Paul Doornbusch

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Paul Doornbusch (s. 1959 Melbourne) on australialainen säveltäjä.[1]

Doornbusch opiskeli sävellystä Barry Conynghamin ja Peter Tahourdinin johdolla Melbournen yliopistossa vuosina 1980–83. Lisäksi hän sai siellä kitaransoiton opetusta. Vuosina 1992–94 Doornbusch opiskeli Haagin kuninkaallisen konservatorion Instituut voor Sonologiessa elektronisen musiikin sävellystä ja esittämistä Paul Bergin johdolla; siellä hän myös tutustui Richard Barrettiin. Doornbuschin sävellyksiin kuuluu kamari-, kuoro- ja pianomusiikkia sekä elektroakustisia ja multimediateoksia. Niitä on esitetty Australian lisäksi Argentiinassa, Belgiassa, Kanadassa, Ranskassa, Saksassa, Irlannissa, Italiassa, Japanissa, Liettuassa, Alankomaissa, Uudessa-Seelannissa, Puolassa, Sveitsissä, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Yhdysvalloissa.[1]

Doornbusch on toiminut myös tutkijana. Hän on kirjoittanut artikkeleita muun muassa algoritmisestä sävellyksestä ja tietokonemusiikista. Hän julkaisi kirjan The Music of CSIRAC (2005), ja hänen käsialaansa on myös kaksi lukua tietokonemusiikin historiasta kirjassa The Oxford Handbook of Computer Music (2009). Doornbusch on tehnyt tutkimus- ja opetustyötä muun muassa Haagin kuninkaallisessa konservatoriossa, Melbournen yliopistossa, RMIT-yliopistossa ja New Zealand School of Musicissa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä säveltäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.