Pepsi
Pepsi-Cola (lyhyemmältä nimeltään Pepsi) on kofeiinia sisältävä kolajuoma ja elintarvikekonserni PepsiCon tavaramerkki. Pepsi on markkinajohtaja Coca-Colan merkittävin kilpailija kolajuomissa. Pepsiä on myyty nimellä Pecsi Argentiinassa vuodesta 2009.[1] Espanjassa Pepsin nimi muutettiin muotoon Pesi vuonna 2010.[2]
Sisällysluettelo |
Historia [muokkaa]
Pepsin kehitti Pohjois-Carolinasta kotoisin oleva apteekkari Caleb Bradham vuonna 1898.[3] Pepsi-nimi tulee pepsiini-nimisestä entsyymistä, jota on mukana kolapähkinöissä ja jolla sanotaan olevan terveyttä edistäviä vaikutuksia.
Samalla kun Pepsi tuli 1900-luvun puolivälissä vähitellen yhä suositummaksi ja alkoi tosissaan uhata Coca-Colan markkinajohtajuutta, se sai maineen "mustien juomana", koska se oli kilpailijaansa halvempaa ja saavutti sen takia suurempaa suosiota tämän kansanosan keskuudessa. Pepsin menestys alkoi toden teolla kuitenkin vasta 1980-luvun loppupuolella, kun tavaramerkkiä uusittiin ja käynnistettiin mittavat mainoskampanjat. Mainosmottona oli "Generation Blue" (Sininen sukupolvi), ja mainoksissa esiintyivät muun muassa Michael Jackson, Lionel Ritchie ja Cindy Crawford. Viime vuosina mainoksissa on nähty muun muassa WWE-painija CM Punk, jalkapalloilija David Beckham, laulajat Britney Spears, Beyoncé Knowles ja Pink, tyttöyhtye Spice Girls, laulaja-näyttelijä Enrique Iglesias ja valokuvamalli Tyra Banks. Suomalaisista Pepsin mainoskampanjoissa ovat olleet mukana Frederik ja Extreme Duudsonit. Vuosittain tehdään myös Pepsi Chart -levyjä.
Pepsi oli ensimmäinen länsimainen Neuvostoliitossa sallittu tuote. Kylmän sodan aikaan Pepsillä oli laajat markkinat Neuvostoliitossa, mutta sen hajottua Coca-Cola on ollut myös Venäjällä markkinajohtajana.
Vuonna 1944 tuotiin ensimmäiset Pepsit Suomeen, ja vuonna 1968 aloitettiin valmistaminen Suomessa lisenssillä.[4]
Tuotteet [muokkaa]
Juoman ainesosina käytetään vettä, sokeria, hiilihappoa, elintarvikeväriä E150d, fosforihappoa, kofeiinia ja aromeja. Valmistaja PepsiCon oman kertomuksen mukaan pakkauksen värit valkoinen, sininen ja punainen viittaavat Yhdysvaltain lipun väreihin. Yhtiö halusi tällä valinnalla osoittaa tukensa maalleen toisen maailmansodan aikana.
Pepsi Max [muokkaa]
Lanseeraus tapahtui vuonna 1993. Ensiesittely Suomessa vuonna 1994 ja Pepsi Max on nykyään Suomen juoduin sokeriton virvoitusjuoma[5]. Vuonna 1999 valmistus siirtyi Hartwallille.
Pakkaukset: 0,3 litrainen lasipullo, 0,5 litrainen muovipullo ja 1,5 litrainen muovipullo sekä kahden litran muovipullo. Pepsi Maxia on pakattu myös kuuden tölkin pakkaukseen. Uutuutena löytyy kuuden 0,33 litraisen muovipullon monipakkaus.[6]
Tuoteselosteen mukaan aineosat ovat vesi, hiilidioksidi, väri (E150d), makeutusaineet (E951, E950), happamuudensäätöaineet (E338, E330), aromit (mm. kofeiini), säilöntäaine (E211). Sisältää fenyylialaniinin lähteen.[7]
Ravintosisältö 100 ml: energia 1,3 kJ (0,3 kcal), perteiini 0,1 g, hiilihydraatit 0 g, josta sokeria 0 g, rasvaa 0 g, josta tyydyttyneitä rasvahappoja 0 g, ravintokuituja 0 g, natrium 0,01 g.[7]
- E150d = ammoniumsulfiittimenetelmän sokerikulööri
- E951 = aspartaami
- E950 = asesulfaami K
- E338 = fosforihappo
- E330 = sitruunahappo
- E211 = natriumbentsoaatti
Muut tuotteet [muokkaa]
- Diet Pepsi
- Pepsi Light (ei Suomessa)
- Pepsi Vanilla
- Pepsi Wild Cherry
- Pepsi Ice Cucumber, vuodesta 2007 (myydään ainoastaan Japanissa)lähde?
