Partiohuivi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saksalainen partiohuivi voglilla.

Partiohuivi on tärkein osa partiolaisten asustusta. Kaikki maailman partiolaiset käyttävät sitä, vaikka asustus muuten eroaakin. Se on suorakulmaisen kolmion muotoinen kangas, joka on kääritty rullalle. Huivin päät on joko solmittu yhteen esimerkiksi merimiessolmulla tai neljäntuulensolmulla, tai huiviin on pujotettu vogli eli solki, jolloin huivia ei solmita ollenkaan.

Partiolainen käyttää aina edustamansa organisaation huivia. Suomessa suomalaisella partiolaisella on siis oman partiolippukuntansa lippukuntahuivi, partiopiiriä edustettaessa piirihuivi ja ulkomailla Suomen Partiolaisten edustushuivi, joka on lipunsininen ja valkoisella reunustettu.[1] Suomessa lippukuntahuivi on usein sininen tai sinivalkoinen, ja sen taakse on ommeltu lippukunnan merkki, mutta myös muun mallisia lippukuntahuiveja löytyy.

Metsänkävijä-lippukunnilla on oma huivinsa: se on valkeasta ja lipunsinisestä kolmiosta koottu muuten normaalin huivin kokoinen, jossa sininen on vasemmalla ja valkea oikealla, jakolinja kulkee takakolmion keskellä.

Isommilla partioleireillä voi myös eri alaleireillä olla omat partiohuivinsa, jota leiriläinen pitää leirin ajan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen Partiopoikajärjestön ohjekirja, luku Puku- ja merkkisäännöt

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä harrastuksiin tai vapaa-aikaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.