Pariisin arrondissementit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pariisin arrondissementit
Pariisin arrondissementit ennen vuotta 1860

Pariisin arrondissementit (ransk. Arrondissement de Paris) ovat Pariisin kaupungin hallinnollisia alayksikköjä. Niitä on kaksikymmentä, ja jokainen niistä jakautuu vielä neljään kortteliin (ransk. quartiers). Arrondissementit on numeroitu spiraalinmuotoisesti sisältä ulos päin siten, että pienimmät numerot ovat keskellä. Arrondissementit perustettiin 11. lokakuuta 1795, jolloin niitä oli kaksitoista. Nykyinen jako kahteenkymmeneen on Napoleon III:n perustama vuodelta 1860, kun Pariisiin liitettiin sen esikaupunkeja. Myöhemmin Pariisiin on liitetty myös kaksi silloisten rajojen ulkopuolella sijainnutta suurta puistoaluetta. Näistä Bois de Boulogne kuuluu virallisesti 16. ja Bois de Vincennes 12. arrondissementtiin, mutta ne jätetään usein esimerkiksi tilastoissa niiden ulkopuolelle.

Marseillen ja Lyonin kaupungit on Pariisin tavoin jaettu arrondissementteihin, Marseille kuuteentoista ja Lyon yhdeksään. Algerian kuuluessa Ranskalle myös Algerin kaupunki oli jaettu kymmeneen arrondissementtiin.

Arrondissementit ja niiden kaupunginosat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arrondissementti Kaupunginosat
1. arrondissementti Le Louvre 01 - Saint-Germain-l’Auxerrois
02 - Les Halles
03 - Le Palais-Royal
04 - La Place-Vendôme
2. arrondissementti La Bourse 05 - Gaillon
06 - Vivienne
07 - Le Mail
08 - Bonne-Nouvelle
3. arrondissementti Le Temple 09 - Les Arts-et-Métiers
10 - Les Enfants-Rouges
11 - Les Archives
12 - Saint-Avoye
4. arrondissementti L’Hôtel de Ville 13 - Saint-Merri
14 - Saint-Gervais
15 - L’Arsenal
16 - Notre-Dame
5. arrondissementti Le Panthéon 17 - Saint-Victor
18 - Le Jardin-des-Plantes
19 - Le Val-de-Grâce
20 - La Sorbonne
6. arrondissementti Le Luxembourg 21 - La Monnaie
22 - L’Odéon
23 - Notre-Dame-des-Champs
24 - Saint-Germain-des-Prés
7. arrondissementti Le Palais-Bourbon 25 - Saint-Thomas-d’Aquin
26 - Les Invalides
27 - L’École-Militaire
28 - Le Gros-Caillou
8. arrondissementti L’Élysée 29 - Les Champs-Élysées
30 - Le Faubourg-du-Roule
31 - La Madeleine
32 - L’Europe
9. arrondissementti L’Opéra 33 - Saint-Georges
34 - La Chaussée-d’Antin
35 - Le Faubourg-Montmartre
36 - Rochechouart
10. arrondissementti Entrepôt 37 - Saint-Vincent-de-Paul
38 - La Porte-Saint-Denis
39 - La Porte-Saint-Martin
40 - L’Hôpital-Saint-Louis
11. arrondissementti Popincourt 41 - La Folie-Méricourt
42 - Saint-Ambroise
43 - La Roquette
44 - Sainte-Marguerite
12. arrondissementti Reuilly 45 - Le Bel-Air
46 - Picpus
47 - Bercy
48 - Les Quinze-Vingts
13. arrondissementti Les Gobelins 49 - La Salpêtrière
50 - La Gare
51 - La Maison-Blanche
52 - Croulebarbe
14. arrondissementti L’Observatoire 53 - Le Montparnasse
54 - Parc Montsouris
55 - Le Petit-Montrouge
56 - La Plaisance
15. arrondissementti Vaugirard 57 - Saint-Lambert
58 - Necker
59 - Grenelle
60 - Javel
16. arrondissementti Passy 61 - Auteuil
62 - La Muette
63 - La Porte-Dauphine
64 - Chaillot
17. arrondissementti Les Batignolles-Monceau 65 - Les Ternes
66 - La Plaine-Monceau
67 - Batignolles
68 - Les Épinettes
18. arrondissementti La Butte-Montmartre 69 - Les Grandes-Carrières
70 - Clignancourt
71 - La Goutte-d’Or
72 - La Chapelle
19. arrondissementti Les Buttes-Chaumont 73 - La Villette
74 - Le Pont-de-Flandre
75 - Amérique
76 - Le Combat
20. arrondissementti Ménilmontant 77 - Belleville
78 - Saint-Fargeau
79 - Le Père-Lachaise
80 - Charonne

Arrondissementtien pinta-ala ja väkiluku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arrondissement Pinta-ala
(ha)
Väkiluku Väestötiheys (as./km²)
1872 1954 1999 1872 1954 1999
I 183 74 286 38 926 16 888 40 593 21 271 9 228
II 99 73 578 43 857 19 585 74 321 44 300 19 783
III 117 89 687 65 312 34 248 76 656 55 822 29 272
IV 160 95 003 66 621 30 675 59 377 41 638 19 172
V 254 96 689 106 443 58 849 38 067 41 907 23 169
VI 215 90 288 88 200 44 919 41 994 41 023 20 893
VII 409 78 553 104 412 56 985 19 206 25 529 13 933
VIII 388 75 796 80 827 39 314 19 535 20 832 10 132
IX 218 103 767 102 287 55 838 47 600 46 921 25 614
X 289 135 392 129 179 89 612 46 848 44 699 31 008
XI 367 167 393 200 440 149 102 45 611 54 616 40 627
XII (ilman Bois de Vincenneä) 637 87 678 158 437 136 591 13 764 24 872 21 443
XIII 715 69 431 165 620 171 533 9 711 23 164 23 991
XIV 564 69 611 181 414 132 844 12 342 32 166 23 554
XV 848 75 449 250 124 225 362 8 897 29 496 26 576
XVI (ilman Bois de Boulognea) 791 43 332 214 042 161 773 5 478 27 060 20 452
XVII 567 101 804 231 987 160 860 17 955 40 915 28 370
XVIII 601 138 109 266 825 184 586 22 980 44 397 30 713
XIX 679 93 174 155 028 172 730 13 722 22 832 25 439
XX 598 92 772 200 208 182 952 15 514 33 480 30 594
intra muros 8 699 1 851 792 2 850 189 2 125 246 21 287 32 765 24 431
Bois de Boulogne 846
Bois de Vincennes 995
PARIISI 10 540 1 851 792 2 850 189 2 125 246 17 569 27 042 20 164