Peter Kaestner

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Peter G. Kaestner on yhdysvaltalainen diplomaatti ja lintutieteilijä.

Kaestner on syntynyt Baltimoressa Marylandissa. Hän opiskeli biologiaa Cornellin yliopistossa, josta valmistui 1976. Valmistumisensa jälkeen Kaestner palveli rauhanturvajoukkojen vapaaehtoisena opettajana Nyankunden kylässä entisessä Zairessa.

Vuonna 1981 Kaestner sai viran Yhdysvaltain ulkoministeriöstä, jonka jälkeen hän on palvellut diplomaattina useissa eri maissa. Hänen ensimmäinen asemapaikkansa oli New Delhi, josta hänet komennettiin Port Moresbyyn. Seuraavaksi hän toimi vuoden Honiarassa, Salomonsaarten pääkaupungissa, välittäjänä kalastuskiistassa. Palattuaan Yhdysvaltoihin hän työskenteli tietokoneyhteyksien parissa. 1988 hän sai komennuksen Yhdysvaltain konsulaattiin Bogotássa. 1990 hän sai siirron Kuala Lumpurin konsulaatin johtajaksi. Tämän jälkeen Kaestner työskenteli Michigan International Officessa Lansingissa ja Office of Ecology and Terrestrial Conservationin johtajana, vastuualueenaan kansainvälinen ympäristöpolitiikka. 1999 Kaestner määrättiin Namibian asioidenhoitajaksi.

Työnsä ohessa Kaestner on saanut tarkkailla ja tutkia lintuja. Hän on nähnyt yli 8 200 lintulajia, ja hänet on rankattu maailman neljänneksi eniten lintuja nähneeksi henkilöksi. Vuonna 1986 hän oli ensimmäinen, joka oli havainnut lintulajin kaikista maailman silloisista lintuheimoista. Vuonna 1989 hän oli löytämässä Kolumbiasta tieteelle uutta lintulajia, cundinamarcanluuraa (Grallaria kaestneri), jonka F. Gary Stiles nimesi hänen kunniakseen 1992.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]