Pakurikääpä
| Pakurikääpä | ||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||
| Inonotus obliquus (Ach. ex Pers.) Pilát[1] |
||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||
Pakurikääpä (Inonotus obliquus) on yleinen koivun ja eräiden muiden lehtipuiden lahottajasieni (valkolahottaja). Yksivuotinen itiöemä kasvaa kuoren alle puun tai sen osan kuoltua. Sitä ennen puussa on vuosia havaittavissa mustanpuhuvia, pahkamaisia sienirihmaston aiheuttamia epämuodostumia eli pakureita. Niistä valmistettua teetä on käytetty erityisesti Venäjällä nautintoaineena ja luontaislääkintään satoja vuosia[2], mutta sen tehosta ei ole tehty kliinisiä tutkimuksia[3]. Pakurikääpä on taloudellisesti merkittävä metsän tuholainen, joka lahottaa varttuneita lehtipuita käyttökelvottomaksi. [4]
Sisällysluettelo |
Levinneisyys ja ekologia [muokkaa]
Pakurikäävän levinneisyys on sirkumboreaalinen eli se kasvaa laajalti boreaalisen vyöhykkeen metsissä ympäri maapallon. Alemmilla leveysasteilla se on harvinainen.[2] Suomessa se on pohjoisinta Lappia lukuunottamatta yleinen koko maassa. Metsäntutkimuslaitos arvioi, että Pohjois-Ruotsin tavoin Pohjois-Suomessa noin 30 % koivun lahosta on pakurikäävän aiheuttamaa. Torjuntamenetelmäksi se suosittelee lahovikaisten poiskorjuuta.[5] Pakurikääpää esiintyy Suomessa yleisimmin hies- ja rauduskoivuissa, mutta sitä tavataan myös muun muassa pyökkien ja leppien kyljissä.[2] Jalavanpakuri, Inonotus ulmicola, on taksonomisesti eri laji. [6]
Lahoaminen alkaa [muokkaa]
Pakurikäävän itiöt kulkeutuvat tuulen mukana puuainekseen erilaisten rungon vioittumien, erityisesti katkenneiden oksien arpien[2] tai esimerkiksi pakkashalkeamien kautta.[7] Itiöiden levintää tapahtuu nähtävästi vain syksyllä.[8] Itiöistä kehittynyt sienirihmasto lahottaa aluksi sydänpuuta. Pintapuu vioittuu lähinnä pinnalle kasvaneiden pakurien lähistöllä.[2] Pakurikääpä ei tarvitse muiden organismien apua lahotusprosessin käynnistämiseen.[8] Vaalea, keltaisenruskea valkolaho[8] voi edetä elävässä puussa kymmenestä yli 80:een vuotta.[2]
Pakurit [muokkaa]
Lahoamisen edettyä riittävästi alkaa pakurikääpä muodostaa elävään puuhun mustia, epämääräisen muotoisia lohkeilevia pahkuroita, joita kutsutaan nimellä pakuri.[8] Ne eivät kuitenkaan ole käävän itiöemiä, vaan sen aiheuttamia steriilejä monivuotisia kasvannaisia[9]. Pakurit koostuvat sienirihmastosta.[10] Pakuria ei pidä sekoittaa koivun pahkaan, jota pidetään lähinnä mutaatiosta tai jostain fysikaalisesta tekijästä johtuvana epämuodostumana. Puun kuoltua laho etenee pintapuuhun asti.[11]
Itiöemät [muokkaa]
Pakurikäävän yksivuotiset, usein yli puoli metriä pitkät[8] ja noin senttimetrin paksuiset[12] itiöemät kehittyvät resupinaattisesti eli rungonmyötäisesti kuoren ja rungon väliin vasta puun tai sen osan kuoltua.[9] Itiöemät ilmaantuvat kesällä tai alkusyksystä, kun kuori lopulta repeää ja itiöt pääsevät leviämään. Itiöiden väri vaihtelee harmaasta punaruskeaan. Itiöemä hajoaa nopeasti kerran paljastuttuaan.[11] Itiöemän pillipinta on nuorena kanelinruskea ja silkinkiiltoinen, mutta kasvun edetessä tummuu kahvinruskeaksi ja kiillottomaksi. Kuoltuaan se murenee pois.[9] Tuoreena ne ovat rakenteeltaan pehmeitä ja korkkimaisia, kuivana kovia ja hauraita.[2]
Pakurin käyttö [muokkaa]
