Pakurikääpä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pakurikääpä
Inonotus obliquus.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Sienet Fungi
Kaari: Kantasienet Basidiomycota
Alakaari: Avokantaiset Agaricomycotina
Luokka: Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes
Lahko: Hymenochaetales
Heimo: Hymenochaetaceae
Suku: Inonotus
Laji: obliquus
Kaksiosainen nimi
Inonotus obliquus
(Ach. ex Pers.) Pilát[1]
Katso myös
 Commons-logo.svg Pakurikääpä Commonsissa

Pakurikääpä (Inonotus obliquus) on yleinen koivun ja eräiden muiden lehtipuiden lahottajasieni (valkolahottaja). Yksivuotinen itiöemä kasvaa kuoren alle puun tai sen osan kuoltua. Sitä ennen puussa on vuosia havaittavissa mustanpuhuvia, pahkamaisia sienirihmaston aiheuttamia epämuodostumia eli pakureita. Niistä valmistettua teetä on käytetty erityisesti Venäjällä nautintoaineena ja luontaislääkintään satoja vuosia[2], mutta sen tehosta ei ole tehty kliinisiä tutkimuksia[3]. Pakurikääpä on taloudellisesti merkittävä metsän tuholainen, joka lahottaa varttuneita lehtipuita käyttökelvottomaksi. [4]

Levinneisyys ja ekologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Boreaalinen havumetsävyöhyke on pakurikäävälle suotuisaa aluetta.

Pakurikäävän levinneisyys on sirkumboreaalinen eli se kasvaa laajalti boreaalisen vyöhykkeen metsissä ympäri maapallon. Alemmilla leveysasteilla se on harvinainen.[2] Suomessa se on pohjoisinta Lappia lukuunottamatta yleinen koko maassa. Metsäntutkimuslaitos arvioi, että Pohjois-Ruotsin tavoin Pohjois-Suomessa noin 30 % koivun lahosta on pakurikäävän aiheuttamaa. Torjuntamenetelmäksi se suosittelee lahovikaisten poiskorjuuta.[5] Pakurikääpää esiintyy Suomessa yleisimmin hies- ja rauduskoivuissa, mutta sitä tavataan myös muun muassa pyökkien ja leppien kyljissä. Pakurikääpä on lehtipuiden patogeeni, joka kasvaa pääasiassa sekä kuolleissa että elävissä koivuissa (Betula-suku). Harvinaisena isäntäpuita ovat saarni, pihlaja, raita sekä harmaa- ja tervaleppä. Lääkinnällisiin tarkoituksiin on perinteisesti hyödynnetty ainoastaan koivuilla kasvaneita pakurikääpiä. Käytännössä kaikki tieteellinen tutkimus on myös toteutettu koivuista kerätyillä pakureilla.[6][2] Jalavanpakuri (Inonotus ulmicola) on taksonomisesti eri laji. [7]

Lahoaminen alkaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pakurikäävän itiöt kulkeutuvat tuulen mukana puuainekseen erilaisten rungon vioittumien, erityisesti katkenneiden oksien arpien[2] tai esimerkiksi pakkashalkeamien kautta.[8] Itiöiden levintää tapahtuu nähtävästi vain syksyllä.[9] Itiöistä kehittynyt sienirihmasto lahottaa aluksi sydänpuuta. Pintapuu vioittuu lähinnä pinnalle kasvaneiden pakurien lähistöllä.[2] Pakurikääpä ei tarvitse muiden organismien apua lahotusprosessin käynnistämiseen.[9] Vaalea, keltaisenruskea valkolaho[9] voi edetä elävässä puussa kymmenestä yli 80:een vuotta.[2]

Pakurit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lahoamisen edettyä riittävästi alkaa pakurikääpä muodostaa elävään puuhun mustia, epämääräisen muotoisia lohkeilevia pahkuroita, joita kutsutaan nimellä pakuri.[9] Ne eivät kuitenkaan ole käävän itiöemiä, vaan sen aiheuttamia steriilejä monivuotisia kasvannaisia[10]. Pakurit koostuvat sienirihmastosta.[11] Pakuria ei pidä sekoittaa koivun pahkaan, jota pidetään lähinnä mutaatiosta tai jostain fysikaalisesta tekijästä johtuvana epämuodostumana. Puun kuoltua laho etenee pintapuuhun asti.[12]

