Paul Balluet d’Estournelles de Constant

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Paroni Paul-Henri-Benjamin Baluet d'Estournelles de Constant de Rébecque

Paroni Paul-Henri-Benjamin Baluet d'Estournelles de Constant de Rébecque (22. marraskuuta 185215. toukokuuta 1924) oli ranskalainen diplomaatti, poliitikko sekä kansainvälisen sovittelun asianajaja. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon yhdessä belgialaisen Auguste Beernaertin kanssa vuonna 1909.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paul Balluet d'Estournelles de Constant syntyi La Fléchen kaupungissa Sarthen departementissä, joka sijaitsee Loiren laaksossa. Hän syntyi ikivanhaan aristokraattiseen sukuun, jonka alkuperä tunnetaan aina ristiretkistä lähtien. Suoritettuaan koulunsa Lycée Louis-le-Grand -koulussa Pariisissa, hän opiskeli sekä juridiikkaa että itämaisia kieliä. Vuonna 1876 hän antautui diplomaatin uralle.

Balluet d'Estournelles de Constant oli avioliitossa amerikkalaisen Daisy Sedgwick-Berendin kanssa ja täten hän tunsi puolisonsa kotimaan, jossa hän oli paljon matkustellut ja josta hän kirjoitti artikkeleissaan.

Diplomaatti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diplomaatin uransa alkuaikana Paul Balluet d'Estournelles de Constant palveli tehtävissä eri puolilla maailmaa: Montenegrossa. Osmanien valtakunnassa, Alankomaissa, Isossa-Britanniassa sekä Tunisiassa. Vuonna 1882 hän palasi takaisin Pariisiin ja toimi Ranskan ulkoministeriön Lähi-idän toimiston apulaispäällikkönä.

Vuonna 1890 hänet lähetettiin Lontooseen ja tällöin virkana oli Ranskan asiainhoitaja, jossa tehtävässä hän varoitti hallitustaan sodasta Britannian kanssa erilaisista siirtomaiden omistuskysymyksistä. Pettyneenä diplomaattisiin tehtäviinsä hän tuli valituksi Ranskan edustajainhuoneen jäseneksi 1895. Vuonna 1904 Balluet d'Estournelles de Constant valittiin Senaatin jäseneksi, ja tässä tehtävässä hän toimi aina vuonna 1924 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka.

Kansanedustaja ja senaattori[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paul d'Estournelles de Constant

Kansanedustajana ja senaattorina Balluet d'Estournelles de Constant omistautui eritoten siirtomaakysymyksille ja hän on jyrkässä oppositiossa Ranskan Kolmannen tasavallan siirtomaapolitiikan kanssa. Hän halusi poistaa kolonioiden istuimet Ranskan parlamentista ja piti parempana perustaa protektoraatteja kun Tasavallan virallinen politiikka suosi alueiden sulauttamista eli assimilaatiota emämaahan. Sisäpolitiikassa hän oli Dreyfusardi ja oli voimakkaasti ajamassa Émile Zolan ruumiin sijoittamista Panthéoniin tämän Dreyfus-kysymykseen ottaman kannan tähden.

Kansainväliset suhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eritoten Paul Balluet d'Estournelles de Constant omistautui aikuiselämäsään kansainvälisille suhteille, hän oli vuodesta 1900 lähtien jäsenenä Permanent Court of Arbitration (PCA) eli Haagin pysyvässä välitystuomioistuimessa. Hän oli Ranskan valtion edustajana molemmissa Haagin rauhankokouksissa vuosina 1898 sekä 1907 ja hän tavallaan oli yksi Euroopan unionin varhaisista visionääreistä.

Kirjallinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Balluet Estournelles de Constant kirjoitti historiallisia ja poliittisia tekstejä. Hän myös avusti säännöllisesti eri sanomalehtiä ja aikakauslehtiä kuten Le Tempsia, La Revue de Parisia sekä La Revue des deux mondesia.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Amerique et ses problems, Paris, Colin, 1913.
  • La Conciliation internationale: Discours prononcé au Palais de Westminster, à Londres, le 22 juillet 1903. La Flèche, 1904.
  • Le Devoir et l'intérêt des États-Unis: Paris, Delagrave, 1915.
  • La Politique extérieur de La France: Le Respeet des autres races. Paris, Delagrave, 1910.
  • La Politique française en Tunisie: Le Protectorat et ses origines, 1854–1891. Paris, Plon, 1891.
  • Pour la Société des Nations. La Flèche, Dépot des Publications de la Conciliation, 1921.
  • Pygmalion. Paris, 1907.
  • Vie de D. Coray, traduite du grec. Paris, 1887.
  • La Vie de province en Grèce. Paris, 1878.
  • La Femme et la Paix. Paris, Delagrave, 1910.
  • d'Estournelles de Constant, P.H.B., ja David Jayne Hill, The Result of the Second Hague Conference. New York, American Branch of the Association for International Conciliation, 1907.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]