Pakurikäävän itiöemällä ei tiedetä olevan hyötykäyttöä. Sientä on vaikea päästä näkemään itiöemävaiheessa, koska ne ilmaantuvat vasta isäntäpuun kuoltua ja silloinkin vain yhdeksi kesäksi. Metsätuhojen aiheuttajana pakurikäävän saastuttamat puut poistetaan talousmetsistä, joten varmimmin sen löytää luonnontilaan jätetyistä metsistä. Sen sijaan rohdoskäyttöä on sienen aiheuttamalla kasvannaisella, pakurilla, joka isona ja hiilenmustana on huomiotaherättävä ja kasvaa lehtipuun kyljessä jopa vuosikymmeniä. Toisinaan nimiä pakuri ja pakurikääpä käytetään virheellisesti synonyymeinä.[13]
Luontais- ja kansanlääkinnässä [muokkaa]
Luontaislääkinnässä pakuria pidetään adaptogeenina,[14] joka laajasti parantaa eliön kykyä sopeutua ympäristötekijöihin ja välttämään näiden aiheuttamaa vahinkoa ilman merkittäviä sivuvaikutuksia.[15] Kaukoidän kulttuureissa adaptogeeni on tavallinen termi, mutta länsimaisessa lääketieteessä käsitettä pidetään yleisesti kiistanalaisena.[16]
Pakuria tiedetään käytetyn kansanlääkinnässä ainakin 1500–1600-luvuilta lähtien Pohjois-Euroopassa, erityisesti Venäjällä, Puolassa ja Baltian maissa.[2] Siperiassa sitä on käytetty erityisesti vatsavaivojen hoitamiseen ja hantien keskuudessa muun muassa sydän- ja maksavaivoihin.[2] Aleksandr Solženitsyn toi pakurin lääkekäytön länsimaalaisten laajempaan tietoon vuonna 1968 kerrottuaan siitä kirjassaan Syöpäosasto. Pakurista voidaan esimerkiksi keittää teetä tai käyttää sitä alkoholiuutteiden eli tinktuuroiden valmistamiseen[17] Sota-aikana oli Suomessa kaupan kahvinkorvikkeena niin sanottua tikka-teetä, joka oli valmistettu pakuriaineksista. [18]
Evira kielsi vuonna 2010 pakurin kaupallisen käytön tutkimusten ajaksi, mutta on sallinut sen pienimuotoisena seuraavan vuoden syksystä alkaen esimerkiksi teen ja mausteiden sekä ravintolisien yhteydessä. Evira katsoo, että laajempi kaupallinen käyttöönotto edellyttää, että sille myönnetään uuselintarvikeasetuksen mukainen ravintolupa.[19]
Vaikuttavat aineet [muokkaa]
Pakurin pintaosa sisältää paljon melaniinia,[20] joka antaa sille tyypillisen mustan värin. Koivun kuoresta pakuriin on tiivistynyt koivuhartsia eli betuliinia.[21], joka on bakteereja tappava aseptinen aine.[22] Betuliinin on tutkimuksissa todettu olevan ihmiselle melko turvallinen.[22] Betuliini ei ole vesiliukoinen eikä näin ollen imeydy pakurista valmistettuun teehen, jota luontaislääkinnän harrastajat usein käyttävät, vaan tarvitsee liukenemiseen esimerkiksi etanolia.[23]
Pakurin tutkimus [muokkaa]
Pakuria on tutkittu ensisijaisesti eläinkokeilla ja koeputkiolosuhteissa. Väitteet sen suotuisista terveysvaikutuksista perustuvat pitkälti näihin tutkimuksiin. Pakurin terveysvaikutuksista ei ole tehty pitkäkestoisia ja laajoja kliinisiä ihmistutkimuksia, jotka osoittaisivat terveysvaikutukset aukottomasti.[16] Lisätutkimuksia tarvitaan edelleen. Koska laajoja kliinisiä kokeita ei ole tehty, ei terveysväittämiä saa Suomessa myöskään käyttää pakurin markkinoinnissa.[3]
Käyttörajoitukset ja sivuvaikutukset [muokkaa]
Pakuria ei pidä kerätä lisäravinnekäyttöön maanteiden, kaupunkien tai teollisuusalueiden lähettyviltä, koska se kerää itseensä ympäristön raskasmetalleja. Pakuri on sienirihmastoa eikä siksi ole suositeltava sieniallergiasta kärsiville ihmisille. Drugsfort.com ei suosittele pakurikäävästä valmistetun Befungin -lääkeliuoksen käyttöä raskaana oleville, imettäville, alle 2-vuotiaille lapsille, verenkiertohäiriöitä sairastaville, munuais- tai maksasairauksista kärsiville. Venäjällä käytettävän pakuriliuoksen sivuvaikutuksina luetellaan muun muassa kuumeilu, pahoinvointi, hengitysvaikeudet, hiustenlähtö, anemia, verenkiertohäiriöt, sydämen lyöntitiheyden kiihtyminen, matala verenpaine ja nestehukka.[24][25].
