Patakallion kalliomaalaus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Patakallion kalliomaalaus
Sijainti

Patakallion kalliomaalaus
Koordinaatit 61°8′10.0434″N, 26°28′5.5508″E
Valtio Suomi
Historia
Tyyppi kalliomaalaus
Kaupunki Kouvola

Patakallion kalliomaalaus sijaitsee Karijärven rantakalliossa entisessä Jaalassa, nykyisessä Kouvolassa Kymenlaakson maakunnassa. Maalauksen löysi Timo Miettinen vuonna 1978.[1][2][3]

Sijainti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalliomaalaus sijaitsee Karijärven kaakkoisrannalla Kaajärven väliin jäävällä kannaksella, jonka muodostaa Kariharju. Noin 200 metrin päässä etelään sijaitsee Karijärven laskujoki, joka laskee vedet Kaajärven ja Myllyjoen kautta lopulta Kymijokeen.[1]

Rapakivikallio on varsin korkea ja pystysuuntaan lohjennut useaan halkeamaan. Irronneet kivipaadet ovat jättäneet tasaisia ylhäältä ulospäin kaltevia kalliopintoja. Erään pystyhalkeaman reunassa, noin 1,5 metriä vedenpinnasta, erottuu haaleaksi kulunut punavärijälki, jota arvellaan kalliomaalaukseksi. Kallion nimi Patakallio liittyy kalliossa olevaan maljamaiseen syvennykseen, joka voi olla jääkauden sulamisvesien aiheuttama 4 metriä halkaisijaltaan oleva hiidenkirnun alku.[1][3]

Maalaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalaus aiheuttaa tarkkailijoissa ristiriitaisia tulkintoja. Koska maalaus on haalistunut pahasti ja kalliossa on luontaisestikin hematiitin aiheuttamia värjäymiä, jakaantuvat käsitykset kahtia. Jotkut erottavat maaliläiskästä ihmishahmon. Ihmishahmo, jos se sellainen on tosiaan ollut, on katkelmallinen ja hyvin haalistunut.[1][3][4]

Ihmishahmon pää vaikuttaa maalatun renkaaksi. Kaularangan ja vartalo on ilmeisesti maalattu viivalla, mutta se on kulunut pois lukuun ottamatta joitakin jäänteitä, jotka eivät vakuuta kaikkia. Sopivasta kohtaa vaikuttaisivat laskeutuvan viistosti alaspäin käsiä kuvaavat heikosti säilyneet vedot. Myös jalat on voitu maalata samalla tavalla, suorina vetoina, mikä on harvinaista suomalaisissa kalliomaalauksissa. Tummempana punaisena kohtana erottuu suoraan alaspäin vartalon jatke, joka viittaa miehen sukupuolielimeen.[1][3][4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Karijärven rannalla on 4,1 kilometrin päässä Uutelanvuoren maalauskohde.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lahelma, Antti: A Touch of Red: Archaeological And Ethnographic Approaches To Interpreting Finnish Rock Paintings. väitöskirja julkaistu sarjassa Iskos 15. Vaasa: The Finnish Antiquarian Society, 2008. Teoksen verkkoversio. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Muinaistaideyhdistys: Patakallio[vanhentunut linkki]
  • Luukkonen, Ismo: Patakallio
  • Muinaisjäännösrekisteri: Patakallion kalliomaalaus Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 15.3.2001. Museovirasto. Viitattu 6.8.2012.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Museovirasto: Patakallio
  2. Muinaistaideyhdistys: Patakallio
  3. a b c d Lahelma, Antti: A Touch of Red, 2008, s.217, Liite III
  4. a b Luukkonen, Ismo: Patakallio