- Pepsi Twist, vuodesta 2003 (poistunut kesällä 2005)
- Pepsi X, vuodesta 2004 (poistunut 2005)
- Pepsi Max Cool Lemon, vuodesta 2005 (Poistunut)
- Pepsi Max Cappuccino, vuodesta 2006 (Poistunut)
- Pepsi Max Chill, vuodesta 2007 (Poistunut)
- Pepsi Sitruuna, vuodesta 2002 (poistunut syksyllä 2004)
- Pepsi Max Mojo, vuodesta 2008 (Poistunut)
- Pepsi Blue
- Pepsi Green (Myydään ainakin Thaimaassa)
- Pepsi Max Lemon Vibe
- Pepsi Raw (ei myydä Suomessa)
- Pepsi Max Gold, (Poistunut)
- Pepsi Next, vuodesta 2012
- Pepsi Throwback, vuodesta 2009 ruokosokerista tai sokerijuurikkaasta (eli oikeasta sokerista eikä Isoglukoosista)
Yritys [muokkaa]
PepsiCon päämaja toimii Purchasessa, New Yorkin osavaltiossa. Yhtiö nykyisessä muodossaan syntyi vuonna 1965 Pepsi-Colan ja Frito-Layn fuusion yhteydessä. 2001 se yhdistyi Quaker Oats Companyn kanssa, mikä teki PepsiCosta maailman viidenneksi suurimman elintarvike- ja juomavalmistajan.
Koska Pepsi on kilpailijaansa Coca-Colaa halvempaa, monet ravintolat ovat tilanneet juomansa paikalliselta Pepsi-valmistajalta. Erityisesti Suomessa Pepsiä myyvien ravintoloiden määrä saavuttaa Coca-Colaa myyvien määrää, koska Hartwallilla on suuri markkinaosuus. Muun muassa Stockmannin kahvilat, Cafe Picnic (vuodesta 2006), Rolls, R-Kioski, Finnkino, Aschan, Pizza Hut, Fazer Amica, Pizza Service, Arnolds, ABC-myymälät, Hampuris ja ruokakaupat myyvät Pepsiä.
Suomessa Pepsi on 2000-luvulla lisännyt trendin mukaisesti kevytjuomalanseerauksiaan, joista uusin on Pepsi Max Gold. Jonkin aikaa sitten saatavilla oli myös sininen marjoilla maustettu Pepsi Blue ja sitruunainen Pepsi Twist (ja siitä kevyt versio Pepsi Max Cool Lemon), edelleen myynnissä on capuccinonmakuinen Pepsi Max Capuccino. Uutuutena on tullut omenanmakuinen Pepsi Max Chill. Uusi makuvariantti, joka on suunnattu aluksi pelkästään Japanin markkinoille on kurkunmakuinen Pepsi Ice Cucumber.[8]
Katso myös: [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Pepsi muutti nimensä Pecsiksi Argentiinassa
- ↑ Espanjassa Pepsi on nyt Pesi
- ↑ Pepsi - www.hartwall.fi hartwall.fi. Viitattu 7.3.2011.
- ↑ a b Pepsi: Vuodesta 1989 vuoteen 2006 - Yli sata vuotta Pepsi Colaa Pepsi. Viitattu 10. lokakuuta 2007.
- ↑ hs.fi, 23.2.2007, Suomalaiset juovat sokerittomia virvoitusjuomia yhä enemmän
- ↑ Hartwall: Tuotetiedot Hartwall. Viitattu 26. helmikuuta 2007.
- ↑ a b Pullon etiketti 2007
- ↑ Taloussanomat:Pepsi pani kurkun pulloon, luettu 14.6.2007