Parakkien taistelu

Kroaatit saivat liittoarmeijan kasarmeista mm. panssarivaunuja.

Kroatian sota

• Krajinan kapina
• Borovo Selon välikohtaus
• Sodan alku
• Parakkien taistelu
• Sodan loppuvaihe

Sotilasoperaatioita

• Osijekin taistelu
• Dubrovnikin piiritys
• Vukovarin piiritys
• Operaatio Myrsky

Itä-Slavonian taisteluja syksyllä 1991.

Parakkien taistelu (kroaatiksi: Bitka za vojarne) tai parakkien sota oli Kroatian sodassa tapahtunut serbien liittoarmeijan kasarmien saartaminen ja valtaaminen. Se tapahtui pääosin Kroatiaa pääosin 14. - 19. syyskuuta 1991. Viimeiset Kroatiassa olevat liittoarmeijan tukikohdat antautuivat vuonna 1992. Parakkien taistelua pidetään sodan ratkaisutaisteluna, koska huonosti aseistautunut Kroatia sai valtaamistaan kasarmeista itselleen huomatavat määrät raskasta aseistusta. Kroatia tarvitsikin tätä, koska serbit hyökkäsivät loka-joulukuussa kovalla voimalla Kroatiaa vastaan.

Parakkien taistelu

Ennen 13. syyskuuta 1991 alkanutta parakkien taistelua Kroatiassa oli taisteltu noin kaksi ja puoli kuukautta, 25. kesäkuuta 1991 aloitetun itsenäistymisen jälkeen. Koska Kroatian silloinen presidentti Franjo Tudjman uskoi kansainvälisen yhteisön auttavan Kroatiaa, hän ei halunnut aloittaa täyttä sotaa Jugoslavian liittoarmeijaa vastaan. Näin siitä huolimatta, että liittoarmeija tuki alussa peitetysti, elokuun puolivälin jälkeen melko avoimesti Kroatian hallitusta vastaan taistelevia serbisissejä. Liittoarmeija ja serbisissit työntyivät ajan myötä yhä syvemmälle Kroatiaan, eikä kroaateilla ollut kyllin raskasta aseistusta taisteluun serbejä vastaan.

Lordi Peter Carrington aloitti Ey:n rauhanvälityksen 7. syyskuuta 1991, ja sanoi rakentavansa rauhan kolmessa kuukaudessa. Kroatiassa ei uskottu maan kestävän niin kauan serbien hyökkäystä. Kaiken lisäksi Carringtonin mielestä kolme kuukautta oli liian lyhyt aika, mutta Ey:n Hans Van der Broek ei antanut enempää aikaa. Kroatiassa ei luotettu Carringtoniin. Syyskuussa serbit valtasivat Petrinjan kaupungin, ja karkottivat kroaatit, jolloin kupa-joesta tuli raja. Serbit olivat kyenneet katkaisemaan monia merkittäviä teitä kroaattien käytöstä pois.

13. syyskuuta 1991 Kroatian hallitus irtautui Jugoslaviasta ja kutsui ministerinä Markovicin jne pois Belgradista. Mutta nämä minsiterit eivät totelleet. Kroatia katkaisi 13. syyskuuta valvonnassaan olevien alueiden liittoarmeijan kasarmien veden, sähköt ja puhelimen. Van der Broek tuomitsi Kroatian toimet, jotka useiden kroaattien mielestä aloitettiin liian myöhään.

Jotkut kasarmit antautuivat taisteluitta.

Muutamat parakit antautuivat jo 17. syyskuuta 1991, mutta joistain liittoarmeija vetäytyi vasta vuonna 1992. 27. syyskuuta kroaatit valtasivat Bilogora-hyökkäyksessä Bjelovarin ja Koprivnican parakit.

Gospicissa käytiin kasarmien valtauksen takia ankaria taisteluita, jotka johtivat kaupungin jäämiseen kroaateille. Tämän jälkeen kaupungissa tapahtui serbisiviilien joukkomurha.

Ne taisteltiin kroaattijoukkojen (poliisi ja vapaaehtoisjoukot) ja Jugoslavian kansanarmeijan välillä. Taistelu oli merkittävä kroaattien voitto, sillä sen johdosta kroaattijoukot saivat arvokasta raskasta kalustoa (tankkeja, tykistöä, raketteja) sotilasparakeista.

Parakkien taistelu päättyi Ey:n rauhanvälitykseen. Jokaista parakkia kohden käytiin pitkät neuvottelut ennen evakuointia. liittoarmeija pyrki tuohoamaan ne varusteet, joita ei ottanut mukaan.

Serbit evakuoivat valtaamattomat kasarmit aseineen 1. joulukuuta 1991 mennessä Bosniaan, josta ne osin lähetettiin takaisin Kroatiaan, nyt serbien puolelle rintamille. Osa kalustosta jäi Bosniaan sinne vuonan 1992 alkavaa sotaa varten.

Esimerkiksi Zagrebin lähellä ollut Jastrebarskon kasarmin 160 tankkia ja tykistöä käsittävä suuri asearsenaali herätti karkaruutta kroaateissa.

Parakkien taistelu oli joko tekosyy tai todellinen syy siihen,, että liittoarmeija hyökkäsi Slavoniassa ja Dalmatiassa. Dalmatiassa alkoi Dubrovnikin piiritys.

17. syyskuuta ensi kertaa myös Serbian hallituksen ja liittoarmeijan edustajat sopivat Igalossa tulitauosta, mutta neuvotteluista olivat poissa serbisissit, ja tulitauko vain kiihdytti sotaa. markovic erotti Igalon tulitauon jälkeisenä päivänä 18. syyskuuta 1991 jugoslavian puolustusministeri Valjko kadiojevicin hallituksesta, mutta Kadijevic ei piitannut tästäref>Vihervuori 1999, s 201</ref>. Toisaalta Kroatia ilmoitti 21. syyskuuta 2011 olevansa virallisesti Jugoslavian liittohallituksen valaln alta pois, ja kutsui toisen karran liittohallinnon virkailijansa kotiinref>Vihervuori 1999, s 201</ref>. Lopulta 4. lokakuuta Serbian ryhmä kaappasi varapresidentin johdolla vallan Jugoslaviassaref>Vihervuori 1999, s 202</ref>.

Kroaatit saartavat ja valtaavat liittoarmeijan kasarmeja

Yhdistä ylläolevaan!

Serbit valtasivat strategisesti tärkeän Maslenican sillan 11. syyskuuta 1991. Tämä Zadarin lähellä oleva silta oli yhdysside Pohjois- ja Etelä-Dalmatian välillä. Näin Kroatia katkesi kahtia. Kaksi päivää myöhemmin Kroatian hallituksen ilmoituksen mukaan serbeillä oli noin kolmannes Kroatiasta hallussaan. Sodassa käynnistyi uusi laajenemiskierre syyskuun puolessa välissä. Lopultakin kroaatit uskalsivat käydä liittoarmeijan kasarmien kimppuun. Alkoi taistelu kasarmeista, kroatiaksi Bitka za vojarne. Kasarmien valtaamista oli ehdottanut Kroatian armeijan esikuntapäällikkö Martin Špegelj jo vuonna 1990. Kun Slovenian sota alkoi kesäkuussa 1991, Špegelj kysyi Kroatian presidentiltä Franjo Tuđjmanilta lupaa liittoarmeijan kasarmien valtaamiseen. Tudjman ei uskaltanut antaa tähän lupaa, koska hän pelkäsi serbien hyökkäävän suurella voimalla kostoksi Kroatian heikkoa poliisia ja armeijaa vastaan.

