Paul Oakenfold

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Paul Oakenfold

Paul Mark Oakenfold (s. 30. elokuuta 1963 Englanti) on levytuottaja ja trance DJ. Oleskellessaan vuonna 1987 useita kuukausia ystäviensä kanssa Ibizalla he mieltyivät siellä soineeseen klubimusiikkiin. Oakenfoldin kenties tunnetuin kappale on "Ready Steady Go".

Kärsittyään itse lapsena lukihäiriöstä Oakenfold on ryhtynyt avustamaan lapsia joilla on lukihäiriö.

Hän on toiminut poptähti Madonnan lämmittelijänä Madonnan Sticky & Sweet Tour -kiertueella vuonna 2009.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oakenfold syntyi Lontoossa vuonna 1963 ja aloitti miksaamisen 16 vuotiaana. Hän lyöttäytyi yhteen Trevor Fungin kanssa ja soitti soulia kellaribaarissa. Hän työskenteli New Yorkissa Arista Recordsille 1970-luvun lopulla ja tutustui diskomusiikkiin. 1980-luvun alussa hän toimi Englannissa klubien promoottorina. 1980-luvun puolivälissä hän tutustui house-musiikkiin ja 1980-luvun lopulla hän tutustui Ibizan lomakohteeseen. 1990-luvun alussa hän toimi tuottajana Steve Osbornen kanssa ja kaksikko oli ehdolla parhaimmiksi tuottajiksi vuosina 1990-1993.[1]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Journeys By DJ Volume 5: Journey Through The Spectrum  (1994)
  • A Voyage Into Trance  (1995)
  • Perfecto Fluoro  (1996)
  • Global Underground 002  (1997)
  • Tranceport  (1998)
  • Global Underground 007  (1998)
  • Essential Millennium with Pete Tong & Fatboy Slim  (1999)
  • Resident: Two Years of Oakenfold at Cream  (1999)
  • Perfecto Presents: Travelling  (2000)
  • Perfecto Presents: Another World  (2000)
  • Swordfish: The Album  (2001)
  • Perfecto Presents: Ibiza  (2001)
  • Bunkka  (2002)
  • Perfecto Presents: Great Wall  (2003)
  • Creamfields  (2004)
  • Perfecto Presents...The Club  (2005)
  • A Lively Mind  (2006)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Paul Oakenfold Biography by John Bush allmusic.com. Viitattu 27.4.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]