Personal Jesus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Personal Jesus”
Depeche Mode
Singlen ”Personal Jesus” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Violator
 Äänitetty  toukokuu 1989
 Julkaistu 29. elokuuta 1989
 Tekijä(t) Martin Gore
 Tuottaja(t) Depeche Mode, Flood
 Tyylilaji synthrock, blues rock
 Kesto 03.44
 Levy-yhtiö Mute
Listasijoitukset

Suomi Suomen virallinen lista: 9.[1]

Depeche Moden muut singlet
Everything Counts (live)”
1989
”Personal Jesus”
1990
Enjoy the Silence
1990

Personal Jesus on englantilaisen synthpop-yhtye Depeche Moden single, joka julkaistiin vuonna 1989. ”Personal Jesus” oli ensimmäinen single, joka edelsi yhtyeen seitsemättä levyä Violator (1990).[2][3] Ennen Violatorin ilmestymistä julkaistiin samalta levyltä toinenkin kappale, eli ”Enjoy the Silence”, kumpikin kappale on Martin Goren käsialaa.[4][5]

The Many Faces of Depeche Mode -levyn kansitekstien mukaan kappaleesta tuli Warner Bros. Records -levy-yhtiön eniten myynyt 12"-single.[6] Single nousi Suomen virallisen listan sijalle 9.[1] Muun muassa Johnny Cash, Marilyn Manson ja Def Leppard ovat tehneet kappaleesta coverin.[7]

Taustaa ja markkinointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolessa välissä vuotta 1989 yhtye alkoi levytystyöt Milanossa bändin tuottajan Floodin kanssa: tuloksena tästä sessiosta oli ”Personal Jesus” -single. Kappaleessa on tarttuva blues-tyyppinen kitarariffi ja pohjalla tiukka rumpu-soundi, mikä poikkeaa täysin kaikesta yhtyeen siihenastisesta tuotannosta. Depeche Moden lauluissa oli toki käytetty kitaraosuuksia aiemminkin: Laulussa ”Behind the Wheel” ja DM-coverissa kappaleesta ”Route 66”, molemmat levyltä Music for the Masses.[8][9] Lisäksi akustinen kitara vilahtaa tai kuuluu enemmänkin kappaleissa ”Love, in Itself”[10] ja ”And Then...”[11] levyltä Construction Time Again sekä ”Here is the House”[12] levyltä Black Celebration. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun sähkökitaralla oli keskeinen osa jossakin Depeche Mode -kappaleessa.

Ennen singlen julkaisemista brittiläisisten paikallislehtien "Henkilökohtaista"-palstoilla nähtiin ilmoituksia, joissa luki "Henkilökohtainen Jeesuksesi" (engl. Your own personal Jesus). Seuraavaksi näihin mainoksiin ilmestyi myös puhelinnumero, johon soittamalla saattoi kuulla kappaleen. Mainoksista noussut häly auttoi kappaletta nousemaan UK-listan sijalle 13. Singlestä tuli yksi yhtyeen parhaista myyntimenestyksistä;[13] eikä siitäkään ollut haittaa, että single ilmestyi puoli vuotta aiemmin kuin levy jolla kappale on. Tuossa vaiheessa ”Personal Jesus” oli parhaiten myynyt 12"-single koko Warner Recordsin historiassa.[6]

Singlen takakannessa on kuva, jossa näkyy joku yhtyeen jäsen ja alastoman naisen selkäpuoli. Singlen 7"-vinyyliversiossa naisen kanssa näkyy Martin Gore,[14] 12"-versiossa taas Dave Gahan,[15] C-kasetilla kuvassa on Andy Fletcher[16] ja CD:llä Alan Wilder.[17] Naista ei kuitenkaan ole kaikissa painoksissa, kuten vuoden 2004 CD-julkaisuissa tai promokopioissa. Joissakin harvinaisemmissa painoksissa, kuten GBong17, voi nähdä kaikki neljä kuvaa ja lisäksi vielä viidennen kuvan, jossa on koko yhtye ja Martin halaa tätä alastonta naista.[18]