Vaikka sienten ja siten myös kääpien keruu kuuluu jokamiehenoikeuksiin[26], pakurin keruuta ei tähän käytännössä lueta, sillä käävän aiheuttamaa kasvannaista ei saa kerätyksi puuta vahingoittamatta.[27]
Kritiikkiä luontaistuotetta vastaan [muokkaa]
Pakurista valmistetun luontaistuotteen markkinointia kaiken parantavana ihmelääkkeenä on kritisoitu julkisuudessa. Itä-Suomen yliopiston dosentti Veijo Saanon mukaan väitteet pakurin terveysvaikutuksista ovat näennäistieteellisiä ja kyseessä olevan varsin tyypillisen uskomuslääkinnän. Lisäksi vain hyvin harvoja niistä aineista, jotka koeputki- tai eläinkokeissa osoittavat antitumorisia vaikutuksia, kyetään myöhemmin jalostamaan ihmisten hoitoon sopivaksi lääkkeeksi.[16]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Taksonomian lähde: Index Fungorum Luettu 13.8.2008
- ↑ a b c d e f g h i http://synapse.koreamed.org/Synapse/Data/PDFData/0184MB/mb-36-199.pdf
- ↑ a b Pakurikääpää kaikkiin vaivoihin
- ↑ V. Kankaanhuhta, K. Lipponen, J. Väkevä, R. Jalkanen: MetINFO-Metsien terveys Pakurikääpä (Verkkojulkaisu) metla.fi. 21. tammikuuta 2013. Vantaa: Metsäntutkimuslaitos. Viitattu 21.1.2013. Suomi
- ↑ Leena Jukka (toim.): ”Pakuri”, Metsänterveysopas - Metsätuhot ja niiden torjunta, s. 117. Helsinki: Samerka Oy, 1988. ISBN 951-9176-34-9.
- ↑ Salo–Niemelä–Salo: ”Käävät”, Suomen sieniopas, s. 358-359. Helsinki: Kasvimuseo/WSOY, 2006. ISBN 951-0-30359-3.
- ↑ Salo, Niemelä, Salo: ”Käävät”, Suomen sieniopas, s. 358. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, WSOY, 2006. ISBN 951-0-30359-3.
- ↑ a b c d e Metsäntutkimuslaitos MetINFO - Metsien terveys
- ↑ a b c Tuomo Niemelä: ”Inonotus”, Käävät, puiden sienet, s. 139-140. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki University Press, 2005. ISBN 952-10-2744-4.
- ↑ Helsingin Yliopisto:Virtuaalikasvio
- ↑ a b B.C. Ministry of Forests, Forest Practices Branch, Victoria, B.C. Field Guide to Forest Damage in British Columbia
- ↑ Sienet ja laho Helsingin puissa Tuomo Niemelä – Minna Terho – Sami Kiema
- ↑ "Tikkateenä" pula-aikana käytetty pakurikääpä on vuoden rohdoskasvi (Verkkojulkaisu) Karjalainen. 22 tammikuuta 2013. Joensuu: Karjalainen oy. Viitattu 22.1.2013. Suomi
- ↑ Koivutisle torjuu etanoita ja kääpä helpottaa kipua, Yle.fi
- ↑ Plant adaptogens III.* Earlier and more recent aspects and concepts on their mode of action A. Panossian1, G. Wikman2 and H. Wagner3
- ↑ a b c Lääkärilehti
- ↑ Lapin pakurikäävät halutaan luontaistuotemarkkinoille, Yle.fi
- ↑ Lasse Kosonen: Potkua pakurista. Epaper.hansaprint.fi
- ↑ Helsingin Sanomat, luettu 30.9.2011
- ↑ Chemical diversity of biologically active metabolites in the sclerotia of Inonotus obliquus and submerged culture strategies for up-regulating their production Weifa Zheng,Kangjie Miao,Yubing Liu,Yanxia Zhao,Meimei Zhang,Shenyuan Pan,Yucheng Dai Applied Microbiology and Biotechnology, July 2010, Volume 87, Issue 4, pp 1237-1254
- ↑ Kahlos, K., Hiltunen, R.: Identification of some lanostanetype triterpenes from Inonotus obliquus, Acta Pharma Fennica, 92, 220
- ↑ a b Koivuntuohen betuliini alentaa veren kolesterolia..., Yle.fi
- ↑ Erkki Metsälä: Betuliinijohdannaiset (PDF) (Tekniikan ja liikenteen toimialan opinnäytetyö) 7.12.2007. Stadia/Helsingin ammattikorkeakoulu. Viitattu 13.3.2013.
- ↑ Drugsfort.com
- ↑ Herbika.com/Befungin
- ↑ Kääpiä saa kerätä naapurinkin puista 6.6.2012. YLE Lappi. Viitattu 6.3.2013.
- ↑ Metla
