Petri Keskitalo (muusikko)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo muusikosta. Petri Keskitalo on myös entinen kymmenottelija

Petri Keskitalo (8. heinäkuuta 1972 Janakkala2023[1]) oli Helsingin kaupunginorkesterin tuuban äänenjohtaja vuosina 2000–2023. Hän toimi tuubansoiton opettajana Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa vuosina 2003–2023. Monipuolisena muusikkona ja virtuoosisena instrumentalistina tunnettu Keskitalo oli kamariorkesteri Avanti!n äänenjohtaja ja soitti useissa eri yhtyeissä kuten Gourmet, Tubhonium, KOLIZIO ja Pipoka. Hän oli myös tuottelias säveltäjä ja sovittaja.kenen mukaan?

Keskitalo aloitti tuubansoiton opinnot Sotilasmusiikkikoulussa valmistuen sotilassoittajaksi 1992. Keskitalo menestyi sekä kotimaisissa että kansainvälisissä kilpailussa muun muassa voittamalla Puolustusvoimien soittomestaruuskilpailujen tuubasarjan 1991 ja 1996. Vuonna 1998 Lieksan Vaskiviikko valitsi hänet Vuoden Vaskisoittajaksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tiikkaja, Samuli: Helsingin kaupunginorkesterin tuubansoittaja Petri Keskitalo on kuollut 50-vuotiaana Helsingin Sanomat. 15.2.2023. Viitattu 15.2.2023.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.