Persoonan rakenteellinen dissosiaatioteoria
Persoonallisuuden rakenteellinen dissosiaatio-teoria eli traumateoria (engl. Structural dissociation of the personality) on merkittävin traumaperäisten häiriöiden ymmärtämiseen ja tutkimiseen sekä hoidon määrittelemiseen soveltuva, evolutiivisesti, neurobiologisesti ja loogisesti kokoava teoria, joka antaa käyttöön käsitteitä emotionaalisen trauman[1] ja siitä syntyneen psykopatologian syvempään ja yhtenäisempään ymmärtämiseen. Se laajentaa, yhdistää ja tarkentaa muita, pohjaltaan samoille havainnoille ja lähestymistavoille rakentuneita teorioita (muun muassa polyvagaalinen teoria), antaen täten yhteisen kielen, trauman metateorian.[2][3]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Dissosiaatio-käsitettä ja ilmiöön liittyviä dissosiaatiohäiriöitä voidaan määritellä ja luokitella monella tavalla. Traumatutkimus ja sitä kautta dissosiaatio on historiassa ollut tieteen keskiössä katkonaisesti. Nykyisen traumatutkimuksen pohjalla vaikuttavat Pierre Janet’n (1859–1947) teoriat, jotka 1970-luvulla nousivat uudelleen psykoterapian tutkimuskentälle, mutta vasta Onno van der Hartin ja kollegoiden useat julkaisut, joista merkittävin on The Haunted Self (2006), kokosivat aiemmin katkonaisen traumatutkimuksen yhteisen ymmärryksen ja pysyvän tieteellisen tarkastelun kohteeksi. Tälle pohjalle siis rakentuvat nykyinen traumatietämys, traumateoria eli persoonallisuuden rakenteellinen dissosiaatio-käsitteistö sekä tutkimus.[4]
Persoonallisuus ja integraatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Persoonallisuuspsykologiassa käytetyt teoriat poikkeavat hiukan toinen toisistaan, mutta ne kaikki näkevät normaalin, terveen, aikuisen ihmisen persoonallisuuden integratiivisen prosessin ja kasvun tuloksena. Persoonallisuus nähdään myös biopsykologisten systeemien dynaamisena rakennelmana.
Yksilön integratiivinen kapasiteetti vaihtelee, mutta sen ollessa alhainen kyky liittää raskaita, vastenmielisiä ja/tai traumaattisia kokemuksia osaksi persoonallisuutta ja henkilöhistoriaa vähenee tai estyy kokonaan ja syntyy persoonallisuuden rakenteellista dissosiaatiota. Integraatio onnistuessaan sisältää synteesin, realisaation ja presentifikaation. Traumaperäiset häiriöt ovat synteesin ja realisaation häiriöitä. Persoonallisuuden rakenteellinen dissosiaatio on traumatisoitumisen yhteydessä näiden biopsykologisten tilojen kesken syntyneitä jakolinjoja, persoonallisuuden jakautumista erilaisiin alkumuotoisiin osiin.
Persoonallisuuden jakautuminen osiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Emotionaalisen trauman kohdalla tapahtuva persoonallisuuden jakautuminen prototyyppisiin, alkumuotoisiin osiin ei tapahdu sattumanvaraisesti, vaan noudattelee todennäköisimmin evolutiivisesti määräytyneitä ”jakolinjoja” / "murtumalinjoja" eri toimintajärjestelmien välillä. Mitä enemmän osia, sitä komplisoituneemmasta traumatisoitumisesta on kysymys.[5]
Yksittäisen traumaattisen tilanteen yhteydessä (esimerkiksi auto-onnettomuus), jos integratiivinen kapasiteetti on yksilöllä ollut liian alhainen saattaa syntyä primaarinen rakenteellinen dissosiaatio, joka tarkoittaa persoonallisuuden perustavaa jakautumista yhdeksi ANP:ksi ja EP:ksi. Tällöin yksilön persoonallisuudessa yksi osa on kiinnittynyt evolutiivisesti määräytyneeseen päivittäiseen elämään sopeuttavaan toimintajärjestelmään. Tällaista osaa kutsutaan näennäisen normaaliksi persoonallisuuden osaksi (engl. apparently normal part of personality eli ANP). Se yrittää jatkaa elämää, kuin traumaattista tapahtumaa ei olisikaan tapahtunut, muttei kykene integroimaan tiedostamattomaan muistiin tallentunutta, toisen persoonallisuuden osan kantamaa traumamuistoa, sillä se on menettänyt yhteyden siihen. Tätä toista osaa, joka on kiinnittynyt traumaattisen kokemukseen kutsutaan emotionaaliseksi persoonallisuuden osaksi (engl. emotional part of the personality eli EP). EP:na yksilö kiinnittyy pääasiassa toimintajärjestelmiin, jotka liittyvät fyysiseen puolustamiseen ja kiintymyshuutoon. Tällaista jakautumista näyttäisi luonnehtivan ainakin traumaperäinen stressihäiriö, PTSD. Traumaoireille tyypillinen välttäminen ja trauman uudelleen eläminen, vaikeus muistaa ja samanaikainen vaikeus unohtaa, ymmärretään näiden dissosioituneiden persoonallisuuden osien välisenä vaihteluna ja muutkin dissosiatiiviset traumaoireet rakenteellisen dissosiaation ylläpitämänä sisäisenä dynamiikkana.
