Pergamonin alttari

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pergamon alttari jälleenrakennettuna Berliinin Pergamon-museossa.

Pergamonin alttari on antiikin aikainen alttarirakennus, joka nykyään sijaitsee Berliinin Pergamon-museossa. Alttari oli omistettu Zeulle ja Athenelle, ja sen rakennutti todennäköisesti Pergamonin kuningas Eumenes II 100-luvulla eaa. Saksalaiset tutkivat rakennusta ja siirsivät sen osittain Berliiniin vuonna 1886.[1]

Pergamonin alttari on parhaiten säilyneitä hellenistisen temppeliarkkitehtuurin esimerkkejä.[2] Rakennus on mitoiltaan 36 x 34 metriä ja 16,5 metriä korkea. Rakennus koostui korkeasta sokkelista jonka päällä oli alttaritasanne.[1] Yhdeltä sivulta tasanteelle johtaa noin 20 metriä leveä portaikko.[3] Alttaria ympäröi joonialainen pylväikkö. Alttarin sokkelissa oli 110 metriä pitkä ja 2,3 metriä korkea reliefifriisi, jossa jumalat ottavat yhteen taistelussa giganttien kanssa. Hahmojen ja 16 kuvanveistäjän nimet on merkitty friisien reunoihin.[1] Hahmoja on kaikkiaan yli sata. Jumalten ja giganttien taistelu eli gigantomakhia oli yleinen aihe antiikin Kreikan taiteessa. Se kuvasi vertauskuvallisesti hyvän ja pahan, oikeamielisen järjestyksen ja mielivaltaisen sekasorron välistä taistelua.[3] Pergamonin alttarin friisien arvellaan kuvastaneen myös Pergamonin voittoa vihollisistaan.[1]

Athene ja Nike taistelussa jättiläisiä vastaan.

Alttaritasanteella pylväikön sisäpuolella oli toinen, keskeneräiseksi jäänyt reliefifriisisarja, jossa kuvataan Pergamonin kuningassuvun eli attalidien esi-isän Telefoksen elämää. Tämän friisin pituus on 80 metriä ja korkeus 1,6 metriä.[1]

Pergamonin alttari purettiin Bysantin aikana ja oli kauan kadoksissa, kunnes saksalaisen arkeologin Carl Humannin johtama ryhmä onnistui kaivamaan sen esiin vuonna 1878. Alttaria alettiin vuonna 1880 siirtämään osissa Berliiniin, missä se koottiin uudelleen. Sen näytteilleasettamista varten oli rakennettava Berliinin Museosaarelle kokonaan uusi museo. Ensimmäinen museo valmistui 1901, mutta se purettiin 1909 sortumavaaran vuoksi ja korvattiin uudella rakennuksella, joka tosin valmistui vasta 1930. Museo nimettiin Pergamon-museoksi vuonna 1956.[3] Toisen maailmansodan jälkeen Puna-armeija vei Pergamonin alttarin osat sotasaaliina Leningradiin. Se kuitenkin palautettiin hyvän tahdon eleenä Itä-Saksaan vuonna 1958.[4]

Maininnat antiikin lähteissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

300-luvulla elänyt Ampelius mainitsee alttarin yhtenä maailman ihmeistä.[1]

Raamatun Ilmestyskirjan viestissä Pergamonin kristityille (Ilm. 2:12-17) mainitaan heidän asuvan ”siellä, missä Saatanalla on valtaistuimensa”; Saatanan valtaistuimen on usein tulkittu tarkoittavan Pergamonin alttaria.[5][6]

Lähde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Paavo Castrén & Leena Pietilä-Castrén: Antiikin käsikirja. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Antiikin käsikirja, hakusana "Pergamonin alttari"
  2. Miettinen, Jukka O.: Tila, kuva, aatteet - Kreikan taide (Luentosarjan oheismateriaali) 5.2.2008. Helsinki: Teatterikorkeakoulu. Viitattu 1.11.2010.
  3. a b c Edelgard Abenstein & Jeannine Fiedler: Taide & Arkkitehtuuri: Berliini (suom. Pirkko Roinila), s. 122, 124–126. Tandem Verlag (h. f. ullmann) 2009. Alkuteos Kunst & Architektur Berlin.
  4. Marjaliisa Hentilä ja Seppo Hentilä: Berliiniin: retkiä lähihistoriaan, s. 34. 2., uudistettu painos. Kirjapaja, Helsinki 2011.
  5. Murto, Esko: Johanneksen ilmestys (PDF) 11.1.2011. Suomen teologinen instituutti. Viitattu 22.10.2011.
  6. Kästner, Ursula: ”Excavation and assembly of the Telephos frieze”, Pergamon: the Telephos frieze from the Great Altar, s. 19. Fine Arts Museums of San Francisco, 1996. ISBN 0-88401-089-9. Luku Googlen kirjat-palvelussa (viitattu 22.10.2011). (englanniksi)