Paul Dini

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Paul Dini
Henkilötiedot
Syntynyt7. elokuuta 1957 (ikä 66)
Yhdysvallat New York, New York
Ammatti tuottaja, käsikirjoittaja
Siviilisääty Naimisissa
Puoliso Misty Lee
Aiheesta muualla
Kotisivu

Paul Dini (s. 7. elokuuta 1957 New York, New York) on yhdysvaltalainen televisiokäsikirjoittaja ja tuottaja. Hän tuli tunnetuksi Tiny Toons -animaatiosarjasta, josta Dini voitti Daytime Emmy -palkinnon ja erityisesti käsikirjoittaessaan ja tuottaessaan useita animaatioita Warner Bros. -yhtiölle. Hän muun muassa loi Animaanisista tutun Minerva-minkin.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paul Dini syntyi New Yorkissa ja opiskeli muun muassa Pebble Beachissa, Kaliforniassa Stevenson koulussa taidetta ja Emerson Collegea Bostonissa, jossa hän ansaitsi BFA-tutkinnon luovasta kirjoittamisesta. Samaan aikaan hän aloitti freelancerina tekemään käsikirjoituksia muun muassa Filmationille. Pian hän myös käsikirjoitti jaksoja He-Maniin, mutta jälkeenpäin kertoi He-Manin DVD:n haastattelussa pitäneensä Filmationin tuotoksia huonona, eikä myöskään pitänyt koko He-Man-käsitteestä.[1] Vuonna 1984 Dini sai samalla töitä George Lucasin tekemiin animaatio projekteihin ja käsikirjoitti jaksoja muun muassa animaatiohin Ewokit ja Droidit. Hän käsikirjoitti myös jakson The Transformersiin vuonna 1986, jonka jälkeen Dini sai töitä Warner Bros. -animaatiostudiolta vuonna 1989. Tämän myötä hän tuli tunnetuksi Tiny Toonsien myötä, josta Dini palkittiin Daytime Emmyllä. Sarjan jälkeen hän siirtyi tekemään Batman-animaatiosarjaa, jossa Dini toimi käsikirjoittajana, tuottajana ja tarinoiden muokkaajana. Tästä alkoi myös hänen työskentelynsä DC Comics -animaatioiden parissa aina vuoteen 2002 asti. Dini teki tarinoita myös muihin animaatioihin muun muassa Duck Dodgersiin, kunnes jätti Warnerin yhtiön vuonna 2004. Hän kuitenkin käsikirjoitti vielä vuosien 2005–2007 aikana muutamia jaksoja Krypto the Superdogiin, Justice League Unlimitediin ja Batmaniin sekä yhden jakson Lostiin, josta hänet palkittiin Writers Guild of America -palkinnolla vuonna 2006. Warnerissa vietettyjen vuosien aikana Dini palkittiin yhteensä kolme kertaa Daytime Emmyllä ja sai useita Annie- ja Emmy-ehdokkuuksia.

Dini on myös kirjoittanut vakituisesti sarjakuvia DC Comicsille vuodesta 2006 lähtien ja sitä ennen loi muun muassa Harley Quinn -hahmon yhdessä Bruce Timmin kanssa Batman-animaatiosarjaan ja myöhemmin hahmo sai oman nimikkosarjakuvalehtensä. Liittyessään DC Comicsin sarjakuvien pariin hän julkisti kirjoittavansa kovakantisen novellin Zatannasta ja Mustasta Kanarialinnusta. Muuten sarjakuvissa Dini käyttää mielellään luomaansa Harleytä luomissaan tarinoissa Teräsmiehen, Batmanin, Kapteeni Marvelin ja Zatannan ohella. Sarjakuvien ohella Dini loi Jingle Belle internetanimaation ja sarjakuvan, joka kertoo Joulupukin kapinallisesta teini-ikäisestä tyttärestä. Lisäksi hän on luonut sarjakuvaan supervoimia omaavan sheriffi Ida Redin, joka seikkailee kuvitteellisessa kaupungissa Mutantissa, Texasissa.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Televisiosarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. forums.toonzone.net forums.toonzone.net. Viitattu 1. tammikuuta 2008. (englanniksi)[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]