Silloin kun trauma on äärimmäisen ylivoimainen ja/tai pitkittynyt saattaa tapahtua EP:n jakautumista yksittäisen ANP:n säilyessä ennallaan. Tämä sekundaarinen rakenteellinen dissosiaatio saattaa pohjautua erillisten puolustuksen ja toipumisen alajärjestelmien välisen integraation epäonnistumiseen. Esimerkki sekundaarisesta dissosiaatiosta on määrittämätön dissosiaatiohäiriö (engl. Dissociative Disorder Not Otherwise Specified, DDNOS). Tertiäärisessä rakenteellisessa dissosiaatiossa myös ANP on jakautunut useampaan osaan. Silloin kysymyksessä on dissosiatiivinen identiteettihäiriö.
Persoonallisuuden dissosioituneet osat, huolimatta suuremmasta tai vähäisemmästä autonomisuudestaan ja kehittyneisyydestään, ovat edelleen yhden persoonallisuuden osatekijöitä. Nämä osat ovat sekä epätäydellisesti integroituneita että niillä on jonkin verran psykobiologista päällekkäisyyttä. Ne saattavat myös jakaa useita valmiuksia ja sekä tiedostamattomia että tietoisia muistoja.[6] Täydellinen amnesia osien välillä on eri ANP:den välillä kuitenkin mahdollinen tertiäärisen dissosiaation kohdalla sekä osittainen dissosiatiivinen amnesia traumaa välttävän ANP:n ja sitä kantavan EP:n välillä. Useamman osan välinen yhteistietoisuus (engl. co-consciousness), osien välinen sisäinen kommunikaatio tai yhden osan tunkeutuminen toiseen osaan ovat myös mahdollisia.[7]
Oireita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Persoonallisuuden integraation puutos, rakenteellinen dissosiaatio näyttäytyy dissosiatiivisina oireina. Oireet voidaan käsittää jaolla negatiivinen ja positiivinen ja/tai psykoforminen ja somatoforminen.
- Negatiivisina: toiminnallisina menetyksinä, amnesiana, halvausoireina jne.
- Positiivisina: tunkeutuvia oireina; takaumat, sisäisesti kommentoivat äänet
- Psykoformisina: esimerkiksi amnesia, äänien kuuleminen
- Somatoformisina: anestesia, tic-oireet, konversio-oireet
Traumateoria hoidon taustalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Dissosiaatiohäiriöihin riittävästi perehtynyt psykiatri osaa erottaa häiriöt muista läheisesti niitä muistuttavista sairauksista ja ohjata oikean hoidon pariin. Oikean diagnoosin saaminen on kuitenkin tärkeää ja saattaa kestää vuosia ennen kuin ne tunnistetaan. Persoonallisuuden rakenteellisen dissosiaation ymmärtämisen kautta oireet ja hoito tulevat kuitenkin helpommiksi lähestyä. Varsinkin erotusdiagnostiikka skitsofrenian ja dissosiatiivisen identiteettihäiriön kohdalla on vaikeaa, jos ei merkittäviä päällekkäisiä oireita psykoosisairauksien kanssa, mutta kuitenkin selkeästi poikkeavaa kokonaistaudinkuvaa osaa erotella toisistaan[8]. Tähän apuna voisi olla traumateorian eri tieteenaloja yhdistävä ymmärrys. Merkittävä panos yhdistävälle otteelle on Suomessa persoonallisuuden rakenteelliselle dissosiaatioteorialle syvempää pohjaa hahmotteleva traumatutkielma Katkennut totuus, tekijänä psykiatri Anssi Leikola.
