Pekka Terävä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Keittiömestari Pekka Terävä, kuvassa Suomen Bocuse d’Or -joukkueen johtajana ja eräänä kilpailun tuomareista (2015).
Kuvaaja: Evelyne Dufond.

Pekka Terävä (s. 1967 Turku) on suomalainen keittiömestari ja ravintoloitsija, joka voitti vuonna 1995 Vuoden kokki -kilpailun.[1][2] Hän omistaa yhdessä Petri Lukkarisen, Mikko Heinosen ja Teuvo Salmisen kanssa ravintola Olon Pohjois-Esplanadilla Helsingissä (osa Olo Collection Oy:tä). Ravintolan on valinnut Suomen Gastronomien Seura Vuoden ravintolaksi 2009. Olo sai ensimmäisen Michelin-tähtensä 2011.[3] Suomalaiset keittiömestarit ja kokit valitsivat vuonna 2014 Terävän Kokkien kokiksi.[4]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Terävä valmistui kokiksi Suomen Joutsenen ravintolakoulusta vuonna 1987. Hän on siitä lähtien työskennellyt kokkina, keittiömestarina ja keittiöpäällikkönä lukuisissa ravintoloissa. Terävä on saavuttanut menestystä useissa kansainvälisissä kokkikilpailuissa sekä yksin että Suomen kokkimaajoukkueen jäsenenä. Terävä palkittiin 11.3.2017 pohjoismaisen ruokakulttuurin eteen tehdystä työstä Stockholm Culture Awards -tunnustuksella. [3][5] Vuonna 2018 Pekka Terävä sai Ranskan valtiolta kunnianosoituksena Ordre Du Mérite Agricole -ritarin arvon.

Pekka Terävä toimii ravintoloitsijana myös Gastrobar Emossa Helsingissä,[5] sekä yhdessä keittiömestari Henry Tikkasen ja Pasi Heinosen kanssa Serlachius-museo Göstan yhteydessä Mäntässä toimivassa Gösta-ravintolassa, joka pyrkii kehittymään Euroopan parhaaksi museoravintolaksi ja on saanut suitsutusta aterioistaan.[6][7][8][9] Ravintolan ja taidemuseon tiloissa vuosittain järjestettävästä, koti- ja ulkomaisten huippukokkien loihtimia aterioita tarjoava Mänttä Food & Art -tapahtuma on noussut Suomen arvostetuimpien fine dining -ruokatapahtumien joukkoon.[10][11] Tapahtuma on osa Terävän käynnistämän Food Camp Finlandin toimintaa.[5]

Terävä on yhdessä Petri Lukkarisen ja Teuvo Salmisen kanssa ravintola-alalla toimivan Olo Group Oy:n omistaja. Yritykseen kuuluvat Ravintola Olo, Olo Garden & Bar, Ravintola Emo ja Ravintola Gösta sekä viinejä verkossa myyvä Bottlescouts.com sekä Food Camp Finland Oy.[12] Vuonna 2016 ravintolakonsernin liikevaihto oli 4,3 miljoonaa euroa ja se työllisti 68 henkilöä. Tilikauden tulos oli 0,26 miljoonaa euroa.[13]

Luottamustehtäviä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pekka Terävä, Jari Vesivalo, Sari Helin & Juha-Pekka Laakio (2010) Olo : aistin tarkkuudella. Teos, ISBN 9789518513424.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vuoden kokit 19.10.2017. Elo-Säätiö, elo-saatio.fi. Viitattu 2.12.2017.
  2. Arkistoitu kopioVuoden Kokki tilastoina (vuodet 1995-2014) Metos Oy, metosgroup.com. Arkistoitu 21.12.2017. Viitattu 2.12.2017.
  3. a b Ruotsi myönsi suomalaiselle huippukokille tunnustuksen tämän ruokakulttuurin eteen tekemästä työstä m.iltalehti.fi. Viitattu 28.11.2017.
  4. Heli Nieminen: Arkistoitu kopioPekka Terävä on Kokkien kokki 2014 15.5.2014. Turun Sanomat, ts.fi. Arkistoitu 4.12.2017. Viitattu 3.12.2017.
  5. a b c Hanna Jensen (teksti), Päivi Ristel (kuvat): Ruuan takana: henkilökuvassa keittiömestari Pekka Terävä 5.9.2017. soppa365.fi. Viitattu 3.12.2017.
  6. Arkistoitu kopioRavintola-arvostelu: Gösta, Mänttä 14.7.2016. mtv.fi. Arkistoitu 3.12.2017. Viitattu 3.12.2017.
  7. Arkistoitu kopioMatkailu: Paperiperkeleen perinnöstä kiinnostava kokonaisuus Mäntässä 9.6.2015. tamperelainen.fi. Arkistoitu 4.12.2017. Viitattu 3.12.2017.
  8. Arkistoitu kopioSerlachius-museo Göstan ravintola huippukokkien hyppysiin 3.9.2013. serlachius.fi. Arkistoitu 3.12.2017. Viitattu 3.12.2017.
  9. Vesa Laitinen: Arkistoitu kopioRavintolakriitikko Mäntässä: Kuinka maalla voidaan laittaa näin hyvää ruokaa? 17.6.2016. Aamulehti, aamulehti.fi. Arkistoitu 3.12.2017. Viitattu 3.12.2017.
  10. Michelin-tähtikokit yhdistävät voimansa kolmen illan ajaksi Aromi-lehti, aromilehti.fi. 16.2.2017. Viitattu 3.12.2017.
  11. Mänttä Food & Art – mistä oikein on kysymys? kohteenamaailma.fi. 8.10.2017. Viitattu 3.12.2017.
  12. Arkistoitu kopioOlo Group Oy tarjoaa Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi juhla-aterian helsinkiläisille lapsiperheille 2017. Food Camp Finland Oy, foodcampfinland.fi. Arkistoitu 4.12.2017. Viitattu 3.12.2017.
  13. Olo Group Oy 2017. Taloussanomat, is.fi. Viitattu 3.12.2017.
  14. ELO-säätiön hallitus ELO-säätiö. Arkistoitu 22.8.2019. Viitattu 22.8.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]