Remix-tulva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”Personal Jesus” johti ylettömään määrään remix-versioita, jopa Depeche Moden mittapuulla. Suurimmasta osasta Depeche Moden edellisistä singleistä oli tehty pidempiä versioita (extended mixes) yhtyeen itsensä toimesta. Jeesus kuitenkin innoitti DM:n kutsumaan lisävoimia remiksaamaan singleään, ja niin DJ- ja miksaajaversiot tulivat kuvioihin – pysyvästi. Violatorin miksauksen hoitanut François Kevorkian miksasi nimillä ”Holier Than Thou Approach”, ”Pump Mix” ja ”Kazan Cathedral Mix” kulkevat versiot. Näistä jälkimmäinen on vähemmän tunnettu, eikä sitä julkaistu millään single-levyllä. Violatorin tuottaja Flood (Mark Ellis) miksasi versiot, jotka kulkevat nimillä ”Acoustic”, ”Telephone Stomp Mix” ja ”Sensual Mix”. Yhtyeen alkuaikojen tuottaja Daniel Miller miksasi muun muassa ”Hazchemix”-version.

Kappaleen nimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2018 julkaistiin levy The Many Faces of Depeche Mode, joka koostuu kolmesta CD-levystä. Kolmannen CD:n alanimeke on Influences, Originals & Remixes. Tälle CD:lle on otettu mukaan kappaleita, artisteja tai musiikkia, jotka kuvastavat sitä mikä on vaikuttanut Depeche Moden musiikkiin. Vaikutteiksi mainitaan muun muassa Kraftwerk, Roxy Music, Gary Numan, Joy Division, The Beatles, The Cure ja David Bowien kappale ”Heroes”. Levyllä on myös Elvis Presleyn kappale ”Blue Moon of Kentucky”. Laulun mukana olo ja ”Personal Jesus” -kappaleen nimi selitetään levyn kansiteksteissä (engl. liner notes): Kun Martin Gore oli työstämässä biisejä tulevalle Violator-levylle, hän luki tuolloin myös Elvis Presley -elämäkertaa (Elvis and Me; Elvis ja minä, Priscilla Beaulieu Presley ja Sandra Harmon, Gummerus 1986). Kirjasta Gore sai tietää, että Priscilla Presleyllä oli tapana käyttää aviomiehestään nimitystä "my Personal Jesus" (oma henkilökohtainen Jeesukseni).[6][19]

Spin-lehdessä (heinäkuu, 1990) Martin Gore sanoo asiasta näin: "Kappale perustuu siihen kuinka Priscilla Presley palvoi Kuningastaan. Laulu kertoo siitä, kuinka joku pitää sinua omana Jeesuksenaan, olet joku joka antaa toivoa ja pitää huolta. Se kertoo siitä miten Elvis oli paitsi hänen miehensä myös hänen opastajansa. Siitä kuinka usein rakkaussuhteissa käy niin; sydän ottaa ikään kuin täydellisen jumalan paikan, vaikka ihminen on oikeasti epätäydellinen. Ei kai toisen jumalointi nyt kovin tasapainoista ole, vai?"[20]