Dissosiaatiohäiriöiden ensisijainen hoito on traumaterapiaan ja dissosiaatiohäiriöihin erikoistunut psykoterapia esimerkiksi traumaterapia, traumakeskeinen kognitiivinen terapia tai kognitiivisanalyyttinen psykoterapia. Hoitosuositus on käyttää vaiheorientoitunutta kolmiosaista traumahoitomallia. (kts. tarkemmin dissosiaatiohäiriöt)
- Pahimpien oireiden stabiloiminen, hoitosuhteen luominen ja komplisoituneimpien dissosiatiohäiriöiden kohdalla systeemin vähittäinen kartoittaminen ja sisäisen yhteistyön parantaminen sekä osien välisen fobian voittaminen.
- Traumaattisin muistoihin kohdistuvan fobian voittaminen, niiden integroiminen, ottaminen osaksi kerronnallista, omakohtaiseksi koettua elämänhistoriaa
- Lopullinen integraatio tai riittävä osien välinen yhteistyö ja normaalielämään palaaminen
Lääkehoidolla ei dissosiaatiohäiriöitä voi hoitaa, mutta niiden kanssa usein esiintyviä muita psykiatrisia sairauksia voi lääkehoito auttaa.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Leikola, Anssi: Katkennut totuus : traumatutkielma : emotionaalinen trauma, rakenteellinen dissosiaatio ja psykopatologia. Espoo: Prometheus, 2014. ISBN 978-952-5718-56-0. Kirjan esittely Jyväskylän yliopiston – JYKDOK sivulla. (viitattu 11.8.2020).
- ↑ Nijenhuis, Ellert R. S. & Hart, Onno van der: Dissociation in trauma: a new definition and comparison with previous formulations. Journal of Trauma & Dissociation, 2011, 12. vsk, nro 4, s. 416–445. doi:10.1080/15299732.2011.570592. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 11.8.2020. (englanniksi)
- ↑ Leikola, Anssi & Mäkelä, Jukka & Punkanen, Marko: Polyvagaalinen teoria ja emotionaalinen trauma. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim, 2016, 132. vsk, nro 1, s. 55–61. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 11.8.2020.
- ↑ Hart, Onno van der & Nijenhuis, E. R. S. & Steele, Kathy: The Haunted Self: Structural Dissociation and the Treatment of Chronic Traumatization. New York: W.W. Norton, 2006. ISBN 9780393704013.
- ↑ Huttunen, Matti: Dissosiaatiohäiriö (ajatusten, tunteiden, tekojen ym. erillisyys) Lääkärikirja Duodecim. 30.11.2018. Viitattu 11.8.2020.
- ↑ Steele, Kathy & Hart, Onno van der & Nijenhuis, Ellert R. S.: Phase-Oriented Treatment of Structural Dissociation in Complex Traumatization: Overcoming Trauma-Related Phobias. Journal of Trauma & Dissociation, 2005, 6. vsk, nro 3, s. 11-53. doi:10.1300/J229v06n03_02. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 11.8.2020. (englanniksi)
- ↑ Nijenhuis, Ellert & Hart, Onno van der & Steele, Kathy: Trauma-related Structural Dissociation of the Personality David Baldwin's Trauma Information Pages. 2004. Viitattu 11.8.2020. (englanniksi)
- ↑ Masatoshi Shibayama: Differential diagnosis between dissociative disorders and schizophrenia. Seishin Shinkeigaku Zasshi, 2011, 113. vsk, nro 9, s. 906–911. PubMed:22117396. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 11.8.2020. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Peltoniemi, Mai & Miikki, Sari & Martikainen, Satu & Nordlund, Taru et al.: Traumaoireet, oireilun syyt ja oireiden hallinta. Disso, 15.2.2018. Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 11.8.2020.
- Persoonan rakenteellinen dissosiaatio Trauma ja dissosiaatio. Viitattu 11.8.2020.
- Persoonan rakenteellisesta dissosiaatiosta Dissosiaatio, Tietopankki – Disso. 28.11.2017. Viitattu 11.8.2020.
- Dissosiaatio pähkinänkuoressa Trauma ja dissosiaatio. Viitattu 11.8.2020.
- Suokas-Cunliffe, Anne & Hart, Onno Van Der: Dissosiaatiohäiriö – varhaisen, jatkuvan traumatisoitumisen pitkäaikaisseuraamus. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim, 2006, 122. vsk, nro 16, s. 2001–2007. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 11.8.2020.
- Korkeila, Jyrki & Lauerma, Hannu: Dissosiaatiohäiriö vai psykoosi?. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim, 1997, 113. vsk, nro 8, s. 737–. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 11.8.2020.