Kroaatit olivat ajautuneet liittoarmeijan ja tshetnikkien kanssa taistellessaan pahasti alakynteen. Lopulta 13. syyskuuta kroaatit alkoivat vallata liittoarmeijan kasarmeja saadakseen niistä aseita. Kasarmeja saarrettiin parin päivän ajan ja niiden ympärillä puhkesi heti taisteluja. Satunnaisia hyökkäyksiä liittoarmeijaa vastaan oli toki tehty siviilien taholta: rakennettu barrikadeja, tehty rauhanmarsseja, pyydetty antautumaan, lopetettu tarviketoimituksia, ammuttu joskus jne.

14. syyskuuta vallattiin Plocen kasarmi, ja tämän jälkeen viidessä päivässä 36 kasarmia, joista saatiin 230 panssaria ja 400 raskasta tuliasetta. Syyskuun loppuun mennessä Kroatia onnistui valtaamaan 70 kasarmia alueellaan sekä tärkeimmät asevarastot, joissa oli suuria määriä aseita. Pelkästään Varaždinin varikolta saatiin seitsemän kertaa niin paljon aseita kuin mitä Kroatian joukoilla oli, mikä kuvaa hyvin kroaattien asepulaa. Varaždinista saatiin mm. 74 T-55 panssarivaunua ja suuri määrä jalkaväen aseita. Varaždinin varikko Pohjois-Kroatiassa oli 32. armeijakunnan ja 32. moottoroidun prikaatin keskus Varaždinin prikaati kuului maan parhaimpiin "A"-prikaateihin. Varaždinin varikolta pakeni sotilaita, ja sieltä alettiin tulittaa siviilirakennuksia, ja viikon ajoittaisten taistelujen jälkeen varuskunna komentaja kenraali Vladimir Trifunović antautui 22. syyskuuta.

Kaikkiaan 36 parakkia ja 26 muuta sotilaskohdetta vallattiin 14. syyskuuta - 19. syyskuuta 1991 6 päivässä.

Tämä asemäärä oli minimaalinen, mutta asteittain saapuessaan se rohkaisi ja lopulta auttoi kroaattipuolustajia pysäyttämään serbien etenemisen. Noin viikon ajan syyskuussa Zagrebia terrorisoivat sala-ampujat. Aseita alkoi olla Kroatian joukkojen käytössä viimeistään 24. syyskuuta. Kroaatteja kuoli valtauksessa ainakin 15. Kroaatit saivat kasarmeista panssaroituja miehistönkuljetusajoneuvoja, 400 tykistöasetta, 240000 rynnäkkökivääriä, pääasiassa AK-47-tyyppiä, runsaasti ampumatarvikkeita. Kasarmeista jäi moni liittoarmeijan sotilas kroaattien vangiksi. Kroaateilla oli ollut sodan alussa vain 15 vanhentunutta panssaria (2. ms US M4 Sherman:eja ja Soviet T-34:ia. Yksistään 140 panssaria saatiin sotasaaliiksi Bjelovar and Varaždin.

Kasarmien valtauksen takia Jugoslavian laivasto tuli kiinteästi mukaan sotaan, samoin ilmavoimat alkoivat jatkuvammin pommittaa Kroatian kaupunkeja. Jugoslavia saartoi syyskuun puolen välin jälkeen seitsemän suurta Kroatian rannikkokaupunkia ja alkoi tulittaa niitä laivatykeillä. Armeijan virallistenkin tiedotusten mukaan Jugoslavian armeija hyökkäsi Kroatian kaupunkeja vastaan.

Suurhyökkäys Kroatiaan

Syyskuussa serbit tekivät joukkomurhia Banovinassa Kraljevcanin, Grabostanin, Stubaljin ja Majurin kylissä sekä myös Drava-joen laaksossa Balincissa, Cetekovcissa ja Coljugissa. Serbit etenivät kaikkialla ja valtasivat maaseutualueita, joita kroaatit eivät voineet puolustaa. Kaupunkeja tulitettiin tykistöllä ja ilmasta laukaistavilla raketeilla, kohteina olivat mm. kirkot, koulut ja sairaalat sekä vanhainkodit. Vaikka tulitaukosopimuksia kirjoitettiin, serbien hyökkäykset näyttivät muuttuvan yhä raa'emmiksi.

Syyskuun loppuun mennessä oli käynyt selväksi, että serbien ohjaama liittoarmeija vetäytyy kasarmeistaan toisaalla Kroatiasta ja hyökkää toisaalla. Kroaatit saartoivat yhä monia liittoarmeijan kasarmeja ja estivät armeijaa vetäytymästä. Kroaatit vaativat armeijaa vetäytymään ilman aseita, ja Jugoslavian armeijan johto vaati tukalimmassa asemassa olevien kasarmien evakuoimista EY:n tuella. Kroaatit painostivat monia serbikasarmeja antautumaan ja valtasivat ainakin yhden. Kostoksi serbit uhkasivat lokakuun lopussa hyökätä kroaattikohteita vastaan.

Kroatiassa oli haudattu toiveet lännen avusta. Pelättiin lokakuun 7. päivää, jolloin EY:n ja Kroatian sopima itsenäisyyden jäädytys päättyisi. Puhelinliikenne, maantieliikenne ja tavarakauppa Serbian ja Kroatian välillä oli lakannut. Zagrebista muutti serbejä pois, koska serbeillä oli kaupungissa tukalat oltavat.

19. syyskuuta Kroatian puhelinyhteydet poikki Jugoslaviaaan.

21. syyskuuta Jugoslavia aloitti pelätyn suurhyökkäyksensä Osijekissa, Vukovarissa ja Vinkovcissa. Tätä varten Itä-Slavoniaan oli kuljetettu suuri kolonna panssareita ja sotatarvikkeita sekä joukkoja. Šibenik piti puoliaan liittoarmeijaa vastaan, vaikka kaupunkia vastaan hyökättiin ankarasti useita päiviä lokakuun 4. päivään saakka. 22. syyskuuta Kroatiaan kohdistui kasvava paine.

Puoliksi vapaaehtoisia armeijan kutsuntoja. Sodan rintamalinjat ja valtaustrategia alkoivat näkyä. Liittoarmeija liki estoitta serbissien sijasta toinen sotiva osapuoli. Eri sissiryhmät toimivat liittoarmeijan helmoissa. Koko Kroatian kansaa ei oltu liikekannallepantu puolustukseen niin kuin Sloveniassa. Huonosti aseistettuja joukkoja oli kentällä ymmällään, yksitysyritteliäisyyttä oli puolustuksessa. Armeija olisi voinut jyrätä Kroatian yli muutamassa päivässä tarkkailijoiden mukaan. Armeija yritti kaataa siviilihallintoa maassa, joka piti sitä miehittäjänä. Liittoarmeijalla oli vaikea tehtävä: oli kyettävä murtamaan vastarinta Kroatiassa, toisaalta vastarinta oli kyettävä peittämään. Pelättiin Kroatian puolustuksen murtumista Itä-Slavoniassa. Noin 15. syyskuuta toimintansa aloittaneet sala-ampujat kaikkosivat Zagrebista. Kroatia oli lähes katkaistu linjalla Okucani-Vitrovitica, Zagrebista kulki Slavoniaan jotenkuten huoltoyhteys linjan pohjoispäässä. Jugoslavialainen hävittäjä ammuttiin alas.

