Parametrisoitu Newtonin jälkeinen formalismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yleinen suhteellisuusteoria
G_{\mu \nu} = {8\pi G\over c^4} T_{\mu \nu}\,
Perusperiaatteet

Erityinen suhteellisuusteoria · Ekvivalenssiperiaate
Maailmanviiva · Riemannin geometria

Ilmiöt

Musta aukko · Tapahtumahorisontti · Linssit
Aallot · Singulariteetti
Gravitomagnetismi · Geodeettinen ilmiö

Yhtälöt

Newtonin jälkeinen formalismi
Einsteinin kenttäyhtälöt

Muut teoriat

Kaluza-Klein
Kvanttigravitaatio

Ratkaisut

Schwarzschild · Kasner · Kerr
Milne · Reissner-Nordström
FLRW-metriikka

Tieteilijöitä

Einstein · Minkowski · Eddington
Lemaître · Schwarzschild
Robertson · Kerr · Fridman
Chandrasekhar · Hawking

malline: näytä  keskustele  muokkaa

Parametrisoitu Newtonin jälkeinen formalismi (Parameterized post-Newtonian formalism, lyhyemmin PPN) on painovoimateorioiden yhteydessä käytetty lähestymistapa, joka perustuu heikon gravitaatiokentän parametrisointiin tavalla, joka on matemaattisesti melko yksinkertainen käyttää. Se ei siis itsessään ole vaihtoehtoinen teoria vaan silkka laskennallinen työkalu. PPN-malleja käytetään paljon erityisesti tilanteissa, joissa yleisen suhteellisuusteorian tuottamat efektit on otettava huomioon, mutta joissa tilannetta kuvaavan mallin oikeaoppinen suhteellisuusteorian mukainen muotoilu on erittäin monimutkainen tai analyyttistä muotoa ei tunneta vielä lainkaan.

PPN-mallin soveltaminen edellyttää vahvan ekvivalenssiperiaatteen paikkansapitävyyttä ja siinä avaruuden metriikka oletetaan symmetriseksi. Näistä vaatimuksista ensimmäinen on kokeellisesti todettu oikeaksi huomattavan suurella tarkkuudella. Jälkimmäinen puolestaan on yleinen ominaisuus, joka vaaditaan tavallisesti jo metriikan määritelmässä. Painovoimateorioiksi on kuitenkin laadittu myös ehdotelmia, joissa metriikka ei ole symmetrinen.

Parametrisointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisimman idean painovoimakentän parametrisoinnista PPN-mallien tapaan julkaisi astrofyysikko Arthur Eddington vuonna 1922 ideana sada aikaan suhteellisuusteorian likiarvoistus, jolla suhteellisuusteorian antamat tulokset ovat laskettavissa inhimillisemmällä työmäärällä tulosten tarkkuuden pysyessä silti hyvänä. PPN-formalismia on kehittänyt erityisesti Kenneth Nordtvedt ja nykyään tutkijoiden käytössä on huomattavasti edistyneempiä malleja. Näissä kappaleeseen vaikuttavat voimat saadaan kymmenestä potentiaalista U, U_{ij} , \Phi_W, A, \Phi_1, \Phi_2, \Phi_3, \Phi_4, V_i ja W_i. Näiden potentiaalien esitykset löytyvät PPN-malleja käsittelevistä oppikirjoista ja artikkeleista (esimerkiksi [1]) Potentiaalien väliset suhteet kuvataan käyttämällä kymmentä erilaista parametria, joiden valinta on vaihdellut hieman.

Varhaisemmissa tutkimuksissa parametreille käytettiin "beta-delta-merkintää" (beta-delta notation), joka on suoraan sidoksissa eri parametrien fysikaalisiin vaikutuksiin. Beta-delta merkintää ovat käyttäneet ainakin Clifford Will[1], [2], W.-T. Ni [3] sekä Misner, Thorne ja Wheeler [4].

Nykyään kuitenkin tavallisin valinta on "alfa-zeta-merkintä" (alpha-zeta notation), jota ovat käyttäneet mm. Will ja Nordtvedt[5] sekä Will [6], [7].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä fysiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.