Pentakloorietaani
| Pentakloorietaani | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| IUPAC-nimi | 1,1,1,2,2-pentakloorietaani |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| SMILES | C(C(Cl)(Cl)Cl)(Cl)Cl |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | C5H12 |
| Moolimassa | 202,3 g/mol |
| Sulamispiste | –29 °C |
| Kiehumispiste | 162 °C |
| Tiheys | 1,68 g/cm3 |
Pentakloorietaani (C2HCl5), josta käytetään myös nimiä etaanipentakloridi ja pentaliini, joka normaaliolosuhteissa on olomuodoltaan väritön neste, jolla tunnusomainen haju. Pentakloorietaanin rakennekaava on CHCl2CCl3, moolimassa 202,3 g/mol, sulamispiste −29 °C, kiehumispiste 162 °C, tiheys 1,68 g/cm3 ja CAS-numero 76-01-7. Pentakloorietaani liukenee huonosti veteen.
Ensimmäisen kerran pentakloorietaania valmisti vuonna 1840 Henri Victor Regnault kloorimetaanin klorinolyysillä. Sitä voidaan valmistaa klooraamalla trikloorieteeniä käyttäen katalyyttinä rauta(III)kloridia tai UV-säteilytystä. Sitä muodostuu myös epätoivottuna sivutuotteena valmistettaessa muita kloorattuja etaanijohdannaisia. Pentakloorietaania voidaan käyttää liuottimena, mutta sen myrkyllisyyden vuoksi tämä käyttö on vähentymässä. Nykyään suurin osa tuotetusta tai sivutuotteena muodostuneesta pentakloorietaanista käytetään tetrakloorieteenin tai klorinolyysillä saatavan tetrakloorimetaanin valmistamiseen.[1][2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 56. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3.
- ↑ Eberhard-Ludwig Dreher, Theodore R. Torkelson & Klaus K. Beutel: Chlorethanes and Chloroethylenes, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2011. Viitattu 06.08.2013
Muita kloorietaaneja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- 1-kloorietaani eli etyylikloridi
- 1,1-dikloorietaani
- 1,2-dikloorietaani
- 1,1,1-trikloorietaani
- 1,1,2-trikloorietaani
- 1,1,1,2-tetrakloorietaani
- 1,1,2,2-tetrakloorietaani
- heksakloorietaani