Pentti Tuominen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee oopperalaulajaa. Tietokirjailija Pentti Tuomisesta ja taikuri Pentti Tuomisesta on eri artikkelit.

Pentti Arnold Tuominen (2. helmikuuta 1920 Kuorevesi24. lokakuuta 1995 Helsinki) oli suomalainen oopperalaulaja, äänialaltaan basso.

Tuominen kuului Suomen Kansallisoopperan solistikuntaan. Hän esiintyi lisäksi ainakin viidessä pitkässä elokuvassa 1950- ja 1960-luvulla sekä monissa tv-elokuvissa ja -sarjoissa. Tuominen oli muutamaan otteeseen Kauko Käyhkön sijaisena Kipparikvartetissa yhtyeen toisena bassona, ja hän esiintyi useiden tanssiorkestereiden kuten Dallapén solistina. Hän myös ohjasi kaksi Keravan oopperayhdistyksen tuotantoa 1970- ja 1980 luvun vaihteessa (Gaetano Donizettin Yökello ja Pietro Mascagnin Cavalleria Rusticana).

Tuominen teki 1940-luvun lopulta lähtien monia levytyksiä, joissa hän esiintyi usein salanimellä Aarno Aava. Oikealla nimellään hän levytti esimerkiksi Helsingin Teatteriorkesterin jousiston kanssa muutaman levyn 1950-luvulla. Humppa-Veikot -yhtyeen kanssa Tuominen levytti 1970-luvulla muun muassa tunnetun kappaleen Espanjatar olen sorja.

Tuominen palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1975.[1]

Tuominen on haudattu Kalevankankaan hautausmaalle Tampereelle.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]