Para (henkiolento)
Para (ruots. bära tai bjära) on länsisuomalaisessa ja ruotsalaisessa kansanperinteessä tunnettu maatilan tai talon haltija, eräänlainen tonttu, ja myös omistajansa apuolento. Para on kuitenkin nykyajan tarinoiden herttaisista tontuista poiketen kuvattu usein pelottavan näköiseksi ja voimalliseksi olennoksi. Paraa kuvataan tyypillisesti pyöreäksi kuin lankakerä tai tuohirullan näköiseksi, mutta lisäksi para saattoi olla myös kissan, linnun tai sammakon muodossa. Pallomainen muoto oli tavallisempi ruotsalaisessa perinteessä ja eläimen hahmo suomalaisessa. Paran tehtävä oli talon ja omistajansa auttaminen ja varallisuuden kasvattaminen. Parat kävivät usein varastamassa muiden ihmisten tai perheiden omaisuutta tai maitoa heidän lehmistään ja toivat sen emännälleen tai isännälleen. Para ja sen omistaja olivat yhteydessä toisiinsa niin, että jos paraa vahingoitti, myös sen lähettäjä loukkaantui.[1]
Paran ominaisuuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paran saattoi omistaa varsinkin noita. Noitavainoissa ihmisiä on syytetty paran omistamisesta. Kirkkojen seiniin on Pohjois-Euroopassa ja Suomessakin toisinaan kuvattu noita kirnuamassa paran tai muun vastaavanlaisen apuolennon varastamaa maitoa, apuolento vierellään. Tällainen kohtaus on myös Lohjan kirkon seinässä, johon kuvatut parat ovat yksisarvisia, isokorvaisia pirua muistuttavia olentoja.lähde?
Para saapuu kutsuttaessa talon väen tai emäntänsä avuksi, mutta myös vaatii palveluksia, kunnioitusta ja ruokaa. Paran saattoi kutsua avuksi, jos esimerkiksi osasi oikean loitsun. Eräässä tarinassa tällainen loitsu kuului:
Synny para, synny para!
Ei ole silmää näkemässä,
Eikä korvaa kuulemassa!
Toinen versio:
Synny para, synny para,
saat puolen ruumiistani,
Saat puolen sielustani!
Juhannusyönä saatettiin vilja-aitan avaimenreiästä kuunnella, kuuluisiko viljan laskemisen ääntä. Jos kuuluisi, niin siellä olisi para laskemassa viljaa, ja silloin tulisi hyvä sato. Jos taas rahakirstu kilisisi itsekseen, niin para olisi rahoja laskemassa, ja toimeentulo olisi turvattu.lähde?
Seiskarissa ja Lavansaaressa para tunnettiin voi-, maito- ja kananmunavarkaana, joka oli ruskeampi kuin orava.[3]
Paranvoiksi nimetty limasienen epäiltiin kansanperinteessä olevan peräisin siitä, että para häirittynä oksentaisi ulos osan kähveltämästään voista. Tämän vuoksi paranvoita on kutsuttu myös paranpaskaksi tai -oksennukseksi.[1]
Paraa ei voinut vahingoittaa luodeilla, mutta jos sen pystyi tappamaan, siitä seurasi myös sen omistajan kuolema. Jäljelle parasta jäi vain kolme palanutta tikkua.[1]
Paran alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Šamanistiset kulttuurit kaikkialla maailmassa tuntevat paraa muistuttavia haltijoita sekä apuolentoja, ja ilmeisesti tällaisia on tunnettu Suomessa jo kauan sitten. Paran katsottiin olevan hahmottunut noidan sielusta ja olevan sen sielueläin.[4] Noita (eli tietäjä, parantaja) siis itse vaelsi paran hahmossa. Siitä, oliko noita tällöin tietoinen itsestään, eivät kirjoitukset anna selvyyttä.
Ruotsissa kerrottiin noitien saavan paransa Saatanalta käydessään Blåkullassa. Suomessa katsottiin, että para oli jollain tavalla valmistettu, esimerkiksi asettamalla lankakerän tai värttinän sydämeksi ehtoollisleipä. Liikkuessaan valmis para otti eläimen hahmon.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hamari, Risto, Martti Korhonen, Timo Miettinen ja Ilmar Talve: Suomenlahden ulkosaaret - Lavansaari, Seiskari, Suursaari, Tytärsaari. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1996. ISBN 951-717-879-4.
- Turunen Ari: Pahan_merkit - eli taikauskoisten tapojen tarina. Atena, 1997. ISBN 951-796-068-9.
- Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-861-9.
- Alf Henrikson, Disa Törngren, Lars Hansson: Suuri tarukirja, s. 288. Suomentanut Hannu Hiilos, Antti Nuuttila, Kari Nenonen. Koko kansan kirjakerho. ISBN 951-864-014-9.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||