23. syyskuuta Tulitauko piti Kroatiassa, joskin oli joitain paikallisia kahnauksia. Serbiassa reserviläiset pakoilivat kutsuntoja. Väkijoukot pysäyttivät Bosniassa Kroatiaan menevät joukot. Monia sotilaskolonnia siirtyi kohti Kroatiaa. Zagrebissa oli barrikadeja, ja tulitaukoon suhtauduttiin laajalti epäillen.

Kroatia ei halunnut luovuttaa Krajinaa serbeille eikä Milosevic aikonut antaa Krajinaa kroaateille. Kysyttiin, kuinka paljon sanavaltaa Jugoslavian puolustusministeri Kadijevicilla on. Kroatian hallituksen linja oli päättäväisempi kuin 10 päivää sitten, mikä heijastui kansalaisten mielialoihin. Kroaattivirkamiehet kutsuttiin kotiin Belgradista, Jugoslavian liittohallituksella ei ollut enää valtaa. Tudjman väitti kansalle, että vihollinen on pakotettu rauhaan, ja että itsenäisen kroatian jälleenrakennus voi alkaa.

24. syyskuuta lähes kaikki kroaatit hyväksyvät enää vain täyden itsenäisyyden, liittoarmeijan hyökkäys oli tuhonnut Jugoslavian kannatuksen Kroatiasta. Kroaattien mielestä kuolleita oli liikaa, ja että liittoarmeijan oli häivyttävä Kroatiasta. Kansainvälinen tunnustus ei ollut tiedossa, ja pitkän taistelun tiedettiin olevan edessä. Vinkovcissa vietettiin jo 9:ttä päivää kellareissa. Sinne pudotettiin pommeja ja räjähteitä ja myrkkyjä sisältäviä esineitä.

Kroaatit ampuivat yhden hävittäjän alas. Hertsegovinassa väkijoukot saartoivat liittoarmeijan juovuksisa olevat reserviläiset, jotka olivat tulittaneet monia kyliä. Kaikki armeijan yksiköt eivät noudattaneet tulitaukoa, ja serbisisit jatkoivat hyökkäystä. Hajanaista taisteluja, joista osa kovia. Aivan Dubrovnikin välittämässä läheisyydessä tehtiin kranaatti-isku.

25. syyskuuta YK:n turvallisuusneuvosto vahvisti aseidenvientikiellon entiseen Jugoslaviaan. Belgradista johdettu armeija lupasi vetäytyä Vinkovcin ympäristön kasarmeista 5 päivän kuluessa. Vinkovciin pudotettiin viisi rypälepommia. Serbisissi 60 kilometrin päässä Zagrebista etelään. Moottoritie Zagrebista Belgradiin yhä suljettu. Serbit olivat ahtaalla Zagrebissa, jossa heitä uhkailtiin ja heidän kimppunsa saatettiin käydä. Serbejä muutti pois. Jotkut pakoon ajetut kroaatit halusivat kostaa serbeille, jotka olivat

"viides kolonna". Serbien asema Zagrebissa muuttui tukalaksi parin viikon aikana. Erään pienikannatuksisen demokraattisen serbijärjestön johtajan Milorad Pupovacin mukaan Kroatian sota ei ollut serbien etujen mukainen ja Milosevic oli vastuussa Kroatian tapahtumista. Hänen mukaansa serbeihin kohdistuvan vainon välttämiseksi olis tehtävä ero "kommunistisen miehitysarmeijan" liittoarmeijan ja serbien välille. Hallitus lupasi serbeille tasa-arvoiset oikeudet.

26. syyskuuta oli 2/3 kasarmeista vallattu, lähes kaikki suuret kasarmit armeijalla. Melkoinen määrä kasrmien aseistuksesta siirtynyt kroaattien haltuun. Kroaattien armeijaa merkittiin CRO Armi.

Kroaattien puolustustahto oli noussut Zagrebissa. Liittoarmeija aloitti vetäytymisen Vinkovcin kasarmeista. 11000 liittoarmeijan sotilasta oli antautunut tai karannut. Montenegrosta, Serbiasta ja Bosniasta kaavailtiin yhtenäistä valtiota.

27. syyskuuta Kroatian lääkintäviranomaisten mukaan 17. elokuuta - 16. elokuuta? oli kuollut 601 ja haavoittunut 3 431. Tiedot koskivat vain kroatialaisia Kroatian valvomilla alueilla.

28. syyskuuta tulitauko rakoili, oli vallattu suurin piirtein kaikki serbien koko sodassa Kroatiasta valtaamat alueet: Itä-Slavonia ja Länsi-Slavonia. Tshetnikit rikkoivat tulitaukoa, ammuskelua kuultiin näinä päivinä myös Bosnia-Hertsegovinassa. Liittoarmeijan ja serbien tavoitteet poikkesivat toisistaan, liittoarmeijassa oli poliittisia kiistoja ja se oli hajoamassa. Kolmannes Kroatiasta kärsi välittömästä sodasta. Kroatia vaati liittoarmeijaa vetäytymään ilman aseita. Armeija vetäytyi joistain kasarmeista. Liittoarmeijan yksiköt eivät tietojen mukaan välttämättä totelleet Jugoslavian puolustusministeri Kadijevicia. Serbisisseillä oli hallussaan 20-25% Kroatiasta. Jugoslavian taloudelliset ongelmat painoivat päälle. Serbit hyökkäsivät Gajin kylään.

29. syyskuuta tulitauko rakoili. Kahden päivän aikana 6 kuoli ja 70 haavoittui Kroatiassa, osapuolet syyttivät toisiaan. Kroatian mukaan tilanne oli kehittynyt paremmaksi. Jugoslavian talous oli hajonnut, tavara ja raha eivät kulkeneet Serbian ja Kroatian välillä. Belgrad oli eristänyt Slovenian ja Kroatian valuuttajärjestelmästään. Eroamiseen pyrkivät osatasavallat eivät maksaneet veroa Belgradiin. Serbian johto, liittovaltion johto ja liittoarmeija valvoivat rahan tuottoa. Kroatiassa dinaarilla oli oma markkinakurssinsa, Serbiassa kiinteämpi kurssi. Kroatia pimennettiin öisin, siviilipuolustusjoukot kiersivät vartiossa. Zagrebissa ei kuitenkaan ollut elintarvike- tai energiapulaa. Neljäsosa Kroatian öljystä oli menetetty Itä-Kroatian mukana. Serbeillä oli tukalat oltavat Zagrebissa. Euroopasta ei enää odotettu apua.

30. syyskuuta liittoarmeija keskitti uusia joukkoja Kroatian rajalle. Armeija oli valmis hyökkäämään. Armeijan ajoneuvoja saapui Kroatiaan Sidistä Serbian puolelta. Sid oli Itä-Kroatian liittoarmeijan operaatiokeskus. Osa uusista joukoista pysähtyi Rumaan 40 kilometrin päähän Kroatian rajasta. Sidiin saapuneet joukot siirrettiin Vinkovcin ja Vukovarin rintamille.

