Paul Rusesabagina

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Paul Rusesabagina

Paul Rusesabagina (s. 15. kesäkuuta 1954) on ruandalainen ihmisoikeusaktivisti, joka pelasti Ruandan kansanmurhan aikana yli tuhat tutsia ja maltillista hutua paikallisen hutumiliisin veritöiltä. Hän toimi sinä aikana belgialaisen Sabena-lentoyhtiön omistaman Hôtel des Mille Collinesin johtajana Kigalissa, Ruandassa.lähde?

Rusesabaginasta on tehty elokuva Hotelli Ruanda (2004) [1]

Kun Ruandassa vuonna 1994 puhkesi kansanmurhaksi yltynyt konflikti, jossa äärihutut tappoivat sadan päivän aikana arviolta 800 000 ihmistä, Rusesabaginan hotellista tuli yksi harvoista turvapaikoista. Rusesabaginan isä oli hutu ja äiti tutsi. Hotellistaan Rusesabagina viestitti joka puolelle maailmaa yrittäen saada kansainvälistä yhteisöä puuttumaan tilanteeseen. Samalla hän lahjoi, maanitteli, valehteli ja juotti ketä tahansa, josta uskoi olevan jotakin hyötyä hotellin vieraiden ja oman perheensä pelastamiseksi. Lopulta hän onnistui pelastamaan 1 268 ihmisen hengen. [2]

Kansanmurhan päättymisen jälkeen Rusesabagina johti hotellia vielä kaksi vuotta. Pelastuttuaan täpärästi salamurhalta hän pakeni vaimonsa ja neljän lapsensa kanssa Belgiaan. Siellä hän työskenteli taksinkuljettajana. Kun Rusesabaginan asuntoon murtauduttiin useita kertoja ja hänen asiakirjojaan varastettiin, hän muutti Yhdysvaltoihin. [2]

Rusesabagina on Ruandaa vuodesta 1994 johtaneen presidentti Paul Kagamen hallinnon kriitikko. Vuonna 2020 Rusesabagina nousi Dubaissa lentokoneeseen, jonka oli määrä lentää Burundiin. Kone ei kuitenkaan laskeutunut Burundiin, vaan Ruandaan. Lentokentällä Rusesabagina pidätettiin välittömästi. Ruandan viranomaiset syyttivät Rusesabaginaa yhdeksästä eri rikoksesta, kuten murhasta, aseellisesta ryöstöstä ja terroristijärjestö FLN:n jäsenyydestä. Euroopan parlamentti arvosteli Ruandan hallitusta Rusesabaginan sieppauksesta ja 37 Yhdysvaltain kongressin jäsentä vaati Rusesabaginan vapauttamista. [2]

Rusesabagina tuomittiin vankeuteen 25 vuodeksi.[1]

Hänet todettiinselvennä 20. syyskuuta 2021 syylliseksi terrorismiin liittyviin syytteisiin. Oikeudenkäynnin aikana hän tuomitsi presidentin Paul Kagamen ja kertoi, että hänet oli siepattu maanpaosta oikeudenkäyntiin Ruandaan.lähde?

Rusesabaginalla on vaimo, neljä lasta ja kaksi adoptiolasta. Hän ajoi taksia Brysselissä ja omistaa kuljetusyhtiön.lähde?

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush myönsi 9. marraskuuta 2005 Rusesabaginalle U.S. Presidential Medal of Freedom -kunniamerkin tunnustuksena Ruandan kansanmurhan uhrien pelastajana.lähde?

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rusesabagina, Paul & Zoellner, Tom & Sjelvgren, Tiina (suom.): Hotellinjohtaja: Omaelämäkerta. [Helsinki]: Bazar, 2007. ISBN 978-952-5635-01-0

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]