Pavla Hamáčková-Rybová

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hamáčková-Rybová Potsdamissa 2005.

Cs-Pavla_Hamackova-Rybova.ogg Pavla Hamáčková-RybováOhje (s. 20. toukokuuta 1978, Chomutov, Tšekkoslovakia) on tšekkiläinen seiväshyppääjä.

Hamáčková aloitti kansainvälisen kilpauransa vuonna 1999, jolloin hän hyppäsi seitsemänneksi Maebashin sisäratojen MM-kisoissa. Samana vuonna hän oli kolmas Euroopan cupissa ja kuudes Sevillan ulkoratojen MM-kisoissa tuloksella 440. Seuraavana vuonna hän karsiutui Sydneyn olympialaisissa, mutta voitti Lissabonin sisäratojen MM-kisoissa 2001 MM-kultaa kisaennätyksellä 456. Edmontonin ulkoratojen MM-kisoissa hän oli kahdeksas. Vuonna 2002 Hamáčková sijoittui kuudenneksi sisäratojen EM-kisoissa Wienissä. Seuraavana vuonna hän voitti maansa mestaruuden, mutta joutui kauden jälkeen 2. lokakuuta 2003 nilkkaleikkaukseen. Ateenan olympialaisissa 2004 hän oli yhdestoista. Samana vuonna hän voitti jälleen Tšekin mestaruuden.

Hamáčková voitti 2005 maansa mestaruudet sekä sisä- että ulkoradoilla. Hän voitti Euroopan cupin ykkösliigan ja MM-pronssia Helsingin MM-kisoissa. Kauden lopussa IAAF:n yleisurheilufinaalissa hän oli viides. Moskovan sisäratojen MM-kisoissa 2006 hän karsiutui. Saman vuoden aikana hän voitti Euroopan cupin ykkösliigan sekä maansa mestaruudet sisä- ja ulkoradoilla. Göteborgin EM-kisoissa hän oli kymmenes.

[muokkaa] Ennätykset

[muokkaa] Lähteet

Henkilökohtaiset työkalut