Paul Frees

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Paul Frees
Syntymäaika 22. kesäkuuta 1920
Syntymäpaikka Flag of the United States.svg Chicago, Illinois
Aktiivisena 1942–1986
Kuolinaika 2. marraskuuta 1986 (66 vuotta)
Kuolinpaikka Flag of the United States.svg Tiburon, Kalifornia
Oikea nimi Solomon Hersh Frees
Muut nimet Paul H. Frees
Buddy Green
Merkittävät roolit Taavi Ankka
(Disneyn ihmeellinen maailma)
Aiheesta muualla
IMDb

Solomon Hersh Frees (22. kesäkuuta 19202. marraskuuta 1986) oli yhdysvaltalainen ääninäyttelijä, lauluntekijä ja säveltäjä.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Freesin ura alkoi vuonna 1942 lyhytanimaatiossa Woodsman, Spare That Tree, jossa hän toimi korpin äänenä. Hahmon roolissa Frees oli aina vuoteen 1950 asti ja teki samalla useita muita rooleja lyhytanimaatioihin saamatta kuitenkaan nimeään lopputeksteihin. 1950-luvulla hän oli mukana muutamissa radionäytelmissä. Parhaiten Frees kuitenkin muistetaan Taavi Ankan ääniroolista Disneyn ihmeellinen maailma animaatiosarjasta 1960-luvulla. Hän teki uransa aikana äänirooleja animaatioiden ja radion lisäksi televisiosarjoihin, jossa Frees usein toimi kertojana, kuten sarjassa Naked City. Lisäksi vuonna 1984 Frees lainasi äänensä televisiosarja Ritari Ässän K.A.R.R.ille, jonka äänenä aikaisemmin toimi Peter Cullen. Hän oli myös Hanna-Barberan tuottamassa Ihmeneloset animaatiosarjassa Möykyn äänenä vuosina 19671968. Freesin uran pisin äänirooli on kenties Taavi Ankan jälkeen John Beresford Tipton animaatiosarjassa The Millionaire, jossa hän äänitti 204 jaksoa. Nämä esitettiin vuosien 19551960 aikana.

Lisäksi Freesin ääntä kuultiin myös Disneylandin Haunted Mansionin Ghost Hostina, jonka nykyinen ääni on Corey Burton. Burton otti myös Taavi Ankan roolin Freesin kuoltua vuonna 1986. Hänet muistetaan myös ääninäyttelijänä, joka usein dubbasi toisen näyttelijän pieleen menneet repliikit tai mikäli henkilö sattui sairastumisen tai jonkun muun syyn vuoksi olemaan poissa äänityksestä, jolloin Frees kutsuttiin usein paikalle 1950- ja 1960-luvulla.

Frees kuoli marraskuussa 1986 sydän vikoihin Kaliforniassa ollessaan 66-vuotias.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]