Pan Sonic

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Pan sonic)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pan Sonic
Pan Sonic vuonna 2006. Vainio (vas.) ja Väisänen.
Pan Sonic vuonna 2006. Vainio (vas.) ja Väisänen.
Tiedot
Toiminnassa 1993–2009
Tyylilaji noise, avantgarde, electronica
Kotipaikka Turku
Jäsenet

Mika Vainio
Ilpo Väisänen

Entiset jäsenet

Sami Salo

Levy-yhtiö

Mute Records

Pan Sonic (vuoteen 1998 asti Panasonic[1]) oli suomalainen elektronista avantgarde-musiikkia tuottava duo. Yhtye perustettiin vuonna 1993 ja siihen kuuluivat Mika Vainio ja Ilpo Väisänen.

Pan Sonicin musiikki on hyvin staattista ja minimalistista, ja yhtyeen äänimaailmasta on löydettävissä yhteyksiä 1950- ja 1960-luvun darmstadtilaiseen konemusiikkiin sekä muun muassa suomalaisen konemusiikin pioneeriin Erkki Kurenniemeen. He tuottivat äänet julkaisuissaan ja live-esiintymisissään osin omatekoisilla ja modifioiduilla syntetisaattoreilla ja efektilaitteilla, joita yhtyeelle rakensi Jari Lehtinen.

Pan Sonic, kuten monet muut suomalaiset elektronisen musiikin yhtyeet ja artistit, on huomattavasti tunnetumpi ja arvostetumpi ulkomailla kuin kotimaassa. Pan Sonic on esiintynyt niin festivaaleilla kuten (Sónar ja Avanto) kuin taidegallerioissa.

Pan Sonic levytti brittiläiselle Mute Recordsin Blast First -levymerkille.

Pan Sonic on säveltänyt musiikin Mika Taanilan ja Jussi Eerolan ohjaamaan dokumenttiin Atomin paluu, joka kertoo Olkiluoto 3 -ydinvoimalan rakennushankkeesta. Atomin paluu sai ensi-iltansa Suomen elokuvateattereissa 6.11.2015.[2] Yhtye sai musiikista Jussi-palkinnon.[3]

Mika Vainio kuoli 13. huhtikuuta 2017 53 vuoden ikäisenä.[4]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vakio (1995)
  • Kulma (1997)
  • A (1999)
  • Aaltopiiri (2000)
  • Kesto (234.48:4) (2004)
  • Katodivaihe (2007)
  • Gravitoni (2010)

EP:t ja singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Panasonic EP (1994)
  • Osasto EP (1996)
  • B (1999)
  • Arctic Rangers (2004)

DVD:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuvaputki (2008)

Yhteistyö muiden artistien kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Endless (1998), Alan Vegan kanssa nimellä Vainio Väisänen Vega
  • V (2003), Merzbow'n kanssa
  • Resurrection River (2005), Alan Vegan kanssa nimellä Vega/Vainio/Väisänen

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]