Neiti Etsivä

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Paula Drew)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Paula Drew (engl. Nancy Drew) eli Neiti Etsivä (alk. Girl Detective) on salanimellä Carolyn Keene kirjoitettujen nuorisoromaanien sankari. Romaaneissa Paula ratkoo rikoksia ystäviensä Bess Marvinin ja George Faynen avustuksella.

Neiti Etsivä -romaaneja on tuotettu Yhdysvalloissa 1930-luvulta lähtien, ja niitä on suomennettu runsaasti 1950-luvulta alkaen. Romaaneja on aina välillä muokattu ajanmukaisiksi ja niistä on poistettu rasistisia ja seksistisiä elementtejä.[1]

Henkilöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Paula itse[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paula on sinisilmäinen punapää (useimmissa kirjoissa hiukset kuvataan punertavanvaaleiksi), joka osaa nokkeluudellaan ratkaista kaikenlaiset rikokset. Hän asuu isänsä kanssa kuvitteellisessa River Heightsin kaupungissa. Ensimmäisissä kirjoissa hän on 16-vuotias, myöhemmin 18-vuotias. Tämä yksityiskohta johtuu siitä, että joissakin Amerikan osavaltioissa 16-vuotias saa ajaa autoa, toisissa taas ei. Paula on hyväkuntoinen ja rohkea, joskaan ei yhtä peloton kuin ystävänsä George. Paulalla ja hänen isällään Carsonilla on läheiset välit. Paulan skotlantilaista aatelistoa oleva äiti kuoli, kun Paula oli kolmivuotias (alun perin Paula oli kyseisen tapahtuman aikaan 10-vuotias, mutta ikä muuttui kirjojen korjatuissa painoksissa). Paulan ja hänen isänsä kanssa samassa taloudessa asuu myös taloudenhoitaja Hanna Gruen, joka on äidin kuolemasta lähtien ollut Paulalle kuin toinen äiti. Paulalla on myös bullterrieri Togo, vilkas uroskoira ja se auttaa usein Paulaa. Paulan poikaystävä on Ned Nickerson.

Paulan ystävät ja sukulaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Georgia ”George” Fayne (joka on vanhemmissa kirjoissa nimeltään myös Dora Fayne) on Paulan hyvä ystävä, jonka hän on tuntenut lapsesta asti. Pitkänhuiskealla Georgella on mustat lyhyet hiukset ja ruskeat silmät. Hän asuu River Heightsissa muiden henkilöiden tapaan. George on hyvin urheilullinen ja harrastaa useita eri urheilulajeja. Lisäksi hän on luonteeltaan erittäin poikamainen ja ylpeä lempinimestään George. Hänellä on poikaystävä Burt Eddleton, joka on vaalea, lyhyt ja vankkarakenteinen Emerson Collegen opiskelija, joka pelaa ystäviensä Daven ja Nedin tapaan Emerson Collegen jalkapallojoukkueessa.

Elisabeth ”Bess” Marvin on Georgen serkku, mutta luonteeltaan ja ulkonäöltään hänen täydellinen vastakohtansa. Bess on vaaleaverikkö ja hieman ylipainoinen. Hän on Georgen hyvä ystävä, vaikka he usein toisiaan kiusoittelevatkin. Hän on myös Paulan hyvä ystävätär ja niin ikään tuntenut Paulan pienestä pitäen. Lisäksi hän inhoaa hyönteisiä ja rakastaa meikkejä. Myös Bess asuu River Heightsissa. Bessin poikaystävä Dave Evans pelaa jalkapalloa Emerson Collegen joukkueessa. Dave on pitkä, vaalea ja sinisilmäinen nuorukainen, sekä tietysti myös Paulan, Nedin, Burtin ja Georgen ystävä.

Ned Nickerson on Paulan poikaystävä. Hän opiskelee Emerson Collegessa tietotekniikkaa ja maantiedettä sekä pelaa jalkapalloa yliopiston joukkueessa.

Carson Drew, Paulan lakimiesisä on monet kerrat auttanut Paulaa juttujen ratkaisemisessa, ja useasti myös antanut hänelle mysteereitä selvitettäväksi. Isä on noin 40-vuotias ja mustahiuksinen. Hänellä on sisko Eloise Drew, joka työskentelee opettajana New Yorkissa.

Hanna Gruen on Drewien taloudenhoitaja ja Paulan äitihahmo. Hanna rakastaa kauniita keramiikkaesineitä ja laittaa erinomaista ruokaa. Joissakin suomennetuissakin kirjoissa (esimerkiksi kirjassa Hehkuvan silmän arvoitus) hänestä käytetään nimeä Hannah.

Paulalla ja hänen isällään on laaja ystäväpiiri, johon kuuluu muun muassa River Heightsin pormestari. Myös Paulaa usein auttava poliisipäällikkö McGinnis on Carsonin hyvä ystävä. Muita henkilöitä, jotka esiintyvät monissa kirjoissa, ovat muun muassa Drew'ien naapurit Johnsonit. Heillä on pieni poika nimeltä Tommy, jonka lastenvahti ja ystävä Paula on.

