Pappilanautio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pappilanautio
Но́вая Пу́стошь, Novaja Pustoš

Pappilanautio

Koordinaatit: 59°53′13″N, 30°42′50″E

Valtio Venäjä
Alue Leningradin alue
Piiri Seuloskoin piiri
Kunta Rosmittala
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
Väkiluku (2011) 110











Pappilanautio[1] (myös Autio, ven. Но́вая Пу́стошь, Novaja Pustoš) on kylä Leningradin alueen Seuloskoin piirin Rosmittalan kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Kelton ylängöllä neljä kilometriä Rosmittalasta kaakkoon. Kylässä on 110 asukasta (vuonna 2011)[2].

Kylä mainitaan vuoden 1792 kartassa. Sen asukkaat olivat etupäässä Kelton luterilaiseen seurakuntaan kuuluneita inkerinsuomalaisia. Peter von Köppenin mukaan vuonna 1848 Pappilanautiossa asui 125 savakkoa ja 50 suomalaista. 1860-luvulle saakka kylän talonpojat olivat tilanomistajan maaorjia. 1800–1900-lukujen vaihteessa se kuului Pähkinälinnan kihlakunnan Kelton volostiin. Vuonna 1902 kylään avattiin suomenkielinen koulu.

Vuoden 1926 väestönlaskennan mukaan Pappilanautiossa asui 273 inkerinsuomalaista ja 10 venäläistä. Vuosina 1926–1931 se oli Mähnälän suomalaisen kyläneuvoston keskus. Vuonna 1931 Mähnälän ja Manuskalan kyläneuvostot yhdistettiin Pappilanaution suomalaiseksi kyläneuvostoksi, johon kuuluivat myös Rosmittalan, Pitkämäen, Mähnälän, Hännikäisen, Riisikkalan, Juoksulan, Pienen-Manuskalan, Suuren-Manuskalan, Kankurinmäen, Haapojan ja Mustapään kylät. Leningradin esikaupunkipiiriin kuuluneella kyläneuvostoalueella oli vuonna 1933 yhteensä 2 800 asukasta. Suomalaiset karkotettiin muualle Neuvostoliittoon toisen maailmansodan aikana vuonna 1942.

Pappilanautio sijaitsee Pietarin ja Murmanskin välisen M18-valtatien eteläpuolella. Sen kautta kulkee Tuprovaan johtava maantie. Kylä koostuu puutarhapalstojen ympäröimistä omakotitaloista.[3] Siellä toimii rehutehdas[4].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 162. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.5.2013).
  2. Projekt, s. 26.
  3. Projekt, s. 22.
  4. Projekt, s. 17.