Painokirjaimet

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Klassista meisselikirjoitusta Tituksen riemukaaresta.

Painokirjaimilla tarkoitetaan painettuja tai niitä muistuttavia kirjaimia vastakohtana kaunokirjoitukselle. Tavallisesti painokirjaimilla viitataan antiikvamallistoihin, jotka syntyivät 1500-luvulla. Niiden mallina on ollut muun muassa meisselikirjoitus, jota käytettiin Rooman antiikissa kiveen hakatuissa teksteissä.

Ensimmäiset kirjapainossa käytetyt kirjaimet muotoiltiin 1400-luvulla Saksassa kirjurien käsin kirjoittamien goottilaisten kirjainten mukaan. Ne eivät poikenneet käsinkirjoitetusta tekstistä paljonkaan. [1] Eniten käytettiin fraktuuraa ja schwabachia.

Kirjainmuotojen soveltuvuus painotekniikkaan nousi 1500-luvulla tärkeäksi näkökulmaksi. Nykyistä mielikuvaa painokirjaimista vastaava antiikva alkoi helpommin luettavana saada suosiota. Vuosisadan loppuun mennessä antiikva olikin syrjäyttänyt goottilaiset kirjaimistot. Ranska nousi typografian johtavaksi maaksi, ja Frans I nimitti antiikvakirjainten suunnittelijan Geoffroy Toryn kuninkaalliseksi kirjanpainajaksi. Antiikvapainokirjainten yhä tunnetuimman perusmallin loi Claude Garamond 1500-luvun alkupuolella. Renessanssiantiikva Garamond oli ensimmäinen kirjapainon ehdoilla muotoiltu kirjaimisto. Toisen tunnetun kursiivin antiikvamallin loi venetsialainen Aldus Manutius myös 1500-luvun alkupuolella. [2]

Luettavuuden vuoksi lomakkeissa usein pyydetään käyttämään 'painokirjaimia' kaunokirjoituksen sijaan. Puhekielessä painokirjaimilla tarkoitetaan usein tekstattuja tikkukirjaimia tai versaalia, 'isoja kirjaimia'.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]