Petrus Damianus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Petrus Damianus

Petrus Damianus (myös Petrus Damiani, alun perin Pier Damiano, n. 1007 – 21/22. helmikuuta 1072) oli arvostettu munkki, josta tuli kardinaali. Dante sijoitti hänet yhdelle Paratiisin korkeimmista kehistä Franciscus Assisilaisen edelläkävijänä.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Petrus syntyi köyhistä vanhemmista. Häntä kasvatti aluksi veli Damiano, jonka kunniaksi hän otti nimen Petrus Damiani. Päätettyään opintonsa Parmassa ja Ravennassa hän toimi itse opettajana suurella menestyksellä, mutta vetäytyi 30 vuoden ikäisenä maailmasta ja meni Fonte Avellanan luostariin (Catria-vuoren rinteellä), jonka apotiksi hänet valittiin. Tässä toimessaan hän teki tärkeitä palveluksia useille paaveille, niin että hänet 1058 nimitettiin Ostian kardinaali-piispaksi, jonka arvon hän hyvin vastahakoisesti otti vastaan. Hän sovitti muun muassa Rooman ja Milanon kirkon välit.

Sittemmin Petrus palasi jälleen luostariin (Sta Maria Ravennassa), eli yksinkertaisena munkkina ja nöyryydestä kutsui itseään Pietari Syntiseksi (Petrus peccator). Petrus kuoli Faenzassa vuonna 1072, jättäen jälkeensä useita teologisia käsitteleviä teoksia.

Damianus nimitettiin kirkonopettajaksi vuonna 1823.

De divina omnipotentia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi kuuluisimmista Damianuksen teoksista on "De divina omnipotentia" (Jumalan kaikkivaltijuudesta), ajoitettu noin vuodelle 1065. Teoksen aiheena on, pystyykö Jumala kaikkivaltiaana muuttamaan menneisyyttä? Voiko hän saada aikaan sen, että esimerkiksi Roomaa ei olisi koskaan perustettukaan?[1]

Damianus ratkaisi ongelman esittämällä, että Jumala ei voi muuttaa menneisyyttä, mutta on silti kaikkivaltias. Ratkaisu perustui käsityksiin ajasta, sallimuksesta ja ikuisuudesta, jotka oli esitetty augustinus-boethiuslaisittain. Asioilla, jotka tapahtuvat ajallisessa historiassa, on pysyvä olemassaolo Jumalan luona hänen sallimuksessaan (providentia). Päivä, jolloin Rooma perustettiin, on meidän mielestämme tapahtunut kaukana historiassa, on kuitenkin Jumalalle nykyisyyttä.[1] Näin Damianus esittää, että Jumalan suhde meidän menneisyyteemme on sama kuin nykyisyyteemme ja tulevaisuuteemme.

Jumalan tahdosta riippuu, mitä asioita kuuluu menneisyyteen ja mitä tulevaisuuteen, mutta Jumalan valinta on muuttumaton. Kun Jumala on valinnut tietyn tapahtuman tapahtuvaksi, se toteutuu, koska mikään ei voi estää Jumalan tahtoa toteutumasta. Jumala olisi voinut valita, että Roomaa ei olisi koskaan perustettu, mutta silloinkaan menneisyys ei olisi muuttunut, vaan olisi kokonaan toinen jo alunpitäenkin.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Holopainen, Toivo: Varhaiskeskiaika. Teoksessa Hirvonen, Vesa & Saarinen, Risto (toim.): Keskiajan filosofia, s. 37-38. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-093-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Holopainen, Toivo J.: Peter Damian The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
  • Toke, Leslie: St. Peter Damian Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)