EY puhui 6 000 sotilaan "henkivartiokaartin" lähettämisestä Jugoslaviaan. Kaarti olisi suojellut EY-tarkkailijoita. Suora väliintulo sotaan olisi vaatinut ainakin 30 000 sotilasta. Armeijan hävittäjät tulittivat raketein hotelli Zagrebia Karlobagissa, joka oli serbisissien hallitseman alueen raja. Punaisen Ristin tunnusta tulitettiin, ja vanhuksia siirrettiin meren saarille. Karlobagissa liikkui aseistautuneita poliiseja, kaartilaisia ja siviiliasuisia turvajoukkoja. Gospic oli pahasti tuhottu. Bjelovariin ja Osijekiin tehtiin ilmaiskuja. 455 ajoneuvoa lähti Bwlgradista kohti Kroatiaa, myöhemmin lähti 100 ajoneuvon saattue jossa oli myös ambulansseja. Tulitauko oli murentunut 27. - 28. syyskuuta. Liittoarmeija aikoi vapauttaa Vukovariin ja Osijekiin saarretut sotilaansa sekä hyökätä Vinkovciin.

1. lokakuuta käytiin ankaria taisteluja monin paikoin Kroatiassa, mm. Vukovarissa. Dubrovnikin esikaupunkeja tulitettiin rajusti, vanha kaupunki säästyi vielä tulitukselta. Dubrovnikia tulitettiin ainakin kahden laivan voimin mereltä, ja armeija ampui kranaatinheittimin ja tykistöllä Montenegrosta ja Bosniasta. Liittoarmeija vaati kroaattien saartamien kasarmien tyhjentämistä EY:n valvonnassa syyttäen tietenkin kroaatteja kasarmien saarron jatkamisesta. Liittoarmeijan mukaan oli menossa "joukkomurha armeijaa vastaan". Armeija pyrki vetäytymään osasta Kroatiaa ja vahvistamaan joukkojaan toisaalla Kroatiassa.

Tilanne kuumeni Kroatiassa. Serbian mukaan "jokaisen armeijalle kuuluvan kohteen valtaaminen kostetaan tuhoamalla jokin Kroatialle tärkeä kohde". Armeija aikoin hyökätä kasarmien valtauksen takia. Serbialle eivät käyneet EY:n rauhanturvajoukot. Ranska kannatti 30 000 miehen raskaasti aseistettuja rauhanturvajoukkoja Jugoslaviaan. Kroaatit painostivat monia kasarmeja antautumaan. Ainakin Bjelovarissa vallattiin yksi kasarmi asevoimin. Armeijan yksiköt olivat taas avoimesti mukana sodassa. Serbiasta siirtyi reserviläisä Sidiin, josta Vinkovciin ja Vukovariin.

Lokakuun alun suurhyökkäys

Lokakuun alussa serbit hyökkäsivät Zadariin ja Karlovaciin sekä Dubrovnikiin, Sisakiin ja kaakkoiseen Hertsegovinaan Bosnia-Hertsegovinassa. He tukkivat kaikki maa- ja meritiet. Lokakuussa serbit miehittivät strategisia kohteita kuten Maslenican sillan ja yrittivät myös hajottaa niitä. Vukovarissa vauriot olivat kaikkein suurimpia.

2. lokakuuta oli kiivaita taisteluita: Dubrovnikia vastaan hyökättiin kolmelta suunnalta, vanhakaupunki säästyi kuitenkin ilman vaurioita. Tudjman lupasi lopettaa sodan, jos liittoarmeija lopettaa. Laivasto ja liittoarmeija hyökkäsivät Dubrovnikiin, kaupunki oli lähes eristetty ulkomaailmasta ja oli armeijan joukkojen ja laivaston saartama. Kaupunkia tulitettiin Montenegrosta ja Bosnia-Hertsegovinasta.

Serbien harjoittama hävitystoiminta oli näkyvintä Gospicissa, josta oli puolet hajalla. Gospicin kroaattijoukkoja johti "Kroatian suojeluskunnan" johtaja Tihomir Oreskovic. Kroaattisairaalaa ja vanhainkotia tulitettiin. Serbien hallitsemia kyliä oli muutaman kilometrin päässä kaupungin itä- ja kaakkoispuolella, kroaattien asemia länsi-ja pohjoispuolella. Gospicissa oli 60% kroaatteja, 30% serbejä. Kaupunkia puolustavien kroaattijoukkojen moraali oli korkea. Kuun loppupuolella tälle rintamalle ollut tullut mm. Kosovon albanialaisia. Liittoarmeijan tuliylivoima oli kiistaton. Bjelovarissa taisteltiin, kaupunki oli ilman vettä ja sähköä.

Liittoarmeijassa serbialainen linja oli syrjäyttänyt joukon maltillisempia Jugoslavia-linjan upseereita, puhuttiin jopa puolustusministeri Valjko Kadijevicin erottamisesta. Jugoslavian armeija uhkasi Kroatiaa.

Serbian vallankaappaus Jugoslavian jäänteissä

3. lokakuuta Serbia otti vallan Jugoslaviassa: Jugoslavian presidenttineuvosto josta oli paikalla 4/8, otti päätäntävallan ja siirtyi yksimielisyyspäätösten sijasta enemmistöpäätöksiin. Tämä merkitsi käytännössä vallan siirtymistä Jugoslaviassa virallisestikin Serbialle, koska Kosovo, Montenegro, Vojvodina olivat Serbian komennossa. Serbian vallankaappaus sinetöi sodan rintamat. Kroatian sodassa eivät Punainen Risti ja lehdistötunnus suojanneet, Osijekin sairaalan leikkaustilat jouduttiin siirtämään kellariin. 10 lehdistön kuvaajaa oli kuollut Kroatian sodassa, näistä noin puolet ulkomaisia. Liittoarmeijan kenraali Andrija Raseta vaati 50000 asukkaan Dubrovnikin puolustajia antautumaan. Dubrovnik oli ollut merkittävä keskus noin 1300 -- 1800. Ainakin 5 kuoli Dubrovnikissa. Hälytystila jatkunut pari päivää. Jugoslavian mukaan 2. lokakuuta alkaneessa hyökkäyksessä kuollut 22, Kroatian radion mukaan kymmeniä. Liittoarmeija tulitti Zadarin läheltä Pagin saarelle vievää siltaa. Vukovarissa piirittäjät sulkivat lähikyliin johtavat ainoan tien, ja kaupunkia tulitettiin raskaimmin koskaan. Sodassa oli syntynyt 150000 pakolaista, ja 35000 pakeni Unkariin. Siviilejä kuoli, luokkaantui ja pakeni. Kirkkoja ja kulttuurikohteita pommitettiin. 188 kroaattien kulttuurirakennusta vaurioitunut, näistä 120 kirkkoja. Ensimmäinen sodassa vaurioitettu kirkko oli Slovenian taisteluissa Gornja Radgonassa, kun armeijan yksiköt ampuivat kasaan kirkontornin. Kirkkojen tuhoamisella hyökättiin kroaattien kulttuuria vastaan. Sloveenit ja kroaatit olivat katolilaisia, serbit ortodokseja. Toisessa maailmansodassa ustasha-liike oli ollut vahvasti katolilainen.