Itiöemät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pakurikäävän yksivuotiset, usein yli puoli metriä pitkät[9] ja noin senttimetrin paksuiset[13] itiöemät kehittyvät resupinaattisesti eli rungonmyötäisesti kuoren ja rungon väliin vasta puun tai sen osan kuoltua.[10] Itiöemät ilmaantuvat kesällä tai alkusyksystä, kun kuori lopulta repeää ja itiöt pääsevät leviämään. Itiöiden väri vaihtelee harmaasta punaruskeaan. Itiöemä hajoaa nopeasti kerran paljastuttuaan.[12] Itiöemän pillipinta on nuorena kanelinruskea ja silkinkiiltoinen, mutta kasvun edetessä tummuu kahvinruskeaksi ja kiillottomaksi. Kuoltuaan se murenee pois.[10] Tuoreena ne ovat rakenteeltaan pehmeitä ja korkkimaisia, kuivana kovia ja hauraita.[2]

Pakurin käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pakurikäävän itiöemällä ei tiedetä olevan hyötykäyttöä. Sientä on vaikea päästä näkemään itiöemävaiheessa, koska tämä ilmaantuu vasta isäntäpuun kuoltua ja silloinkin vain yhdeksi kesäksi. Metsätuhojen aiheuttajana pakurikäävän saastuttamat puut poistetaan talousmetsistä, joten varmimmin sen löytää luonnontilaan jätetyistä metsistä. Sen sijaan rohdoskäyttöä on sienen aiheuttamalla kasvannaisella, pakurilla, joka isona ja hiilenmustana on huomiotaherättävä ja kasvaa lehtipuun kyljessä jopa vuosikymmeniä. Toisinaan nimiä pakuri ja pakurikääpä käytetään virheellisesti synonyymeinä.[14]

Luontais- ja kansanlääkinnässä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luontaislääkinnässä pakuria pidetään adaptogeenina,[15] joka laajasti parantaa eliön kykyä sopeutua ympäristötekijöihin ja välttämään näiden aiheuttamaa vahinkoa ilman merkittäviä sivuvaikutuksia.[16] Kaukoidän kulttuureissa adaptogeeni on tavallinen termi, mutta länsimaisessa lääketieteessä käsitettä pidetään yleisesti kiistanalaisena.[17]

Pakuria tiedetään käytetyn kansanlääkinnässä ainakin 1500–1600-luvuilta lähtien Pohjois-Euroopassa, erityisesti Venäjällä, Puolassa ja Baltian maissa.[2] Siperiassa sitä on käytetty erityisesti vatsavaivojen hoitamiseen ja hantien keskuudessa muun muassa sydän- ja maksavaivoihin.[2] Aleksandr Solženitsyn toi pakurin lääkekäytön länsimaalaisten laajempaan tietoon vuonna 1968 kerrottuaan siitä kirjassaan Syöpäosasto. Esimerkiksi hantit ovat käyttäneet pakuria ja muita sieniä perinteisesti kansanlääkinnässään, mutta eivät ravintona.[18] Pakurista voidaan esimerkiksi keittää teetä tai käyttää sitä alkoholiuutteiden eli tinktuuroiden valmistamiseen[19] Sota-aikana oli Suomessa kaupan kahvinkorvikkeena niin sanottua tikka-teetä, joka oli valmistettu pakuriaineksista. [20]

Evira kielsi vuonna 2010 pakurin kaupallisen käytön tutkimusten ajaksi, mutta on sallinut sen pienimuotoisena seuraavan vuoden syksystä alkaen esimerkiksi teen ja mausteiden sekä ravintolisien yhteydessä. Evira katsoo, että laajempi kaupallinen käyttöönotto edellyttää, että sille myönnetään uuselintarvikeasetuksen mukainen ravintolupa.[21]

Vaikuttavat aineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Energia; 159,4 kcal/100 g. Proteiinit: 2,40-2.47 %. Hiilihydraatit: 71,9-75,8 %, joista 32,6 % lingiinejä. 12,0 % beetaglukaaneja. Rasvat: 2,37-2,40 %. Kuiva-aine: 90,7 %. Vesi: 9,26-13,2 %. Tuhka: 1,6-14,5 %. Kuitu, liukenematon: 61 % Kuitu, liukeneva: 3,9 %. Hivenaineet: boori, kromi, kupari, mangaani, seleeni ja sinkki. Kivennäisaineet: antimoni, barium, vismutti, kalsium, cesium, rauta, germanium, magnesium, fosfori, kalium, rubidium, pii ja rikki. Muut ainesosat: B1-, B2-, B3-, B5-, B6-, D2-vitamiinit, beeta-D-glukaanit, proteiineihin kiinnittyneet xylogalaktoglukaanit, alfaglukaanit, heteroglukaanit, lanosterolit, ergosterolit, betuliini, betuliinihappo, lupeoli ja muita betuliinijohdannaisia, melaniinit, superoksididismutaasi (SOD), useita fenolihappoja, polyfenoleja, oksidoituneet triterpeenit, peptidejä, inotidoli, inobliinit A-C, felligridiinit D, E ja G, styrylpyrooni, tanniinit, ergosteroli peroksidit, triterpenoidaaliset saponiinit, ainakin 20 erilaista lanostaani-tyypin triterpeeniä, 15 flavonoidia, 9 bentsoehapon johdannaista, 10 hispidiinin analogia, ainakin 58 eri eteeristä öljyä ja 15 eri aminohappoa.[6]

