Alaheimo: Neotominae [2]
Suku: Peurahiiret eli valkojalkamyyrät[3] Peromyscus
Laji: maniculatus
Kaksiosainen nimi
Peromyscus maniculatus
(Wagner, 1845)[4]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Peurahiiri Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Peurahiiri Commonsissa

Peurahiiri (Peromyscus maniculatus) on heimonsa yksi pienimmistä lajeista.[5] Lajille on ehdotettu myös uutta suomenkielistä nimeä peurahiiru.[3] Se on levinnyt laajalle Pohjois-Amerikkaa Tyyneltä valtamereltä Atlantille ja Kanadasta eteläiseen Meksikoon.[4]

Anatomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peurahiiren ruumiin pituus on 7-10 cm ja sen massa 10-35 g.[5] Sen turkki on pitkä ja pehmeä, sen väritys vaihtelee yksilöittäin. Ruumiin takapuolen ja kylkien väritys voi olla harmahtavasta punertavan ruskeaan, mutta keskiselkä saattaa olla tummempi. Kasvojen ja ruumiin alaosa on valkoinen tai harmahtava. [6]

Lajille on tyypillistä suuret mustat silmät, isot korvat ja pitkät viikset.[6]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lisääntymisaika peltohiirillä riippuu alueesta, se kuitenkin tapahtuu helmi- ja marraskuussa. Naaraan raskaus kestää 23-27 päivää ja poikaset aikuistuvat 2-6 kuukauden iässä riippuen vuodenajasta ja asuinalueesta.[5]

Peltohiiret eivät nuku talviunta, mutta saattaa talven tullessa muuttaa ihmisten rakennuksiin.[5]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peurahiiri käyttää ravinnokseen kasveja, hedelmiä ja siemeniä. Peltojen lähistöllä elävät yksilöt syövät myös viljaa ja maissia. Laji syö hiukan myös eläinperäistä ravintoa, kuten hyönteisiä ja muita selkärangattomia eliöitä. Lajilla on tapana kerätä ravintoa talvivarastoon pesäänsä kuljettaen sen poskipusseissaan.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Peromyscus maniculatus IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. a b c Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Peromyscus maniculatus Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 22.11.2010. (englanniksi)
  3. a b Nisäkkäiden suomenkieliset nimet, nimistöhaku Luonnontieteellinen Keskusmuseo, Hki:n yliopisto. Viitattu 21.11.2010.
  4. a b David J. Hafner ja Gordon L. Kirkland: North American rodents, s. 110. IUCN, 1998. ISBN 9782831704630. (englanniksi)
  5. a b c d e Jiří Gaisler ja Jan Zejda: Suuri eläinkirja, s. 306. suom. Mattias Toivanen, Jere Malinen ja Ismo Nuuja. WSOY, 1995. ISBN 951-0-22848-6.
  6. a b Charles Walsh Schwartz ja Elizabeth Reeder Schwartz: The wild mammals of Missouri, 2. painos, s. 202. University of Missouri Press, 2001. ISBN 9780826213594. (englanniksi)