4. lokakuuta päättyi hyökkäys Sibenikiin. Tällöin oli kuollut noin 30, joista 2/3 siviilejä. Kaupungin katedraaliin oli ammuttu reikiä. Kaupungin vanhaan osaan oli ammuttu 10 kranaattia. Kroaattiasukkaita pakeni Kupa-joelta. Kroaatteja vetäytyi Banijasta sekä liittoarmeija ja tshetnikit enenivät kohti Zagrebia, ollen melko kaukana kaupungista. Liittoarmeija pommitti televisiotorneja ja monia paikkauntia.

5. lokakuuta jatkuivat kiivaat taistelut Kroatiassa ja samaan aikaan uusia taisteluja puhkesi. Tulitaukosopimukseen ei päästy Kadijevicin ja Tudjmanin neuvotteluissa, uusi neuvottelu oli määrä pitää jonkun ajan kuluttua. Serbien liittoarmeija vaati kasarmien saarron lopettamista, kroaattien johtaja Tudjman vaati tulitaukoa. Liittoarmeija lähestyi Dubrovnikia, ja yritti vallata kroaattien asemia. Taistelut keskittyivätkin juuri Dubrovnikin lähelle sekä Karlovaciin ja Sisakiin. Näiden kaupunkien menettäminen olisi vaarantanut Zagrebin, kroatian pääkaupungin. Liittoarmeijan paikallinen komentaja Raseta kiisti rypälepommien ja napalmin käytön siviilejä vastaan ja piti hyökkäystä Zagrebiin mahdollisena. Dubrovnikissa oli kuollut 6 siviiliä ja 4 kroaattien kansalliskaartilaista 5 päivän kuluessa. Armeija päästi lääkkeitä ja EY-tarkkailijoita kuljettavan aluksen Dubrovnikiin. Zagrebissa oli yöllä pimennys, ilmahälytys kuudessa kaupungissa, lentokoneet tulittivat 2 kertaa Zagrebin pohjoispuolella olevaa TV-tornia. Slovenia vaati täyttä itsenäisyyttä, maan vähemmistöt olivat hallitukselle lojaaleja. Slovenian kansallissankarit olivat kirjailijoita. Slovenialle tukalassa tilanteessa oleva Kroatia oli taakka, kannatettiin maan erillistä tunnustamista Kroatiasa riippumatta. 1. lokakuuta tulisivat maassa käyttöön omat setelit ja passi. Slovenian ja Kroatian välisen rajan tarkkalilua tehostettava Kroatian sodan takia. Slovenian EY-tarkkailijoiden toimiaika päättyisi 13. lokakuuta. Arvostetun belgradilaisen lehden Borban mukaan 2500 oli kuollut kesäkuun 25. päivän jälkeen. EY ei enää tunnustanut Jugoslavian presidenttineuvoston päätöksiä, koska Serbia ja Montenegro olivat kaapanneet neuvoston. EY:n ulkoministerit vaativat Hollannissa tulitauon noudattamista, mutta 4. lokakuuta solmittu tulitauko ei johtanut käytännössä mihinkään. Armeija moukaroi Duga Resaa ja Karlovacia.

Uusi suurhyökkäys Kroatiaan alkaa

6. lokakuuta taistelut Kroatiassa kiihtyivät entisestään, kun liittoarmeijan toinen suurhyökkäys maahan alkoi. EY:n määräaika Kroatian itsenäisyyden jäädyttämiselle oli kulumassa umpeen. Taisteltiin mm. Kravarskossa. Tulitaukosopimusta ei ollut ehditty edes kopioida kunnolla kun serbit hyökkäsivät raivokkaasti. Liittoarmeija hyökkäsi kaikilla rintamilla Kroatiassa. Karlovacin kaupungin ympärillä oli kovia yhteenottoja. Serbiasta johdettu armeija tulitti kiivaasti monia kaupunkeja, mm. Dubrovnikia. EY syytti liittoarmeijaa ja Serbian tasavallan johtoa kohtuuttomasta ja kurittomasta sodasta Kroatiassa ilmoittaen että "yhä traagisempia tietoja tulee keskelle EY:n kokousta". EY lupasi ystävällismielisille osatasavalloille apua. Ilmahälytykset häiritsivät yleistä liikakannallepanoa Kroatiassa. EY uhkasi Serbian ja Montenegron täydelläkauppasaarrolla, jos tulitauko ei pidä 7. lokakuuta ja vaati Jugoslavian sotaan syyllisiä oikeuteen. Kroatian hallitus ei pitänyt EY:n talouspakotteita riittävinä. 6. lokakuuta tulitettiin Dubrovnikin keskustaa ja vanhaakaupunkia. Kaupungin lähellä oli metsäpaloja ja taisteluja. Franjo Tudjman kehotti en "koko Kroatian väestöä puolustamaan kotimaataan", mikä oli sodan julistus liittoarmeijalle. Sala-ampujat tulittivat japanilaista TV-ryhmää, ja kaksi japanilaista haavoittui armeijan tulituksessa. Liittoarmeija tulitti Karlovacin vanhainkotia, läheisen Kupa-joen rannalla käytiin taisteluja. Kroatian mukaan 100 haavoittui. Zadarissa syntyi rajuja katutaisteluja, kun liittoarmeijan sotilaat murtautuivat ulos kasarmeista. Armeija käytti tappavia rypälepommeja, hyökkäsi lentokonein, tykistöllä ja kranaattinheittimillä sekä sytytti metsäpaloja ja esti sairaankuljetuksia. Plocea tulitettiin, Zagrebiin hyökättiin lentokonein. Räjähdyksiä kuultiinn Kroatian pääkaupungin laidoilla. Taistelut lähenivät Zagrebia muutaman kymmenen kilometrin päässä sieltä. Franjo Tudjman sanoi: "Olemme valmiit taistelemaan vapaudestamme ja Kroatian puolesta yhden ja ikuisen Kroatian yllä".

Sota virallisestikin , itsenäisyyden jäädytys päättyy

7. lokakuuta kului EY:n asettama itsenäisyyden jäädytyksen määräaika umpeen. Kroatian ja Slovenian parlamentit vaativat itsenäisyyttä, ja Slovenia aloitti rajan valvonnan ja päätti omasta rajayksiköstä. Liittoarmeijan aluekomentaja Raseta ja Kroatian presidentti Franjo Tudjman sanoivat suoraan, että nyt on sota. Tulitauko keskiyöllä, aamulla oli hajanaisia yhteenottoja. Liittoarmeija siirsi Kroatiasta otettuja sotavankeja Bosnian serbialueille Banja Lukaan. Franjo Tudjman vahvisti, että valtaamalla liittoarmeijan kasarmeja Kroatia hankkii aseita, ja että Kroatia aikoo jatkaa kasarmien saartoa ja hyökätä niitä vastaan. Zagrebin alueella oli liittoarmeijalla 2 isoa kasarmia, ohjusasemia ja kaupungin ulkopuolella useita JNA:n yksiköitä. Rasetakin myönsi, ettei saarretussa Dubrovnikissa ole saarrettuja armeijan kasarmeja. Raseta oli itse Zagrebin keskustan ksarmilla kroaattijoukkojen saartamana. Rasetan mukaan oli tullut aika, jolloin mihinkään ei enää voinut uskoa. Kroatian johto oli hänen mukaansa pettänyt kaikki lupauksensa. Hänen mukaansa liittoarmeija noudattaa Haagin sopimusta, ja että armeijan iskuista päättää "korkein johto". Rasetan mukaan "Kroatian johdossa ei ole ketään kenen kanssa neuvotella" ja hän uhkasi että armeija iskee Zagrebin teollisuus- ja sotilaskohteisiin. Dubrovnikia voi Rasetan mukaan pommittaa, koska "onko mikään rakennus arvokkaampi kuin ihmishenki", tarkoitaen tällä kroatian kasarmeihin saarrettuja liittoarmeijan sotilaita. Rasetan mukaan Kroatian joukot vallanneet taistelulla Samoborin ksarmit aamuyöllä, 20 km päässä Zagrebista, taistellen aamuun asti. Zagrebin toisella puolella Velika Bunassa taisteltiin kasarmilla vielä aamupäivällä. Pommit sytyttivät tulipaloja. Zagrebin lähellä oleva Kersetinacin kylä oli raunioina.