Pakurikääpä sisältää yli 200 tunnistettua yhdistettä, joista eniten tutkittujen joukossa monet beetaglukaaneina tunnetut monimutkaiset sokeriyhdisteet. Sienten solukalvot koostuvat pääasiassa beetaglukaaneista, kitiinistä, alfaglukaaneista ja glykoproteiineista. Pakurikäävästä on tunnistettu ainakin 27 eri beetaglukaania, joiden pitoisuudet vaihtelevat sienissä kasvupaikasta riippuen. Vuonna 2008 tutkijat löysivät villeistä pakurikäävistä 8,1-10,7 g/100 g beetaglukaaneja. Toisessa analyysissä pakurikääpäjauhe sisälsi 81,9 mg/g beeta 1,3-1,6-glukaaneja ja 149,4 mg/g alfaglukaaneja.lähde?

Pakurin pintaosa sisältää paljon melaniinia,[22] joka antaa sille tyypillisen mustan värin. Koivuhartsi, koivukamferi tai betuliini on nimitys pentasykliselle triterpeenialkoholille, jota saadaan eristettyä varsin tehokkaasti koivun vaaleasta kuoresta ja tuohesta uuttamalla. Pakurikääpä tiivistää isäntäpuuna toimivasta koivusta betuliinia.[23], joka on bakteereja tappava aseptinen aine.[24] Betuliinin on tutkimuksissa todettu olevan ihmiselle melko turvallinen.[24]

Pakureita elävällä keväisellä koivulla.

Pakuria on tutkittu ensisijaisesti eläinkokeilla ja koeputkiolosuhteissa. Väitteet sen suotuisista terveysvaikutuksista perustuvat pitkälti näihin tutkimuksiin. Pakurin terveysvaikutuksista ei ole tehty pitkäkestoisia ja laajoja kliinisiä ihmistutkimuksia, jotka osoittaisivat terveysvaikutukset aukottomasti.[17] Lisätutkimuksia tarvitaan edelleen. Koska laajoja kliinisiä kokeita ei ole tehty, ei terveysväittämiä saa Suomessa myöskään käyttää pakurin markkinoinnissa.[3] Pakurikäävällä suoritetut kliiniset kokeet ovat keskittyneet pääasiassa vatsa-suolikanavat vaivojen ympärille [25] Eräillä pakuriuutteilla on ollut koeputkioloissa yhtä ihmisen paksusuolisyöpäsolukkoa (HT-29) apoptoosin avulla estävä vaikutus.[26]

Käyttörajoitukset ja sivuvaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pakuria ei pidä kerätä maanteiden, kaupunkien tai teollisuusalueiden lähettyviltä, koska se kerää itseensä muiden sienien tapaan ympäristön raskasmetalleja. Pakuri ei sisällä trehaloosia ja sopii siksi trehaloosi-intoleranssista kärsiville sieniallergikoille.lähde? Drugsfort-nettiapteekki ei suosittele pakurikäävästä valmistetun Befungin-nimisen lääkeliuoksen käyttöä raskaana oleville, imettäville, alle 2-vuotiaille lapsille, verenkiertohäiriöitä sairastaville, munuais- tai maksasairauksista kärsiville. Sivusto myös mainitsee liuoksen mahdollisiksi sivuvaikutuksiksi verenkiertohäiriöt, anemian, suurentuneen valkosolujen määrän (leukosytoosi) ja verihiutaleiden liikakasvun (trombosytoosi). Lisäksi sivuvaikutuksina mainitaan ripuli, rytmihäiriöt, kuumeilu ja hiustenlähtö.[27][28] Osa sivuvaikutuksista kuten päänsärky, ripuli ja kuumeilu saattavat selittyä lääkeliuoksen nestettä poistavilla ominaisuuksilla.

Eräät eläimillä suoritetut kokeet viittaavat siihen, ettei pakuriteellä eikä pakurista tyypillisesti kaupallisiin tarkoituksiin valmistetuilla uutoksilla ole todettu haitallisia vaikutuksia[29][30][31], silloin kun niitä ei käytetä elintarvikkeiden tavoin, vaan lisäravinteena.

