Pekka Huuskonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Petter (Pekka) Johannes Huuskonen (23. marraskuuta 1880 Karttula22. elokuuta 1975 Ruovesi) oli suomalainen ylipuutarhuri ja runoilija. Huuskonen käytti monia eri nimimerkkejä, muun muassa Per Hov,Per Hut,KaHu P.J.H.,Pekka Perka ja Pekka Pirttilampi.

Huuskosen vanhemmat olivat suutari Adam Huuskonen ja Brita Sanna Saastamoinen. Hän kävi maamieskoulun ja 1905 puutarhakoulun. Huuskonen opiskeli myös useissa kansanopistoissa.

Huuskonen toimi eri puolilla Suomea puutarhurina, puutarhaneuvojana ja -opettajana. Hän suunnitteli myös puutarhoja, puistoja ja hautausmaita. Eläkkeelle jäätyään 1948 Huuskonen muutti vaimonsa kanssa tämän syntymäkotiin Ruoveden Ruhalan Itärantaan. Tätä taloa Huuskonen alkoi kutsua Ruhalan runopajakseen.

Huuskosen ensimmäinen julkaistu runo ilmestyi Koitto-lehdessä vuonna 1897. Hänen runojaan julkaistiin sitten monissa muissa lehdissä ja julkaisuissa (Kyläkirjaston Kuvalehti, Kansanvalistusseuran Kalenteri, Nyyrikki, Vipunen, Suomen Kuvalehti). Hän avusti myös pitkään Nuori Kansa -lehteä. Huuskonen julkaisi omakustanteina 11 runokokoelmaa vuodesta 1963 lähtien ja kaikkiaan hän julkaisi noin 3 000 runoa. Hän osallistui myös runokilpailuihin ja voitti J. H. Erkon muistoksi järjestetyn runokilpailun sekä Söderströmin runokilpailun.

Pekka Huuskonen oli naimisissa vuodesta 1909 Hilda (Mathilda) Itärannan kanssa.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pekka Huuskonen 1880-1963. Runo. Eräs elämäntarina, 900 värssyä. Ruhalan runopaja, Ruovesi 1963
  • Ruhalan runopaja Kautun kalteella, 67 runoa. Omakustanne, Ruhala-Ruovesi 1963
  • Ruska. Syksyn sykkeitä, runoja. Omakustanne, Ruhalan runopaja, Ruovesi 1964
  • Ikälisä 23.1.1965-85. Laulaen halki elämän. Omakustanne, Ruhalan runopaja, Ruovesi 1965
  • Kahdeksan kaupunkia ja niiden vaiheella. Laulaen halki elämän. Omakustanne, Ruhalan runopaja, Ruovesi 1965
  • Kevätmahlaa. Kevyttä keväällä. Somia sointuja, runoja. Omakustanne, Ruhalan runopaja, Ruovesi 1965
  • Runoja Ruovedeltä, monet palat Paikkalasta. Omakustanne, Ruhalan runopaja, Ruovesi 1966
  • Mathilda, runoja. Omakustanne, Ruhalan runopaja Kangasala 1968 (nimellä Petter Huuskonen)
  • Petteri - Aaveratsastaja. Pekka Pekonen. Paloja, runoja. Omakustanne, Ruhalan runopaja Kangasala 1968 (nimellä Petter Huuskonen)
  • Eräs elämäntarina - Kautta - Kekkosen kelkan..., runoja. Omakustanne, Runomuseo, Kangasala 1970
  • Ruhalan runomuseo Tauluja. Lauluja. Veisteitä, runoja. Ruhalan runomuseo, Kangasala 1970
  • Kaskuja Karttulasta, Pielavedeltä ja muualtakin. Karttulan kunta, Karttula 1994

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]