Kroatian presidentin palatsin pommitus

Kaksi päivää sen jälkeen kun Tudjman kutsui kansalaisiaan puolustamaan Kroatiaa suurserbialaista suurvaltapolitiikkaa vastaan (5. lokakuuta), liittoarmeijan lentokoneet pommittivat Banski Dvoria eli presidentin palatsia aikomuksenaan eliminoida presidentti Tudjman, joka kuitenkin pelastui täpärästi. Samaan aikaan palatsissa olivat myös Jugoslavian kroaattiliittopresidentti Stipe Mesic ja maan pääministeri Ante Markovic, joka oli myös kroaatti. Liittopresidentti Stipe Mesic oli virallisesti Jugoslavian armeijan ylipäällikkö. Kaksi hävittäjäkonetta oli lentänyt kello 15:00 Zagrebin yllä ja kovat räjähdykset vapisuttivat ns yläkaupunkia, jossa presidentinpalatsi oli. Koneet ampuivat raketteja hallituspalatseihin. Koneiden tuloa edelsi ilmahälytys ja rakettien osuttua savua nousi yläkaupungin mäeltä. Kattokruunu oli tipahtanut neuvotteluhuoneen pöydälle. Markovic syytti hyökkäyksestä Jugoslavian puolustusministeri Veljko Kadijevicia. Zagreb rentoutui kuitenkin jo parin päivän kuluessä hyökkäyksestä. serbipropaganda väitti kroaattien itse räjäyttäneen pommit.

8. lokakuuta Slovenissa oli enintään 300 liittoarmeijan sotilasta, joiden olisi poistuttava 10. lokakuuta mennessä. Slovenia perusti raja-asemia ja oman valuuttansa, joka oli tolar, taaleri. Slovenia ilmoitti sanovansa hyvästit Jugoslavialle ja olevansa itsenäinen. Maan pankit olivat kiinni valuutanvaihdon takia. Britannia: Jugoslaviaa ei tule pitää pakolla koossa, Italian mukaan Jugoslaviasta olisi tehtävä IVY:n kaltainen löyhä sopimusliitto. EY aloitti valmistelut Jugoslavian saartamiseksi. Saarron toimeenpano veisi muutaman päivän. Kroatian mukaan liittoarmeija olisi tulittanut maan kansalliskaartin tukikohtia maasta maahan-ohjuksilla. Kroatian kansalliskaartin päällikkö Imre Agotic ja liittoarmeijan 5. sotilaspiirin komentaja Andrija Raseta neuvottelivat ensimmäistä kertaa. Kroatian radio ja televisio aloittivat lähetyksen tervehtimällä uutta Kroatiaa. Parlamentti ilmoitti katkaisevansa kaikki siteensä Jugoslaviaan. Armeija ilmoitti luopuvansa taisteluista, jos sen kasarmien saarto loppuu, ja Kroatia ei suostunut tähän.

9.lokakuuta EY aikoi tunnustaa Slovenian ja Kroatian ensi tilassa. Tudjman ja liittoarmeijan päällikkö Kadijevic neuvottelivat armeijan vetäytymisestä osasta Kroatiaa, Milosevic suostui alustavasti EY:n neuvottelukutsuun. Kroatiaan syntynyt lupaavan tulitauon alku, aseet olivat vaienneet useimmilla rintamilla. Vukovarissa taisteltiin yöllä eniten. Liittoarmeijan aluevarapäällikkö Rasetan mukaan armeija haluaisi vetäytyä Zagrebista. Kroatiassa oli noin 200000 miestä aseissa. Liittoarmeijan 5. ryhmän varakomentaja Andrija Raseta, joka oli Zagrebin kasarmissa saarrossa, sanoi, ettei osaa sanoa, ovatko liittoarmeijan joukot kontrollissa. Raseta lievensi kantaansa, että presidentinpalatsin räjähdykset olisivat kroaattien itsensä aiheuttamia. Levollisen Rasetan mukaan ollaan "luottamuksen luomisvaiheessa". Tämä saattaa viitata siihen, että Slobodan Milosevic olisi ajatellut vallannensa riittävästi alueita Kroatiassa.

9. lokakuuta aikaisemmin vastahakoinen Ranska siirtyi Kroatian tunnustamisen kannalle. Vukovaria yritettiin avustaa ulkopuoleta. Tulitaukosopimuksen mukaan Zagrebissa oleva Borongain suuri kasarmi olisi vapautettava saarrosta ja tyhjennettävä piakkoin. Vukovarin taistelut olivat kiivaita, tulitauot eivät siellä pitäneet, koska sodalla oli siellä oma liikevoimansa, kostettiin herkästi puolin ja toisin.

10. lokakuuta Jugoslavian armeija lupasi vetäytyä Kroatiasta kokonaan kuukauden kuluessa. Vetäytyminen alkeisi heti, kun Kroatia lopettaisi kasarmien piirityksen. Vetäytymisneuvottelut kestivät viisi tuntia, kolme tuntia aiottua pidenpään. Neuvottelut käytiin ankaran paineen alla. Sovittiin, että mikä tahansa poliittinen ratkaisu käy, ja että yksipuolisia rajojen muutoksia ei tehdä Jugoslaviassa. Neuvostoliiton presidentti Gorbatsov kutsui serbejä ja kroaatteja Moskovaan neuvotteluihin. Liittoarmeijan ylipäällikkö Kadijevicin mukaan JNA noudattaa sopimusta, ja Jugoslavian kriisi ratkeaa poliittisin keinoin. Mutta samana päivänä EY:n parlamentti syytti Serbian hallitsemaa liittoarmeijaa Jugoslavian taisteluista. EY lupasi jatkaa keskustelua Slovenian ja Kroatian tunnustamisesta, vaikkei missään nimessä suostunut tunnustamaan maiden itsenäisyyttä. Monissa Jugoslavian osissa taisteltiin tulitauosta piittaamatta, ja Osijekissa ja Vukovarissa oli kiivaita taisteluja , siellä "Armeija vastasi tulitukseen vasta kun sotilaiden henki oli vaarassa" Kroatian keskiosissa Pakracissa ja Nova Gradiskassa taisteltiin. Vukovarissa kuoli ainakin 9 kroaattia ja 32 loukkaantui, kaupungissa taisteltiin kaduilla. Kroatian mukaan armeija rikkoi tulitaukoa, koska ei lopettanut kaupungin saartoa.