Vaikka sienten ja siten myös kääpien keruu kuuluu jokamiehenoikeuksiin[32], pakurin keruuta ei tähän käytännössä lueta, sillä käävän aiheuttamaa kasvannaista ei saa kerätyksi puuta vahingoittamatta.[33]

Kritiikkiä luontaistuotetta vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pakurista valmistetun luontaistuotteen markkinointia kaiken parantavana ihmelääkkeenä on kritisoitu julkisuudessa. Itä-Suomen yliopiston dosentti Veijo Saanon mukaan väitteet pakurin terveysvaikutuksista ovat näennäistieteellisiä ja kyseessä olevan varsin tyypillisen uskomuslääkinnän. Saano korostaa, että on olemassa suuri määrä koeputkiolosuhteissa antitumorisia vaikutuksia osoittaneita aineita, joista ehkä vain joka kymmenestuhannes kyetään jalostamaan ihmisille sopivaan lääkekäyttöön.[17]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Taksonomian lähde: Index Fungorum Luettu 13.8.2008
  2. a b c d e f g h i http://synapse.koreamed.org/Synapse/Data/PDFData/0184MB/mb-36-199.pdf
  3. a b Pakurikääpää kaikkiin vaivoihin
  4. V. Kankaanhuhta, K. Lipponen, J. Väkevä, R. Jalkanen: MetINFO-Metsien terveys Pakurikääpä (Verkkojulkaisu) metla.fi. 21. tammikuuta 2013. Vantaa: Metsäntutkimuslaitos. Viitattu 21.1.2013. Suomi
  5. Leena Jukka (toim.): ”Pakuri”, Metsänterveysopas - Metsätuhot ja niiden torjunta, s. 117. Helsinki: Samerka Oy, 1988. ISBN 951-9176-34-9.
  6. a b Jaakko Halmetoja: ”Pakurikäävän bioaktiiviset ainesosat”, Pakurikääpä, s. 56-82. Tampere: J. Halmetoja Studios, 2012. ISBN 978-952-93-1252-8.
  7. Salo–Niemelä–Salo: ”Käävät”, Suomen sieniopas, s. 358-359. Helsinki: Kasvimuseo/WSOY, 2006. ISBN 951-0-30359-3.
  8. Salo, Niemelä, Salo: ”Käävät”, Suomen sieniopas, s. 358. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, WSOY, 2006. ISBN 951-0-30359-3.
  9. a b c d e Metsäntutkimuslaitos MetINFO - Metsien terveys
  10. a b c Tuomo Niemelä: ”Inonotus”, Käävät, puiden sienet, s. 139-140. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki University Press, 2005. ISBN 952-10-2744-4.
  11. Helsingin Yliopisto:Virtuaalikasvio
  12. a b B.C. Ministry of Forests, Forest Practices Branch, Victoria, B.C. Field Guide to Forest Damage in British Columbia
  13. Sienet ja laho Helsingin puissa Tuomo Niemelä – Minna Terho – Sami Kiema
  14. "Tikkateenä" pula-aikana käytetty pakurikääpä on vuoden rohdoskasvi (Verkkojulkaisu) Karjalainen. 22 tammikuuta 2013. Joensuu: Karjalainen oy. Viitattu 22.1.2013. Suomi
  15. Koivutisle torjuu etanoita ja kääpä helpottaa kipua, Yle.fi
  16. Plant adaptogens III.* Earlier and more recent aspects and concepts on their mode of action A. Panossian1, G. Wikman2 and H. Wagner3
  17. a b c Lääkärilehti
  18. Fungi in Khanty Folk Medicine
  19. Lapin pakurikäävät halutaan luontaistuotemarkkinoille, Yle.fi
  20. Lasse Kosonen: Potkua pakurista. Epaper.hansaprint.fi
  21. Helsingin Sanomat, luettu 30.9.2011
  22. Chemical diversity of biologically active metabolites in the sclerotia of Inonotus obliquus and submerged culture strategies for up-regulating their production Weifa Zheng,Kangjie Miao,Yubing Liu,Yanxia Zhao,Meimei Zhang,Shenyuan Pan,Yucheng Dai Applied Microbiology and Biotechnology, July 2010, Volume 87, Issue 4, pp 1237-1254
  23. Kahlos, K., Hiltunen, R.: Identification of some lanostanetype triterpenes from Inonotus obliquus, Acta Pharma Fennica, 92, 220
  24. a b Koivuntuohen betuliini alentaa veren kolesterolia..., Yle.fi
  25. Chaga mushroom extract inhibits oxidative DNA damage in lymphocytes of patients with inflammatory bowel disease.
  26. Antitumor Activity of Water Extract of a Mushroom, Inonotus obliquus, against HT-29 Human Colon Cancer Cells
  27. Drugsfort.com
  28. Herbika.com/Befungin
  29. Chemical and medicobiological properties of chaga
  30. Antitumor Activity of Water Extract of a Mushroom, Inonotus obliquus, against HT-29 Human Colon Cancer Cells
  31. Anti-Inflammatory Effects of Inonotus obliquus in Colitis Induced by Dextran Sodium Sulfate
  32. Kääpiä saa kerätä naapurinkin puista 6.6.2012. YLE Lappi. Viitattu 6.3.2013.
  33. Metla

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]