Suomessa ilmestyneet romaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Neiti Etsivä ja kadonnut testamentti (1955)
  2. Neiti Etsivä kummitustalossa (1955)
  3. Neiti Etsivä maksaa velkansa (1956)
  4. Neiti Etsivä kohtaa kolmion (1956)
  5. Neiti Etsivä kallioluolassa (1957)
  6. Neiti Etsivä ja hämähäkkisafiiri (1972)
  7. Neiti Etsivä ja vanhan linnan arvoitus (1972)
  8. Neiti Etsivä ja mallinuken arvoitus (1972)
  9. Neiti Etsivä Skotlannissa (1973)
  10. Neiti Etsivä ja robotti (1973)
  11. Neiti Etsivä ja lohikäärmeen arvoitus (1976)
  12. Neiti Etsivä ja hehkuvan silmän arvoitus (1976)
  13. Neiti Etsivä ja kadonnut lasimaalaus (1978)
  14. Neiti Etsivä kummitussillalla (1974)
  15. Neiti Etsivä ja 99 askelman arvoitus (1978)
  16. Neiti Etsivä ja balettitossujen arvoitus (1978)
  17. Neiti Etsivä ja jalokivilippaan arvoitus (1979)
  18. Neiti Etsivä ja ranneketjun arvoitus (1979)
  19. Neiti Etsivä ja linnanmuurin arvoitus (1979)
  20. Neiti Etsivä ja pahanilmanlintu (1979)
  21. Neiti Etsivä ja postivaunujen arvoitus (1979)
  22. Neiti Etsivä ja outo viesti (1979)
  23. Neiti Etsivä ja Krokotiilisaaren arvoitus (1980)
  24. Neiti Etsivä ja aavekartanon arvoitus (1980)
  25. Neiti Etsivä ja Peililahden salaisuus (1980)
  26. Neiti Etsivä ja kolmastoista helmi (1982)
  27. Neiti Etsivä ja kolminkertainen konnuus (1982)
  28. Neiti Etsivä ja kadonnut kilpahevonen (1983)
  29. Neiti Etsivä ja salaperäinen kultanaamio (1983)
  30. Neiti Etsivä ja mannekiinin salaisuus (1983)
  31. Neiti Etsivä ja intialainen sormus (1983)
  32. Neiti Etsivä ja intiaaninuken arvoitus (1983)
  33. Neiti Etsivä ja hopeaverkon vanki (1984)
  34. Neiti Etsivä ja siivekäs leijona (1984)
  35. Neiti Etsivä ja kadonnut perijätär (1984)
  36. Neiti Etsivä ja paha enne (1984)
  37. Neiti Etsivä ja valepuvun arvoitus (1985)
  38. Neiti Etsivä ja ankkurin arvoitus (1985)
  39. Neiti Etsivä ja kummituskaruselli (1985)
  40. Neiti Etsivä ja valokuvan arvoitus (1985)
  41. Neiti Etsivä ja smaragdisilmäinen kissa (1985)
  42. Neiti Etsivä ja kassakaapin arvoitus (1985)
  43. Neiti Etsivä ja eskimon salaisuus (1987)
  44. Neiti Etsivä ja kadonneen kaupungin salaisuus (1986)
  45. Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus (1986)
  46. Neiti Etsivä ja noitamerkki (1986)
  47. Neiti Etsivä ja lentävän lautasen arvoitus (1986)
  48. Neiti Etsivä ja Venetsian kummitus (1987)
  49. Neiti Etsivä ja Siniparran huone (1987)
  50. Neiti Etsivä ja tanssivan nuken arvoitus (1987)
  51. Neiti Etsivä ja samettinaamio (1987)
  52. Neiti Etsivä ja teatterilaivan arvoitus (1988)
  53. Neiti Etsivä ja turkisvarkaat (1988)
  54. Neiti Etsivä ja inkojen aarre (1988)
  55. Neiti Etsivä ja vanhan kirjaston kummitus (1988)
  56. Neiti Etsivä ja kiinalainen juttu (1988)
  57. Neiti Etsivä karnevaaleissa (1989)
  58. Neiti Etsivä ja morsiushunnun arvoitus (1989)
  59. Neiti Etsivä ja timanttiryöstö (1989)
  60. Neiti Etsivä ja kadonnut keulakuva (1989)
  61. Neiti Etsivä karjatilalla (1989)
  62. Neiti Etsivä ja kulta-aarre (1989)
  63. Neiti Etsivä ja Kalliolinnan arvoitus (1990)
  64. Neiti Etsivä ja näyttelijättären yllätys (1990)
  65. Neiti Etsivä ja hurjat hevoset (1990)
  66. Neiti Etsivä Atlantilla (1990)
  67. Neiti Etsivä ja salaperäinen kirje (1990)
  68. Neiti Etsivä ja kuiskaava patsas (1991)
  69. Neiti Etsivä ja vanhan tammen salaisuus (1991)
  70. Neiti Etsivä ja henkimaailman huijari (1991)
  71. Neiti Etsivä kynttiläkartanossa (1991)
  72. Neiti Etsivä ja merikapteenin kartta (1992)
  73. Neiti Etsivä ja sininen liekki (1992)
  74. Neiti Etsivä Havaijilla (1992)
  75. Neiti Etsivä haamujahdissa. (The Invisible Intruder, 1969.) Suom. Esa Mela. Helsinki: Tammi, 1992. ISBN 951-31-0042-1.
  76. Neiti Etsivä ja luolan arvoitus (1993)
  77. Neiti Etsivä ja tavaratalon kepposet (1993)
  78. Neiti Etsivä ja viulistin painajainen (1993)
  79. Neiti Etsivä ja sisäoppilaitoksen salaisuus (1993)
  80. Neiti Etsivä ja Kultahevosen arvoitus (1994)
  81. Neiti Etsivä ja naukuva arvoitus (1994)
  82. Neiti Etsivä ja Kalliovuorten arvoitus (1994)
  83. Neiti Etsivä ja nallekarhujen arvoitus (1994)
  84. Neiti Etsivä ja arkkujen salaisuudet (1995)
  85. Neiti Etsivä vaarallisilla vesillä (1996)
  86. Neiti Etsivä ja Pähkinänsärkijä-baletin arvoitus (1995)
  87. Neiti Etsivä ja mustaviittainen ratsastaja (1995)
  88. Neiti Etsivä ja jännittävät jälkiruoat (1996)
  89. Neiti Etsivä ja Hevossaaren haamut (1996)
  90. Neiti Etsivä ja jälkiä tuhkassa (1996)
  91. Neiti Etsivä ja kadonneen elokuvan arvoitus (1996)
  92. Neiti Etsivä laskettelee vaaraan (1997)
  93. Neiti Etsivä kuningattaren hovissa (1997)
  94. Neiti Etsivä ja jäinen perintö (1997)
  95. Neiti Etsivä ja purppurakäden salaisuus (1997)
  96. Neiti Etsivä ja mustan ruusun salaisuus (1998)
  97. Neiti Etsivä ja Kolibrikukkulan aarre (1998)
  98. Neiti Etsivä ja ratsutilan arvoitus (1998)
  99. Neiti Etsivä ja kadonnut opaskoira (1999)
  100. Neiti Etsivä ja vaaralliset vihkiäiset (1999)
  101. Neiti Etsivä paratiisisaarella (1999)
  102. Neiti Etsivä osuu maaliin (1999)
  103. Neiti Etsivä San Franciscossa (2000)
  104. Neiti Etsivä ja lepakkometsän salaisuus (2000)
  105. Neiti Etsivä ja kolmannen korttelin arvoitus (2001)