11. lokakuuta taisteltiin Pakracin lähellä. Liittoarmeija ja Serbian johto kieltäytyivät vetämästä armeijan joukkoja Kroatiasta , koska niiden täytyi suojella maan serbivähemmistöä "fyysistä tuhoa vastaan". Liittoarmeija esti avustussaattueen saapumisen Vukovariin. Saattue pysähtyi hajanaiseen ammuskeluun. Tarkkailijoiden mukaan tämä viittasi siihen, ettei EY hallitse Jugoslavian kriisiä. Kasarmin saarto Zagrebissa lopetettiin, ja vastaukseksi liittoarmeija purki omia tiensulkuja Kroatian kaupungin ympäristöstä. Serbia sanoi, ettei sillä ole aluevaatimuksia ja laajentumispyrkimyksiä Kroatiassa.

12. lokakuuta päivänä serbit ja kroaatit yrittivät sopia konfliktia. Samana päivänä Dubrovnikin pommitus jatkui ja kaupungin ei-tyhjissä hotelleissa majaili pakolaisia ja varuskuntalaisia. Taistelut jatkuvat kiivaina Itä- ja Keski-Kroatiassa ja puhkesi uusia taisteluja. Vukovariin matkalla ollut 50 rekan avustussaattue joutui kääntymään takaisin. Oli sovittu Zagrebin Borongain varuskunnan saarrosta, ja kun JNA aloitti vetäytymisensä sieltä, kaikkia ajoneuvoje ei päästetty pois varuskunnasta. Taistelu alkoi kroatialaisessa Karlovacin kaupungissa, josta tuhannet ihmiset pakenivat. Osijekia, Vukovaria ja Borovo Naseljea tulitettiin tykeillä. Liittoarmeijan evakuointi Zadarin kaupungista jatkui, ja armeijan edustajat poistuivat tulitaukokokouksesta. YK-lähettiläs Cyrus Vance saapui Belgradiin. Dubrovnikiin vievä tie oli serbien ja kroaattien katkaisema noin 30 kilometrin päässä Dubrovnicista pohjoiseen. Banicissa olivat kroaattien asemat ja 2-3 kilometriä etelään siitä, Slanossa, liittoarmeijan asemat. Banicin ympäristön puusto ja pensaisto oli palanut laajalti, ehkä tykin ammusten sytytettyä metsäpaloja. Slanon suunnalla oli hajanaista tulitusta. Dubrovnikissa pestiin vaatteita merivedellä. 50 kilometrin päässä Dubrovnikista oli tien varressa 2 palanutta henkilöautoa, joita oli tulitettu lantokoneista. Vanha linnoituskaupunki Ston oli kroaattien kansalliskaartin hallinnassa, vuorilla lähellä Stonia oli serbien sala-ampujia. Serbiassa ja Bosniassa oli polttoainepula bensiinisaarron takia.

13. lokakuuta serbisissit tekivät kranaatti-iskuja Osijekiin, kaupungin asukkaat pakenivat pommisuojiin. Jugoslavian sodasta oli tullut "Euroopan Libanon", maltillisuus oli harvinaista. Cyrus Vance aloitti Belgradissa neuvottelut Markovicin ja Milosevicin kanssa. Avustussaattue saapui Vukovarin lähelle liittoarmeijan suojeltua sitä serbisissien kuritonta toimintaa vastaan. Vukovarin ympäristöä, Vinkovcia, Nustaria ja Marincia tulitettiin kiivaasti tykeillä ja kranaateilla. Vukovarin taisteluissa kaatui 8. Pakracissa ja Nova Gradiskassa Keski-Kroatiassa oli kiivaita taisteluja.

13. lokakuuta Jugoslavian lauvaston alus partioi Dubrovnikin lähellä pitäen saartoa yllä.

14. lokakuuta Sibenikissä alkoi olla huono ilmapiiri serbejä kohtaan, kaupungissa oli 40000 asukasta ja 8000 pakolaista. Rintama oli noin 20 kilometrin päässä sisämaassa. Sibenikissä 9 armeijan kasarmia, joista 3 vallattu. Liittoarmeija ampui kasarmeista kerrostaloja, joissa saattoi olla kroaattien tarkka-ampujia. EY:n avustussattue joutui kääntymään takaisn piiritetystä Vukovarista. EY halusi löyhää Jugoslaviaa. Uusi huippukokous oli määrä pitää 18. lokakuuta. Vukovarissa oli saarrettuna 14000 avun tarpeesa olevaa asukasta,300 haavoittunutta pitäsi evakuoida sairaalasta, mutta paiaklle saapuvalle avustussaattueelle aiheuttivat odottamattomia ongelmia kaikki sotivat osapuolet. Kiivaat taistelut jatkuivat Vukovarin ja muiden kaupunkien ympärillä. Niin 50 ajoneuvon avistussaattue kääntyi kohti kroaattien hallitsemaa Vinkovcia.

23. lokakuuta 1991 Serbia torjui länsimaitten ajatuksen Kosovon ja Vojvodinan autonomiasta.

31. lokakuuta Balgradin televiosion mukaan liittoarmeija ja serbisissit olivat valmiit vapauttamaan lopullisesti Vukovarin. Avustussaattue dubrovnikiin. EY ei enää rauhansuunnitelmassaan vaatinut Kosovolle ja Vojvodinalle itsehallintoa myönnytyksenä Serbialle.

Hyökkäys Dubrovnikia vastaan

Pääartikkeli: Dubrovnikin piiritys

29. syyskuuta serbit hyökkäsivät Dubrovnikin lähistölle. Dubrovnik on tunnettu matkailukohde, "Adrianmeren helmi" ja "Kroatian kaupunkien kruunu". Ensimmäiset kaupungin tulitukset alkoivat 1. lokakuuta jolloin ainakin kaksi laivaa tulitti kaupunkia mereltä. Samaan aikaan tykistö ja kranaatinheittimet tulittivat kaupunkia Bosnia-Hertsegovinasta. Kaupungin saarto alkoi 2. lokakuuta, jolloin vesi, sähkö ja muut toimitukset kaupunkiin katkaistiin. Kaupunkia tulitettiin ankarasti tykistöllä ensimmäisen kerran 6. lokakuuta, mikä aiheutti huomattavia vaurioita myös historiallisesti arvokkaalle vanhalle kaupungille. Joulukuussa saarrettuun Dubrovnikiin osui 2000 kranaattia, minkä jälkeen pommitus heikkeni. Kaupungin satamassa olleita veneitä upotettiin tulittaen, ja asukkaat pelkäsivät tulitusta muurien suojassa. Dubrovnikia ei kuitenkaan vallattu, vaikka serbien asemat olivat lähimmillään alle kilometrin päässä kaupungin keskustasta olevilla kukkuloilla.

Lokakuussa perustettiin Kroatian armeija HV, Hrvatska Vojska. Kroaatit voittivat Bracin kanavalla ja torjuivat liittoarmeijan hyökkäyksen Peljesacista etelään. Kuun puolivälissä serbiarmeija miehitti Dubrovnikin lähistöillä olevan Cavtatin ja tyhjensi Itä-Slavoniassa olevan Ilokin kaupungin 17. lokakuuta kansainvälisistä tarkkailijoista huolimatta, ajaen pois 5000 joista ehkä 3000 kroaattia. Väestön väitettiin lähteneen vapaaehtoisesti, vaikka heidät pakotettiin lähtemään välittömästi. Talot poltettiin tai muuten hävitettiin. Ennen sotaa Ilok tunnettiin valkoviinistään, mutta tänä vuonna viinitarhat mätänivät.

