Penikkatauti (virus)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Penikkatauti on tarttuva, monioireinen nisäkkäiden virustauti, jonka aiheuttaa penikkatautivirus CDV (engl. Canine Distemper Virus).

Penikkatautia esiintyy ensisijaisesti koirilla. Penikkataudin tavallisia ensioireita koiralla ovat lämmönnousu, sierainvuoto, silmätulehdukset sekä hengitystie- ja suolisto-oireet.[1] Joillakin koirilla esiintyy polkuanturoiden ja kirsun paksuuntumista.

Penikkatauti-infektio altistaa koiran bakteeritulehduksille. Taudin edetessä voi ilmaantua hermosto-oireita kuten hallitsemattomia jalkojen tai pään lihasten nykimisliikkeitä, tuntoaistin heikkenemistä ja halvaus- ja kouristuskohtauksia.

Penikkatautia vastaan on kehitetty rokotteita, jotka suojavat hyvin tartunnalta.

Suomessa oli viimeksi laaja penikkatautiepidemia vuosina 19941995.

Tartunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tauti tarttuu koirasta toiseen pisaratartuntana hengitystie-eritteiden välityksellä. Tartunnan saanut koira voi erittää virusta jopa yhdesssä päivässä. Koira voi tartuttaa sairauden myös villieläimiin ja siksi koiran liikkumista kannattaa rajoittaa.

Oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sairauden alkuvaiheessa yleisiä oireita ovat kuume, sierainvuoto, silmätulehdukset sekä hengitystie- ja ruoansulatuskanavaoireet. Joillakin koirilla voi esiintyä polkuanturoiden ja kirsun paksuuntumista. Tautia sairastava koira on herkkä sekundaarisille bakteeritulehduksille. Erilaisia hermosto-oireita voi ilmetä myöhemmin, yleensä parin viikon kuluttua ensioireiden parantumisesta. Taudille ominaisia hermosto-oireita ovat lihasnykäykset jalkojen tai pään lihaksissa, tuntopuutokset ja halvaukset sekä erilaiset kouristuskohtaukset. Vakavat hermosto-oireet ovat invalidisoivia ja johtavat usein koiran lopettamiseen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Helena Koskentalo: Parempaan pentutulokseen, Koirankasvattajan käsikirja, s. 8. Helsinki: AV-Taitto Ky, 1995. ISBN 952-90-6270-2.