Paperisilppuri
Paperisilppuri tai asiakirjasilppuri on laite, joka silppuaa paperia (esim. luottamuksellisia asiakirjoja, joiden ei haluta päätyvän ulkopuolisten käsiin) hyvin pieniksi palasiksi tai ohuiksi viipaleiksi niin, ettei paperilla ollutta tekstiä ole enää mahdollista lukea.[1]
Ensimmäiset patentit paperisilppurille haettiin Yhdysvalloissa 1900-luvun alussa: 31. toukokuuta 1910 keksijä Abbot Augustus Low sai patentin omalle paperisilppurilleen.[2]
Asiakirjojen tuhoamisessa on käytössä mm. seitsemäntasoinen DIN 66399 -standardi (korvannut standardin DIN 32757), joka määrittelee millaista silppua paperisilppurin pitää tehdä. Tason 1 silppu soveltuu yleisille asiakirjoille, sen suikaleleveys on korkeintaan 12 mm. Korkein luokka (taso 6 tai 7) käsittää erittäin salaiset dokumentit, ja silpun leveys saa olla korkeintaan 1 mm ja pituuden 5 mm.[3][4][5]
Uusimmilla paperisilppureilla voi silputa myös CD- ja DVD-levyjä.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ WSOY Facta - silppuri (tietotekn.)[vanhentunut linkki]
- ↑ Waste-paper receptacle, Abbot Augustus Low, patenttinumero 960028, myönnetty 31.5.1910. Lähde: Google Patents
- ↑ Asiakirjatuhoojan valinta (Arkistoitu – Internet Archive), Lindell
- ↑ Asiakirjaturvallisuus, SecMeter
- ↑ Toimistopapereiden turvaluokat DIN-66399, ofitec.fi, viitattu 12.1.2023
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Paperisilppuri Wikimedia Commonsissa