Myöhäissyksyn taistelut

1. marraskuuta Kroatiassa oli 300 000 pakolaista. Dubrovnikin pommitus kiihtyi marraskuussa, ja serbit hyökkäsivät seuraaviin kaupunkeihin: Slunj, Nova Gradiska, Pozega ja Pakrac. Marraskuun puolivälissä Kroatian laivasto voitti kuitenkin Jugoslavian laivaston Splitissä sekä Korculan kanavalla ja mursi näin Splitin merisaarron.

EY valmisteli serbien vastaisia talouspakotteita, ellei osatasavalta hyväksy EY:n rauhansuunnitelmia. Milosevicin mukaan Serbia ei taivu rauhaan uhkavaatimuksin. Itävallan varaliittokansleri Busek suositteli Jugoslaviaa taloussartoon, ja kansainvälistä liittoumaa Jugoslaviaa vastaan ja myös Slovenian ja Kroatian tunnustamista. Jugoslavian presidentti stipe Mesicin mukaan länsimaat unohtivat Kroatian itsenäisyystaistelun.

1.-2. marraskuuta kuoli ainakin 35 kroaattia, 10 000 pakolaista.

3. marraskuuta Stipe Mesic: jos ei öljysaartoa, eivät Jugoslavian vastaiset talouspakotteet tehoa. Milošević torjui saartouhkaukset eikä hyväksynyt rauhankokouksen lähtökohtaa, jonka mukaan Jugoslavia oli hajonnut. EY pelkäsi sodan leviämistä muihin osatasavaltioihin. EY halusi purkaa liittovaltion. Luzacin esikaupunki Vukovarissa vallattiin tänään ja serbit olivat 200 metrin päässä kaupungin keskustasta. Tuhansia serbikyläläisiä pakeni Slavoniassa Kroatian hyökkäyksen alta. Dubrovnikissa oli suuria vaurioita Gruzin ja Lapacin kaupunginosissa. Liittoarmeija jatkoi hyökkäystä Kroatiassa tykistön ja pommitusten tukemana. Serbit halusivat vallata mahdollisimman suuria alueita Kroatiasta ennen EY:n talouspakotteiden alkua 5. marraskuuta 1991. Eri puolilla Kroatiaa ammuttiin tykistötulitusta, joka oli lähes kiivainta 4 kuukautta kestäneiden yhteenottojen aikana. Serbia torjui EY:n rauhanaloitteen.

5. marraskuuta Kroatian viranomaiset eivät vahvistaneet serbien väittämää kroaattien hyökkäystä serbikaupunki Sidiin. Vukovarissa ja Osijekissa ankaria taisteluja. EY vaati tasavallan nykyisten rajojen säilyttämistä ja uhkasi talouspakotteilla, Serbia taas ehdotti serbien eroamista Kroatiasta ja liittymistä Serbia-Montenegroon. Serbia-Montenegro torjui EY:n rauhansuunnitelman jo kolmannen kerran. Serbian kansasta oli suurin osa valmis taloussaartoon tukeakseen Serbiaa. 12. tulitauko. Serbien mukaan kroaatit hyökkäsivät serbikaupunki Sidiin joka oli tukikohta hyökkäyksessä Osijekia, Vukovaria ja Vinkovcia vastaan. Täydellisessä yllätyshyökkäyksessä aiheutui suuria vahinkoja.

18. marraskuuta surmattiin 80 kroaattia Zadarin lähellä. Zadaria tulitettiin, ja Maslenican silta, joka oli ainoa yhdystie Pohjois- ja Etelä-Kroatian välillä, tuhottiin. Tämä silta rakennettiin uudestaan ja tuhottiin monta kertaa sodan aikana. Vukovarin kaupunki, jota oli piiritetty kolme kuukautta, vallattiin samana päivänä. Serbipiirittäjien tykit olivat jauhaneet alussa tehokkaasti puolustautuneen kaupungin raunioläjäksi. Puolustajat teloitettiin mukaan lukien sairaalassa olleet haavoittuneet. Kaupungin nälkiintyneet asukkaat lähtivät kansallisuuden mukaan serbi- tai kroaattialueille ja kaupunki tyhjeni. Kroaatteja ja muita ei-serbejä ajettiin pois Vukovarin ympäristöstä ja etninen puhdistus jatkui.

18. marraskuuta serbit puhdistivat etnisesti Škabrnjan kylän. Tapahtumasarja oli tyypillinen puhdistus. Lyhyehkön kranaatinheitinkeskityksen jälkeen serbit valtasivat kylän, joka oli heikommin puolustettu kuin lokakuussa. Lokakuussa kyläläisten omat puolustajat olivat lukuisampia ja raskaammin aseistettuja kuin nykyiset Kroatian joukot. Kylän puolustajat tuhosivat yhden kuljetusajoneuvon ja tankin, mutta kahdesta suunnasta, Zemunik Gornjista ja Biljanesta tulevat hyökkääjät voittivat pian puolustajat. Serbisissit etenivät Ambarin kylään, missä surmasivat saamansa vangit. Škabrnjan kylässä serbit tappoivat lisää ihmisiä ja ottivat joitain siviilejä vangeikseen. Päivän päätyttyä 43 kroaattisiviiliä ja 15 kroaattisotilasta oli surmattu. Seuraavien muutaman päivän aikana surmattiin lisää siviilejä, niin että serbit olivat tappaneet 86 siviiliä. Suuri osa kylästä poltettiin, ja 26 ruumista haudattiin kylän keskelle joukkohautaan.

Marraskuun lopussa liittoarmeija joutui myöntämään, että sotilaskarkuruus on ongelma Kroatian sodassa. Genevessä kirjoitettiin sopimus liittoarmeijan kasarmeihin piiritettyjen joukkojen vetäytymisestä 23. marraskuuta. Koska serbiarmeija oli rikkonut kymmeniä tulitaukoja, EU määräsi lopulta sanktiot Serbiaa ja Montenegroa vastaan 2. joulukuuta. Tämä ei tietenkään pysäyttänyt serbiarmeijaa. 6. joulukuuta Dubrovnikia pommitettiin ehkä kaikkein rajuimmin sodan aikana. Seuraavana päivänä Badinterin komitea päätteli, ettei Jugoslavian sosialistista liittotasavaltaa enää ollut olemassa.

19. joulukuuta Krajina julistautui itsenäiseksi nimellä Krajinan serbitasavalta. Todellisuudessa se oli pitkälti Serbian Miloševićin ohjaama nukkevaltio. Joulukuussa monet Euroopan maat tunnustivat Kroatian ja Slovenian, mitä arvosteltiin voimakkaasti sanoen sen laajentavan sotaa. Toisten mielestä lännen "ei tehdä mitään" -politiikka suosi serbejä, koska Jugoslaviassa sodittiin kuitenkin ja eniten aseita omistaneella serbijohtoisella liittoarmeijalla oli vahvin asema.

Lähteet

• Marita Vihervuori: Tervetuloa helvettiin: välähdyksiä Jugoslavian perintösodasta, Otava 1999,ISBN 951-116-390-6