Papin rouva

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Papin rouva
Kirjailija Juhani Aho
Kieli suomi
Genre romaani
Kustantaja SKS
Julkaistu 1893
ISBN 951-746-152-6
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Papin rouva on Juhani Ahon romaani vuodelta 1893. Se on jatko-osa vuonna 1885 ilmestyneelle romaanille Papin tytär. Edellisen romaanin tapahtumista on kulunut runsaat puoli vuosikymmentä. Päähenkilö Elli riutuu rakkaudettomassa avioliitossa pastori Mikko Aarnion kanssa. Ylioppilas Olavin vierailu herättää henkiin Ellin tukahdetut romanttiset unelmat. Papin tyttären aikajana on useita vuosia, Papin rouvassa tapahtumat tiivistyvät muutamaan kesäiseen viikkoon. Molemmat romaanit on julkaistu myös samassa niteessä nimellä Papin tytär - Papin rouva.

Papin rouvaa pidetään psykologisen kuvauksen eittämättömänä klassikkona suomalaisessa kirjallisuudessa.[1]

Tematiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naisen yhteiskunnallinen asema 1800-luvun lopun Suomessa sekä ristiriita eroottisen intohimon ja platonisen rakkauden välillä on Papin rouvan keskeistä aihepiiriä. Naisen asemaan liittyvät kysymykset käydään läpi Ellin sisäisessä maailmassa. Hänen tragediansa on mukautuminen yhteiskunnan naiselle asettamiin ahtaisiin kehyksiin sekä toisaalta pettymys Olavin suhteen. Kuten edeltävässä romaanissa, myös Papin rouvassa toistuvat laajojen näköalojen ja korkeiden paikkojen teemat. Yksilön hahmotus on sidottu kiinteästi luonnon ja ympäristön kuvaukseen.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Ison järven rannalla, vilkkaan laivareitin varrella, mutta kuitenkin siitä hieman syrjässä sijaitsee Tyynelä-niminen pappila. Pastori Mikko Aarnio ja hänen rouvansa Elli saavat pappilaansa kesävieraaksi pastorin vanhan tutun ja osakuntalaistoverin Olavi Kalmin. Papin tyttäressä Olavi ja Mikko vierailivat Ellin kotipappilassa, jolloin juuri koulusta pääsyt Elli ihastui Olaviin. Rakkaudettomassa järkiaviolittossaan elävässä Ellissä Olavin vierailu aktivoi uinuneen kaipuun henkisesti rikkaampaan elämään.

Elli valmistaa Tyynelän vastaanottamaan Olavin. Hän on innoissaan miehen tulosta, mutta säilyttää ulkoisen tyyneytensä; pysyy papin rouvan tiukoissa raameissa. Mikko on iloinen vanhan kaverinsa vierailusta, mutta työtehtäviensä tähden joutuu olemaan alati poissa kotoa. Ellille jää runsaasti kahdenkeskistä aikaa Olavin kanssa; erityisen merkittävä on heidän matkansa karjakartanolle, jossa Ellin eräs tuttavaperhe asuu. Matkan varrella he poikkeavat Koivumäen harjalle avaraa maisemaa ihastelemaan. Siellä he ovat kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti suhteensa huipulla, josta pääsee vain alas. Karjakartanolla paljastuu Ellin ja Olavin tunteiden epäsuhta. Elli hakee Olavilta ennen kaikkea ikuista ystävyyttä, platonista rakkautta, Olavi taas hamuaa hetken aistinautintoa ja fyysistä rakkautta. Sukupuolista yhdyntää.

Kun Olavin lähdön hetki lähestyy, Elli menettää itsehillintänsä ja raivostuu aviomiehelleen. Hän haukkuu tämän täysin epäkelvoksi, suorastaan pataluhaksi. Mikko ei kuitenkaan tee numeroa vaimonsa tunteenpurkauksesta. Yhdessä aviomiehensä kanssa Elli lähtee saattamaan Olavia matkustaja-alukselle, joka vie ylioppilaan takaisin Helsinkiin. Olavi ja Elli saavat vielä tilaisuuden olla kahden. Olavi pyytää Elliä unohtamaan hänet. Ellille se on jälleen yksi todiste siitä, että Olavi ei häntä todella rakasta.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Arviointeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

