Palokka
| Palokka 41. kaupunginosa |
|
|---|---|
Palokan vanhaa ostoskeskusta |
|
| Kaupunki | Jyväskylä |
| Suuralue | Palokka-Puuppola |
| Väkiluku | 11 000 (lähialueineen) |
Palokka on Jyväskylän 41. kaupunginosa.[1][2] Laajemmin ymmärrettynä Palokka käsittää Palokan kaupunginosan lisäksi sen lähialueet Palokkajärven ja Alvajärven rannoilla nelostien molemmin puolin. Aikaisemmin Palokka muodosti taajaman, mutta nykyisin se on osa Jyväskylän keskustaajamaa. Suur-Palokassa on yli 11 000 asukasta.
Palokka muodostaa yhdessä Puuppolan kanssa Jyväskylän hallinnollisen alueen Palokka-Puuppola, jonka asukasluku on noin 14 500. Alueella toimii Palokka-Seura -niminen asukasyhdistys, joka ylläpitää myös paikallisportaalia. Palokassa ja sen ympäristössä on ilmestynyt oma paikallinen lehti, Palokka-lehti jo vuodesta 2004 lähtien.
Palokassa on sekä omakotitaloasutusta että kerrostaloalueita. Palokassa sijaitsevat ostoskeskusalueet Palokankeskus ja Kirri. Varsinaisen Palokan taajaman ulkopuolella maisemat ovat hyvin maaseutumaisia.
Palokka-sana on peräisin kaskenpoltosta ja tulee palokki-sanasta. Palokilla tarkoitetaan kaskenpolton loppuvaihetta.
Sisällysluettelo |
Urheilua ja musiikkia [muokkaa]
Palokan Pyry voitti lentopallon naisten Suomen-mestaruuden 1995 ja sai hopeaa 1996.[3] Kaukalopallossa seura sai SM-hopeaa 1985 ja pronssia 1984.[4] Lisäksi Palokassa toimii juniorijääkiekossa Palokan Kiekko ja juniorijalkapallossa Palokan Riento. Palokan koululla on myös järjestetty vuodesta 2004 lähtien bänditapahtuma jossa on esiintynyt paikallisia yhtyeitä, kuten Home Junior, Excalion ja lukuisia muita.
Tunnettuja palokkalaisia [muokkaa]
Tunnettuja entisiä palokkalaisia ovat Katri-Helena Kalaoja ja Heidi Willman. Nykyisistä palokkalaisista tunnettuja on voimanostaja Tuomas Korkia-aho ja ralliautoilija Mikko Hirvonen sekä Home Junior.
Alueita Palokassa [muokkaa]
Palokkaan kuuluvia alueita ovat esimerkiksi: Eerola, Haukkamäki, Heikkilä, Heinämäki, Kirri, Matinmäki, Nuutti, Ollila, Pappilanvuori, Piilola, Puuppola, Ritoharju, Ritoniemi, Tanttila, Perä-Palokka.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ http://kartta.jkl.fi/
- ↑ http://www2.jkl.fi/kaavakartat/kaupunginosat_jyvaskyla.pdf
- ↑ Naisten SM-sarjan mitalistit lentopalloliitto-fi. Viitattu 10.9.2009.
- ↑ Palokan Pyry ry. - Kaukalopallohistoriaa palokanpyry.net. Viitattu 10.9.2009.
Aiheesta muualla [muokkaa]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Palokka Wikimedia Commonsissa- Palokka-Puuppolan kaupunginosasivut.
- Palokka.fi — paikallisportaali.
- Keski-Palokan koulun sivut.
- Palokassa ilmestyvän paikallislehden kotisivut.
| Palokka | Eerola | Haukkamäki | Heikkilä | Heinämäki | Kirri | Lintukangas | Nuutti | Palokanorsi | Pappilanvuori | Peräpalokka | Ritoniemi | Lintukangas | Saarenmaa | Vertaala |
| Vaajakoski | Asmalampi | Haapaniemi | Hupeli | Janakka | Jyskä | Kanavuori | Savonmäki | Sulunperä | Tölskä | Väinölä | Kotimäki |
| Tikkakoski | Liinalampi |
Sivulta puuttuu