Pangaea Ultima

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pangaea Ultima

Pangaea Ultima on mahdollisesti 250–400 miljoonan vuoden kuluttua muodostuva jättiläismanner. Hypoteesin on esittänyt yhdysvaltalainen geologi Christopher Scotese. Se on nimetty aiemman Pangaea-jättiläismantereen mukaan.[1]

Jättiläismanner edistää kylmää, kuivaa ilmastoa, koska se muuttaa merivirtojen kulkua ja pitää merenpintaa alhaalla, niin että auringon säteilyä imevää merta on vähemmän. Sitä ympäröi valtava vesialue, Maan valtameri. Maapallolla on silloin tuuheita metsiä, polttavankuumia aavikoita ja syviä vesiä. Manner on niin valtava, että sateet eivät koskaan ulotu sen sisäosiin. Niinpä manner on pääasiallisesti aavikkoa. Kaakkoisrannikolla on korkeita vuoria jotka suojaavat sateilta ja mereltä puhaltavilta myrskyiltä. Vaikka se on mantereen reunalla, se kuuluu Keskiaavikkoon. Keskiaavikko on kaikkien aikojen laajin autiomaa. Maan valtameri on suunnattoman suuri yhtenäinen valtameri. Merivirrat kuljettavat merieläimiä eri puolille maapalloa. Pangaea Ultiman luoteisrannikolla sataa jatkuvasti. Ravinteikkaalle kostealle alueelle on syntynyt elinvoimainen, elämää sykkivä metsä.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Continents in collision: Pangaea Ultima 6.10.2000. Nasa Science News. Viitattu 11.1.2014. (englanniksi)
  2. Claire Pye: Maapallon villi tulevaisuus. Alkuteos The wild world of the future perustuu The future is wild -nimiseen tv-sarjaan. Suom. Iiris Kalliola. Helsinki: Otava, 2003. ISBN 951-1-18830-5.
Tämä maantieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.