Patrick Makau

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Makau Berliinissä 2011
Makau Berliinissä 2011
Maa:  Kenia
Miesten yleisurheilu
Maantiejuoksun MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Udine 2007 Joukkuekilpailu
Hopeaa Hopeaa Udine 2007 Puolimaraton
Puolimaratonin MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Rio De Janeiro
2008
Joukkuekilpailu
Hopeaa Hopeaa Rio De Janeiro
2008
Henkilökohtainen
kilpailu

Patrick Makau Musyoki (s. 2. maaliskuuta 1985) on kenialainen kestävyysjuoksija.[1]

Makau sijoittui vuonna 2007 toiseksi maantiejuoksun MM-kilpailuissa puolimaratonilla ja voitti kultaa joukkuekilpailussa. Seuraavana vuonna hän sijoittui puolimaratonin MM-kilpailuissa myös toiseksi ja voitti kultaa joukkuekilpailussa. Molemmilla kerroilla henkilökohtaisen kilpailun voitti Zersenay Tadese.

Ensimmäisen maratoninsa Makau juoksi Rotterdamissa 2009, jolloin sijoittui neljänneksi ajalla 2.06.14. Vuonna 2010 hän voitti Rotterdamin maratonin ajalla 2.04.48 ja Berliinin maratonin ajalla 2.05.08. Vuonna 2011 hän sijoittui Lontoon maratonilla kolmanneksi ajalla 2.05.45.[2] Syyskuussa 2011 hän voitti Berliinin maratonin maailmanennätysajalla 2.03.38. Hänen 30 kilometrin väliaikansa 1.27.38 alitti myös entisen maailmanennätyksen. Molempien matkojen aikaisemmat maailmanennätykset olivat Haile Gebrselassien nimissä.[3][4] Wilson Kipsang rikkoi syyskuussa 2013 Berliinin maratonilla Makaun maailmanennätyksen juostuaan ajan 2.03.23.[5]

Nairobissa joulukuussa 2011 pidetyssä palkintotilaisuudessa Makau nimettiin vuoden urheilupersoonallisuudeksi Keniassa.[6][7]

Henkilökohtaiset ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde: IAAF[1]
  • 3 000 metriä: 7.54,50 (2007)
  • 10 kilometriä: 27.27 (2007)
  • 15 kilometriä: 41.30 (2009)
  • 20 kilometriä: 56.13 (2007)
  • puolimaraton: 58.52 (2009)
  • 25 kilometriä: 1.13.18 (2011)
  • 30 kilometriä: 1.27.38 (2011)
  • maraton: 2.03.38 (2011)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Patrick Makau Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  2. Patrick Makau worldmarathonmajors.com: World Marathon Majors. Arkistoitu 7.11.2011. Viitattu 25.9.2011. (englanniksi)
  3. Kirui’s unsung Berlin world record 26.9.2011. Daily Nation. Arkistoitu 27.9.2011. Viitattu 27.9.2011. (englanniksi)
  4. Makau juoksi maratonin ME-ajan yle.fi. 25.9.2011. Yle Urheilu. Viitattu 25.9.2011.
  5. Butcher, Pat: Kipsang sets World record of 2:03:23 at Berlin Marathon 29.9.2013. IAAF. Viitattu 30.9.2013. (englanniksi)
  6. Battaglia, Joe: Julius Yego spearheading new Kenyan movement NBCOlympics.com. 9.5.2012. NBCUniversal. Arkistoitu 10.5.2012. Viitattu 23.7.2012. (englanniksi)
  7. Mwenda, Wanjiku: Makau and Cheruiyot bag top SOYA titles Michezoafrika.com. 15.12.2011. Michezo Afrika limited. Viitattu 23.7.2012. (englanniksi)[vanhentunut linkki]