Cover-versioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2010 Nina Hagen julkaisi kokonaisen levyn nimeltä Personal Jesus, jolla on myös cover-versio Depeche Moden kappaleesta ”Personal Jesus”.[21][22] Voimakas ja ilmaisuvoimainen versio tuo jälleen kerran esiin Hagenin laajan äänialan ja monipuolisuuden – sanoistusta on kuitenkin hieman muutettu.[23][24] Kappaleesta on ainakin 135 eri versiota.[25] Suomeksi sen on tehnyt Eläkeläiset nimellä ”Luikurihumppa” (1995).[26][27] Instrumentaalit versiot löytyvät esimerkiksi Vitamin String Quartetin (2003) ja Midnite String Quartetin (2016) ohjelmistosta.[25][28][29] Ensimmäisen cover-version taisi ehtiä levyttämään sanfranciscolainen Bomb, Personan Jesus 7"-single vuodelta 1990.[30] Bomb julkaisi sen myös nimellä ”P. Jesus” vuonna 1999 ilmestyneellä levyllään Lovesuckers.[31] Tunnetuimpia lukuisten versioiden tekijöistä lienevät Johnny Cash (2002), Marilyn Manson (2004), Nina Hagen (2010), Sammy Hagar (2013) ja Def Leppard (2018) – tietysti onnistuneita versiointeja voivat tehdä myös vähemmän nimekkäät artistit.[25]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Listalevyt: Depeche Mode
  2. Depeche Mode - Personal Jesus Discogs. Viitattu 9.7.2020. (englanniksi)
  3. Depeche Mode - Personal Jesus Discogs. Viitattu 9.7.2020. (englanniksi)
  4. Depeche Mode - Enjoy The Silence Discogs. Viitattu 9.7.2020. (englanniksi)
  5. Depeche Mode - Violator Discogs. Viitattu 9.7.2020. (englanniksi)
  6. a b c Various - The Many Faces Of Depeche Mode (Liner notes, 2018. Huom! Yhdysvalloissa DM:n levymerkki on Sire: "Sire Records is an American record label that is owned by Warner Music Group and distributed by Warner Records.") Discogs. Music Brokers, tunniste: MBB7260. ”Soon after, that song became the biggest selling 12" in the history of Warner Bros. Records.” Viitattu 9.7.2020. (englanniksi)
  7. LISTEN TO DEF LEPPARD’S NEW SONG, ‘WE ALL NEED CHRISTMAS’ http://ultimateclassicrock.com. Viitattu 29.11.2018. (englanniksi)
  8. Depeche Mode: Behind the Wheel (Music for the Masses). 18.7.2017. YouTube. Viitattu 20250-07-09.
  9. Depeche Mode: Route 66 (Music for the Masses). 18.7.2017. YouTube. Viitattu 9.7.2020.
  10. Depeche Mode: Love, in Itself (Construction Time Again). 18.7.2017. YouTube. Viitattu 9.7.2020.
  11. Depeche Mode: And Then... (Contruction Time Again). 18.7.2017. YouTube. Viitattu 9.7.2020.
  12. Depeche Mode: Here is the House (Black Celebration). 25.7.2017. YouTube. Viitattu 9.7.2020.
  13. Depeche Mode Personal Jesus The Inspiration Room. 26.7.2007. Arkistoitu 18.6.2020. Viitattu 9.7.2020. (englanniksi)
  14. Depeche Mode - Personal Jesus (Tunniste: BONG 17) Discogs. Viitattu 9.7.2020. (englanniksi)
  15. Depeche Mode - Personal Jesus (Tunniste: TI 780) Discogs. Viitattu 9.7.2020. (englanniksi)
  16. Depeche Mode - Personal Jesus, Dangerous (Tunniste, Mute: 4-21328) Discogs. Viitattu 9.7.2020. (englanniksi)
  17. Depeche Mode - Personal Jesus (Tunniste: CD BONG 17) Discogs. Viitattu 9.7.2020. (englanniksi)
  18. Depeche Mode - Personal Jesus (Tunniste: GBong17. Klikkaa levynkansikuvan alta linkkä "More Images".) Discogs. Viitattu 9.7.2020. (englanniksi)
  19. Priscilla Beaulieu Presley, Anna-Maija Pursiainen, Sandra Harmon: Elvis ja minä. Jyväskylä: Gummerus, 1986. ISBN 978-951-20-2757-6. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.7.2020).
  20. SPIN Media LLC: SPIN. SPIN Media LLC, 1990-07. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.7.2020). en
  21. Nina Hagen - Personal Jesus Discogs. Viitattu 9.7.2020. (englanniksi)
  22. Nina Hagen (Nina Hagen – aihekanava): Personal Jesus 27.7.2018. YouTube. Viitattu 9.7.2020.
  23. Gore, Martin; Depeche Mode: Personal Jesus – Depeche Mode (album: Violator) Genius. Viitattu 9.7.2020.
  24. Gore, Martin; Depeche Mode; Hagen, Nina: Personal Jesus - Nina Hagen (album: Personal Jesus) Genius. Viitattu 9.7.2020.
  25. a b c Cover versions of Personal Jesus written by Martin Gore | SecondHandSongs secondhandsongs.com. Viitattu 9.7.2020.
  26. Eläkeläiset - Humpan Kuninkaan Hovissa Discogs. Viitattu 9.7.2020. (englanniksi)
  27. Eläkeläiset; (käyttäjä: F.Hamer): Eläkeläiset - Luikurihumppa 13.12.2009. YouTube. Viitattu 9.7.2020.
  28. Midnite String Quartet: Personal Jesus; Midnite String Quartet – aihekanava 21.6.2019. YouTube. Viitattu 9.7.2020.
  29. Vitamin String Quartet: Personal Jesus - Vitamin String Quartet Tribute to Depeche Mode 15.8.2012. YouTube. Viitattu 9.7.2020.
  30. Bomb (3) - Personal Jesus Discogs. Viitattu 9.7.2020. (englanniksi)
  31. Bomb (3) - Lovesucker Discogs. Viitattu 9.7.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]