Muut Neiti Etsivä -tuotteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvalloissa on tuotettu ainakin kaksi Neiti Etsivä -elokuvaa. James Frawleyn ohjaamassa televisiosovituksessa Nancy Drew (2002) nimiroolin esitti Maggie Lawson. Vuonna 2007 Andrew Fleming ohjasi elokuvan Neiti Etsivä (Nancy Drew – The Mystery in Hollywood Hills), jossa pääosassa esiintyi Emma Roberts. Nykyaikaan sijoitetussa tarinassa Neiti Etsivä matkustaa isänsä seurassa Los Angelesiin, missä on tapahtunut elokuvatähden murha[2].

Egmont-kustannus on julkaissut mangatyylisiä Neiti Etsivä -sarjakuvakirjoja (engl. Nancy Drew Graphic Novels: Girl Detective). Nämä 2000-luvulle mukautetut sarjakuvat on piirtänyt Sho Murase. Suomennoksissa päähenkilön nimi on alkuperäisen mukaisesti Nancy Drew. Yhdysvalloissa on tuotettu myös kirjoihin pohjautuvia videopelejä, mutta niitä ei ole julkaistu Suomessa.

Suomeksi ilmestyneet sarjakuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. River Heightsin demoni. (The Demon of River Heights, 2005.) Kirjoittaja: Stefan Petrucha. Taiteilija: Sho Murase. Suomentanut Antti Koivumäki. Neiti Etsivä – Nancy Drew 1. Tampere: Egmont, 2007. ISBN 978-952-469-752-1.
  2. Kiveen hakattu. (Writ in Stone, 2005.) Kirjoittaja: Stefan Petrucha. Taiteilija: Sho Murase. Suomentanut Antti Koivumäki. Neiti Etsivä – Nancy Drew 2. Tampere: Egmont, 2007. ISBN 978-952-469-753-8.
  3. Nukketalossa kummittelee. (The haunted dollhouse, 2005.) Kirjoittaja: Stefan Petrucha. Taiteilija: Sho Murase. Suomentanut Antti Koivumäki. Neiti Etsivä – Nancy Drew 3. Tampere: Egmont, 2007. ISBN 978-952-469-754-5.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rättyä, Kaisu: Mysteeri ratkaistavana: Ulkomaisia nuorten sarjakirjoja. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu, 1997. ISBN 951-692-418-2.
  2. ”Neiti Etsivä seikkailee nyt valkokankaalla”. Yle.fi. 11.6.2007. Viitattu 3.3.2009.