Pertti Jarla

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Pentti Jarla)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pertti Jarla
Pertti Jarla elokuussa 2008.
Pertti Jarla elokuussa 2008.
Henkilötiedot
Syntynyt25. lokakuuta 1971 (ikä 52)
Nastola
Kansalaisuus suomalainen
Aiheesta muualla
Kotisivu

Pertti Olavi Jarla[1] (s. 25. lokakuuta 1971 Nastola[2]) on itseoppinut taiteilija ja sarjakuvapiirtäjä. Hänet tunnetaan erityisesti useissa sanomalehdissä ilmestyvästä Fingerpori-sarjakuvastaan.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maanviljelijäperheen poikana Nastolassa kasvanut Jarla havaitsi jo kouluaikana olevansa kiinnostunut vain piirtämisestä. Suurimpina esikuvinaan hän piti underground-sarjakuvapiirtäjiä Juho Juntusta ja Gilbert Sheltonia.[3] Juntusen ja Sheltonin innoittamana Jarla tarjosi jo lukiolaisena sarjakuviaan huumorilehti Pahkasialle. Hänestä tuli lehden pitkäaikainen avustaja, ja vuosina 1991–2000 lukuisia hänen sarjakuviaan julkaistiin Pahkasiassa.

Vuosina 1996–2007 Jarla työskenteli luentovisualisoijana Jari Sarasvuon valmennusyritys Trainers’ Housessa tehtävänään piirtää yritysvalmennustilaisuuksien aikana sarjakuvia käsiteltävistä aiheista.[4] Tapahtuman päätteeksi sarjakuvat monistettiin ja jaettiin asiakkaille. Jarlan mukaan palaute oli kaksijakoista: osa asiakkaista ei pitänyt piirroksista lainkaan, osa riemastui niin että tilasi Jarlalta lisää kuvituksia yritystensä julkaisuihin.[3] Hän kuvitti myös Sarasvuon yrityskoulutuskirjan Myynnin korkeajännitys (1998).[5]

Piirrostöidensä ohella Jarla suoritti kuvataide- ja animaatiokursseja Laajasalon opistossa, Helsingin kaupungin nuorisotyöpajassa ja Lahden muotoiluinstituutissa.[3]

Jarla osallistui vuonna 2006 Kemin pohjoismaisen sarjakuvakilpailun strippikategoriaan sarjakuvallaan Karl-Barks-Stadt. Se sai kolmannen palkinnon ja ilmestyi saman vuoden marraskuun ajan Ilta-Sanomien kuukauden kotimaisena sarjakuvana.[6][7] Helsingin Sanomien sarjakuvatoimittaja Eeva Lepistö kiinnitti Karl-Barks-Stadtiin huomiota ja pyysi Jarlaa lehden uudeksi sarjakuvapiirtäjäksi. Nimeltään Fingerporiksi vaihdettu sarjakuva ilmestyi Helsingin Sanomissa ensimmäisen kerran 5. helmikuuta 2007 alkaen.[8] Nykyisin Fingerpori on levinnyt myös lukuisiin muihin lehtiin ja siitä on julkaistu useita albumeita.

Vuoden 2012 presidentinvaaleissa Jarla kuului vihreiden Pekka Haavistoa tukevaan kansalaisvaltuuskuntaan.[9] Hän kuvitti Haavistoa kannattavaa ”Kakkonen on ykkönen” -kampanjasivustoa, joka nousi Suomen klikatuimpien sivujen joukkoon.[10] Jarla kirjoittaa myös Suomen Kuvalehden nettisivuilla julkaistavaa ”Tähän on tultu” -blogia, jossa hän muun muassa ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin ja kertoo omasta maailmankatsomuksestaan.[11]

Syyskuussa 2020 Jarla aloitti Helsingin Sanomien pilapiirtäjänä.[12]

Jarla katsoo olevansa skeptikko.[13] Hän oli naimisissa sarjakuvataiteilija Emmi Valveen kanssa vuosina 2016–2020.[14] Jarla oli ollut aiemminkin naimisissa Jenni-nimisen naisen kanssa vuosina 2007–2013.[15] Huhtikuussa 2024 Jarla ja sarjakuvapiirtäjä Milla Paloniemi kertoivat rakastuneensa 16 vuoden ystävyyden jälkeen.[16]

Jarlan yritys Täysi Käsi Oy on julkaissut Poika Vesannon sarjakuvia Saku Sämpylä. Eetu ja Riku : kuvasarjoja vuosilta 1931–32.

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fingerpori-sarjakuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luettelo artikkelissa Fingerpori.

Muut sarjakuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjankuvitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jarla London: ISNI International Agency. Viitattu 9.3.2024.
  2. Pertti Jarla Fingerpori.org. Viitattu 4.6.2016.
  3. a b c Fingerporin isä jatkaa niin kauan kuin keksii vitsejä Suomen Kuvalehti. 22.6.2012. Viitattu 26.6.2012.
  4. Mukala, Ismo: Kulissien takana – Fingerporin isä, sarjakuvapiirtäjä Pertti Jarla. Metropoli-kaupunkilehti, 2010, nro 7. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.6.2016.
  5. Itseoppinut piirtäjä Helsingin Sanomat. 4.2.2007. Viitattu 19.8.2008.
  6. Pohjoismaisen sarjakuvakilpailun tulokset 2006 Kemin sarjakuvakeskus. Viitattu 19.8.2008.
  7. Koivurinne, Wade: Jarlaa Hesariin! 20.1.2007. Kvaak.fi. Viitattu 19.8.2008.
  8. Römpötti, Harri: Jäähyväiset Tiikerille Helsingin Sanomat. 4.2.2007. Viitattu 19.8.2008.
  9. Nuutinen, Anna: Fingerpori-piirtäjän roisi Haavisto-sarjakuva leviää verkossa Iltasanomat.fi. 6.1.2012. Viitattu 4.6.2016.
  10. Kakkonen on pian ykkönen myös verkon klikkitilastoissa MTV.fi. 14.1.2012. Viitattu 4.6.2016.
  11. Tähän on tultu Suomen Kuvalehti. Viitattu 4.6.2016.
  12. Sarjakuva Helsingin Sanomat. 30.8.2020. Viitattu 26.11.2021.
  13. Minä, skeptikko: Pertti ”Fingerpori” Jarla. Skepsis, 2009, nro 3, s. 4–8. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.6.2016.
  14. Fingerpori-taiteilija Pertti Jarla: Avioero – jo toinen liitto karille www.iltalehti.fi. Viitattu 25.7.2020.
  15. Fingerpori-taiteilija Pertti Jarla: Avioero Ilta-Sanomat. 22.10.2013. Viitattu 25.7.2020.
  16. Sarjakuvataiteilijat Pertti Jarla ja Milla Paloniemi rakastuivat 16 vuoden ystävyyden jälkeen www.apu.fi. 5.4.2024. Viitattu 11.4.2024.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pertti Jarla.