O. E. Tudeer kirjoitti Papin rouvasta Valvojassa (1894, 28): "Kuinka hienotajuisesti hän (Aho) osaa tunkeutua kuvattavaansa, naissielun salaperäiseen tunne-elämään, kuinka ihmeen notkeasti hän antautuu sen hienoimpiakin väreitä seuraamaan."[2] Tudeer ylisti Ahon luonnonkuvauksen lumovoimaa. Hän katsoi Ahon huomattavasti kehittyneen ja kypsyneen taiteellisesti Papin tyttärestä. Päähenkilöä Elliä Tudeer vertasi kuitenkin keskiaikaiseen linnanneitoon, joka järven rannalla haaveilee unelmiensa ritarista, joka ratsullaan saapuu pelastamaan ja vie hänet pois. Tudeer ei pitänyt Elliä nykyaikaisena suomalaisena naisena, hänen mielestään Ellin kaltainen naistyyppi olisi ollut mahdollinen pikemminkin 1800-luvun alkupuoliskolla. "Juhani Aho on kuvannut Ellin naiseksi, joka ei tiedä niin mitään, jonka edestä hän voisi elää ja toimia. Elämänsä tyhjyyden hän täyttää yhtä tyhjillä haaveiluilla."[3] Tudeer ei kiistänyt Ahon teoksen etevyyttä, mutta hänen mielestään se osoitti Ahon ajautuvan kirjalliselle syrjäpolulle.

Ajan huomattavat suomalaiset kirjallisuusauktoriteetit, kuten estetiikan professori Carl Gustaf Estlander, pitivät Papin rouvaa siveettömänä teoksena. Samalla tavoin he olivat arvioineet vuonna 1890 ilmestyneen Yksin-novellin. Eino Leino luonnehti Papin rouvaa "suuren sielullisen taistelun kuvaukseksi", vaikka Ellin hahmo on pääsääntöisesti nähty kohtaloonsa alistuvana.[4][5] Ahon romaania on kutsuttu myös "suomalaisen kirjallisuuden Madame Bovaryksi"[6].

Jatko Papin rouvaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juhani Aho vastasi itse kritiikkiin Päivälehdessä 4. helmikuuta 1894. Nimimerkillä "Tuomas" hän kirjoitti Ehdotuksen jatkoksi Juhani Ahon 'Papin rouvaan'. Siinä Ellin kouluvuosien ystävätär, emansipoitunut Maikki, tulee Tyynelään Olavin lähdön jälkeen. Maikki houkuttelee Elliä jättämään rakkaudettoman avioliittonsa. Ystävättären suureksi harmiksi Elli ei jatkossakaan onnistu olemaan nykyaikainen suomalainen nainen, vaan jää Mikkonsa luo pappilaan. Maikin esikuva oli Ahon ikätoveri, kirjailija Maikki Friberg ja hänen Naisasialiitto Unionissa pitämä esitelmänsä.

Huomioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsikirjoitusluonnosten perusteella Juhani Ahon tiedetään suunnitelleen laajaa avioliittokuvausta jo Papin tytärtä kirjoittaessaan. Sanomalehtityö kuitenkin viivästytti Papin rouvan valmistumista. Romaanien välissä hän kirjoitti muun muassa laajahkot novellit Yksin (1890) ja Helsinkiin (1891) sekä useita niin kutsuttuja Lastuja. Aho kirjoitti oman monikerroksisen persoonallisuutensa piirteitä sekä Elli että Olavin hahmoihin. Hän teki Olavista sukupolvensa "arvostelijajohtajan", jonka kautta hän määritteli oman paikkansa 1880- ja 1890-luvun kirjallisessa maailmassa. Kaupallinen menestys Papin rouva ei ollut; sen kolmen tuhannen kappaleen ensipainoksesta oli vielä kymmenen vuoden kuluttua kolmannes kustantajan varastossa. Suomen ulkopuolella romaani herätti mielenkiintoa: sitä on käännetty yhdeksälle kielelle eli useammalle kuin muita Ahon teoksia.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Laitinen, Kai: Suomen kirjallisuuden historia, Kustannusosakeyhtiö Otava, ISBN 951-1-06187-9

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Aho, Juhani: Papin tytär - Papin rouva; Molarius, Päivi: Toteutumaton unelma onnesta - erään rakkauden anatomia
  2. Aho, Juhani: Papin tytär - Papin rouva, Arviointeja, sivu 366
  3. Aho, Juhani: Papin tytär - Papin rouva, Arviointeja, sivu 368
  4. Juhani Aho I osa, sivu 567
  5. Aho, Juhani: Papin tytär - Papin rouva; Molarius, Päivi: Toteutumaton unelma onnesta - erään rakkauden anatomia, sivu XI
  6. Laitinen, Kai: Suomen kirjallisuuden historia, s. 238.
  7. Juhani Aho I osa, sivu 567

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]