Pekka Routalempi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pekka Routalempi
Konstaapeli Pekka Routalempi
Konstaapeli Pekka Routalempi
Luoja(t) Atte Järvinen
Laura Neuvonen
Näyttelijä(t) Juho Milonoff
Ensiesiintyminen Vasikka (helmikuu 2007)
Kustantaja Filmiteollisuus Fine
Henkilötiedot
Status Konstaapeli
Ammatti Poliisi
Sukupuoli mies
Ikä 46
Asuinpaikka Pasila
Suhteet

Pekka Routalempi on fiktiivinen poliisi televisiosarjassa Pasila. Hahmon ääninäyttelijä toimii Juho Milonoff.

Routalempi on poliisiarvoltaan konstaapeli ja hän tekee yleensä poliisiaseman rutiinitöitä. Hän pitää kaikkia asioita jänninä, koska hän ennen oli alkoholisti ja tunsi itsensä ”hirveän jännäksi” ja maailma oli hänen ympärillään todella tylsää. Sitten hän lopetti juomisen ja hänestä joka ikinen esine ja asia on hyvin jännää.[1] 1. tuotantokaudella hän piti jännänä muun muassa yökiikareita. 2. tuotantokaudella hän piti jänninä asioina muun muassa muurahaisia, koska hänen mielestään ne ovat alkeellisia, mutta saavat silti kommunismin toimimaan. Hän on iältään 46-vuotias.[2]

Routalempi suuttui jaksossa Kerjäläiset, sillä kukaan ei muistanut hänen syntymäpäiväänsä 20. syyskuuta. Pöysti sanoi tähän syyksi, ettei Routalemmen jännä-puheita erota oikeista asioista. Pasilan poliisiaseman jäsenet antoivat hänelle myöhemmin lahjaksi kolehdin, jonka summalla hän pääsisi pitkään suunnittelemalleen matkalle Porvooseen, mutta hän antoi kaikki rahansa kerjäläisille. Hän oli myös taiteilija ennen poliisin virkaan tultuaan.[3] Poliisin virassa hän on surkea takaa-ajaja, koska hän ei halua vahingoittaa ihmisiä tai ohitella heitä, koska ihmisillä on kiire.[4] Tosin jaksossa Toteemieläin hän oli takaa-ajossa Helgan kanssa ja oli hyvä ampuja. Hän tykkää myös käyttää koodinimiä.[5] Jaksossa Mutsis oli Repomies sanoi, että Routalempi on buddhalainen. Jaksossa Apulaiskaupunginjohtaja Routalempi päätyy sänkyyn apulaiskaupunginjohtaja Jorma Hyvärisen vaimon kanssa tietämättä, että tämä on Hyvärisen vaimo. Samassa jaksossa ilmenee että hän polttaa tupakkaa. Jakson Kaksvitonen lopussa myös selviää, että hän on Venäjän mafian johtaja. Jakson Veli lopussa Pekka ajaa Pöystin (ja samalla hänen veljensä) päälle n. 30:n kilometrin tuntivauhtia.

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Viitteet

  1. Jaksossa Salaviina
  2. Selviää jaksossa Kerjäläiset
  3. Selviää jaksossa Reetta Ruusu
  4. Selviää jaksossa Veli
  5. Selviää jaksossa Toteemieläin
Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Pekka Routalempi -sitaatteja.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut